Artikkelin lähde Kaleva
Riikka Tuomivaara Kaleva
Oulu Kun taiteilija Mary Jane Gregorystä kirjoitettiin ensimmäisen kerran Kalevaan vuonna 1987, otsikkona komeili "Citizen Jane". 32-vuotias Gregory oli juuri saanut presidentti Mauno Koiviston allekirjoittaman kaksoiskansalaisuuden: hän oli virallisesti amerikkalainen ja suomalainen.
Todistus kansalaisuudesta roikkuu nyt Hiukkavaaran työhuoneen eteisen seinällä. Kun astumme peremmälle, joka puolella kiiltelee erikokoisia ja -värisiä lasinpalasia. Gregory on tehnyt lasitaidetta 1970-luvulta asti. Viimeisimpiä töitä on esillä Galleria Harmajan Yksityinen lumituisku -näyttelyssä.
Jokainen näyttelyn teos on tehty kierrätyslasista: 1950-luvulta peräisin olevasta lasitiilestä, kymmenen vuotta vanhoista tietokoneen näytöistä tai entisen mielisairaalan paksuista ikkunoista.
"Taiteilija on hamstraaja, eikä se jää pelkästään lasiin. Yhtä lasiväriä säilytin 20 vuotta, ennen kuin uskalsin käyttää. Idean täytyy olla todella hyvä, koska materiaalit ovat arvokkaita", Gregory kertoo.
Kierrätyslasin lisäksi Gregory käyttää Saksasta tilattua puhallettua lasia. Hän vetäisee hyllystä ison vaaleanpunaisen palasen.
"Tämän sisällä on aitoa kultaa, jota käytetään lasin tekemisessä yhtenä materiaalina. Tapasin palasen tekijän, mutta tietenkään hän ei kertonut reseptiä. Ne ovat yhtä suojattuja kuin Coca-Colan teko-ohje."
Englanninkielisten sanojen takaa esiin pulpahtaa Gregoryn amerikkalainen aksentti, vaikka muuten suomen kieli on jo muotoutunut hänelle täysin luontevaksi.
Muutettuaan Suomeen Gregory asui kaksi vuotta Jokelankylässä Pattijoella, missä kukaan ei puhunut englantia.
"Minulle oli tärkeää oppia puhumaan suomea, koska haluan koskettaa ihmisen sielua, ja se onnistuu vain saman kielen kautta. Lisäksi halusin voida puhua vanhemmille ihmisille, jotka ovat kulttuuriaarre."
Pattijoen jälkeen Gregory asettui Limingan ja Raahen kautta Ouluun. "Monet ovat ihmetelleet, miksi en muuta valoisampaan etelään, mutta minä viihdyn pohjoisessa", hän sanoo hymyillen ja kertoo löytävänsä kauneutta jopa monien kammoamasta kaamosajasta. "Valo heijastuu lumesta ja taivas tulee upeasti esille."
Yksityinen lumituisku -näyttely on jatkoa Déjá vu -sarjaan, jonka Gregory aloitti vuonna 2009 taiteilijaresidenssissä Inarissa. Lappi yhdistyi lapsuuden maisemiin Alaskassa.
Gregory on pitänyt useita yhteisnäyttelyitä New Yorkissa asuvan siskonsa kanssa, joka on ammatiltaan valokuvaaja. Kumpikin käsittelee äärimmäisyyksiä eri tavalla.
"Siskoni Barbara kuvaa ex-treme-ihmisiä, kuten sadomasokisteja, ja minä kuvaan extreme-luontoa. Suomen raju valoisuus ja raju pimeys ovat tästä hyvä esimerkki."
Tärkein teosten teema on kuitenkin sumu, joka liittyy taiteilijan lapsuuteen. Gregoryä ja sokeaa muusikkoa Stevie Wonderia yhdistää elämän ensimmäiset kuukaudet keskoskaapissa, jonka liian puhdas happi voi vaikuttaa näköön. Gregory ei kuitenkaan sokeutunut, mutta tytön huono näkö huomattiin vasta yhdeksänvuotiaana. "Luulin sumumaailmaa normaaliksi, ja siksi en puhunut asiasta", hän muistelee.
"Siinä maailmassa värit ja valo olivat tärkeitä ja muodot jäivät epämääräisiksi. Jouduin todella katsomaan luontoa läheltä, aivan toisenlaisesta näkökulmasta kuin muut. Mutta se ei ollut pelottavaa. Kaikki oli pehmeää, kuin koko maailma halaisi."
Kun Gregory valokuvaa Suomen luontoa, hän jättää tarkennuksen pois palatakseen lapsuutensa sumumaailmaan, joka sitten siirtyy lasille entistäkin abstraktimpana.
"Kun katsoo luontoa läheltä, lumituiskukin voi olla yksityinen asia", hän kuvailee tuoreen näyttelynsä nimityötä. Hyvän taiteen tekemistä Gregory vertaa rukoilemiseen - se on täynnä mietiskelyä ja hiljaisia hetkiä.
Vaikka taiteilijan näkö on vielä iän myötä heikentynyt, hän ei pelkää, vaan vaalii näköään lahjana, joka ei ole itsestäänselvyys.
"Tietenkin se on taiteilijalle hurja ajatus, mutta onneksi minulla on erittäin hyvä mielikuvitus. Maailma on aina mukana, näki sitä tai ei."
Artikkelin lähde Kaleva