Artikkelin lähde Kaleva
Riikka Tuomivaara Kaleva
Oulu Peltolan metsikössä piileksivä keltainen funkkistalo on isokokoinen ja kolkko. Ulkopuolisten silmin sellaiselta vaikutti talon entinen isäntäkin, psykiatri Konrad von Bagh, joka teki pitkän uran Oulun keskusmielisairaalan ylilääkärinä.
Historiantutkijat Ville Kivimäki ja Katariina Parhi kävelevät halki hylättyjen huoneiden ja yrittävät saada tuntumaa henkilöön, jonka elämästä he ovat aloittamassa kirjaprojektia.
Kivimäki kiinnostui von Baghista kirjoittaessaan suomalaissotilaiden psyykkisiä häiriöitä jatkosodan aikana käsittelevää väitöskirjaansa, sekä sen suomenkielistä versiota Murtuneet mielet, joka voitti viime vuoden Tieto-Finlandian. Parhi tekee parhaillaan väitöskirjaa psykopatian historiasta Suomessa.
"Koti ei juuri tuonut häntä lähemmäksi ihmisenä. Se oli hyvin kliininen", Kivimäki kommentoi.
Von Baghin hahmon kliinisyys on projektin suurin haaste. Hän oli etäinen herrasmies, joka ei puhunut paljoa. Kivimäen ja Parhin mukaan kirjan tavoitteena on saada esiin ihminen. Päästä kovan kuoren taakse ja tutkia, löytyykö sieltä mitään.
Konrad von Bagh syntyi vuonna 1908 Pietarissa. Perhe muutti Suomeen pojan ollessa yhdeksänvuotias.
Von Bagh opiskeli Helsingissä hermo- ja mielitautien erikoislääkäriksi ja myöhemmin alan professoriksi Helsingissä ja Turussa. Ouluun hän siirtyi vuonna 1949 ja toimi keskusmielisairaalan ylilääkärinä vuoteen 1973 saakka.
Ajan tavan mukaisesti hän täydensi opintojaan ulkomailla ja vietti useita pidempiä ajanjaksoja Berliinissä. Siellä hän kiinnostui saksalaisen koulukunnan käsityksistä psykiatriasta. Von Baghin perhe oli puoliksi saksalainen ja saksa oli myös hänen toinen äidinkielensä.
Saksalaisen biologisen suuntauksen mukaan mielisairauksien hoitoon tepsi parhaiten työ ja kova kuri. Perimää korostettiin ympäristötekijöiden sijaan.
Hoitoon yhdistyi armeija-mentaliteetti, ja von Bagh oli sotilasarvoltaan lääkintäkapteeni. Hänet tunnettiin sota-aikana simputtajana, joka määräsi armeijan hermotoipilaille rankkoja voimisteluharjoituksia, joiden tarkoituksena oli saada henkilö "pakenemaan terveyteen", kuten von Bagh itse menetelmää kuvasi.
Kivimäen ja Parhin mukaan tuon ajan yleinen työterapia ei kuitenkaan välttämättä ollut aina negatiivinen lähestymistapa. "Jotkut halusivat ylös sängystä makaamisen sijaan", Parhi pohtii.
"Psykiatrian menneille menetelmille on nyt helppo hymähtää", Kivimäki jatkaa. "Mutta lääketieteessä on edelleen mysteerejä, kuten skitsofrenia, joiden alkuperää ei tiedetä. Ehkä enää ei olla yhtä metsässä kuin tuolloin ja potilaan oikeudet huomioidaan paljon paremmin, mutta toisaalta emme voi tietää, miten nykypäivän lääkekeskeistä psykiatriaa tullaan tulevaisuudessa katsomaan."
Vaikka lähtökohtana toimii von Bagh, teoksen on tarkoitus olla myös psykiatrian ajankuva: miten sairastuminen miellettiin, miten mielenterveyshoito toimi ja mitä "hullujenhuoneelle" joutuminen ihmiselle tarkoitti?
Von Baghin aika Oulussa oli laitospsykiatrian aikaa. Muun yhteiskunnan suojeleminen mielisairailta meni potilaiden oikeuksien edelle. Tavallisia hoitoja olivat lobotomia ja sokkihoito.
Parhin ja Kivimäen mukaan kirjassa ei ole tarkoitus alkaa kaunistelemaan von Baghin hahmoa.
"Hän toimi sen ajan saksalaisten oppien mukaisesti, vaikka muualla Suomessa oltiin jo siirtymässä angloamerikkalaiseen psykoanalyyttiseen suuntaan. Tämän vuoksi saksalaispsykiatrian perinne eli Pohjois-Suomessa paljon muuta Suomea pidempään", Parhi sanoo.
Kivimäki ja Parhi kertovat olevansa kiinnostuneita erityisesti siitä, miten von Bagh 25-vuotisen uransa aikana vaikutti Oulun ja koko Pohjois-Suomen psykiatrian kenttään.
"Hänen kauttaan kulkivat melkein kaikki Pohjois-Suomen mielisairaalapotilaat. Nyt on viimeisiä hetkiä päästä niiden puheille, jotka ovat olleet hänen hoidossaan, tai joiden omainen on ollut hoidossa", Kivimäki sanoo.
"Hänestä löytyy kyllä virallista tietoa, mutta vain vähän ihmisten välittämää muistitietoa", Parhi lisää.
Parhi kertoo jo löytäneensä pilkahduksia von Baghin luonteen eri sävyistä hänen potilaskertomuksiensa kautta.
"Baghin kieli oli rikasta ja kuvailevaa, välillä jopa hauskaa. Hän saattoi esimerkiksi kirjoittaa, kuinka potilailla oli ’taipumus liialliseen touhukkuuteen.’"
Tällä hetkellä Kivimäen ja Parhin tiedot von Baghin persoonasta pohjautuvat lähinnä arkistolähteisiin ja kaupungilla kulkeneisiin tarinoihin: isokokoinen mies puhui piipittävällä äänellä ja ajoi amerikanraudalla holtittomasti. Kun joku ei osannut käyttäytyä, sanottiin, että joudut vielä "Pakille".
Yhden tarinan mukaan von Bagh halusi alun perin insinööriksi. Kivimäki ja Parhi kertovat, kuinka hän näki aivot hyvin insinöörimäisestä näkökulmasta ja aiheesta puhuttaessa hänen silmänsä kirkastuivat.
Mutta vaikka von Bagh oli näkyvä persoona kaupunkikuvassa, hänen luonteensa on jäänyt kovan kuoren alle. Sinne Kivimäki ja Parhi haluavat päästä, legendoja syvemmälle.
"Toivomme että potilaat, potilaiden omaiset, kollegat, hänet tunteneet tai mitä tahansa tietoa hänestä omaavat ottaisivat meihin yhteyttä. Kokemuksistaan voi kertoa myös nimettömänä."
Artikkelin lähde Kaleva