Artikkelin lähde Kaleva
Oulun kaupunginteatteri: Toiset kengät. Näytelmä pohjautuu Hannu Väisäsen romaaneihin. Dramatisointi Seppo Parkkinen. Ohjaus ja sovitus Fiikka Forsman. Lavastus Hannu Väisänen. Pukusuunnittelu Pasi Räbinä. Valosuunnittelu Mika Ryynänen. Äänisuunnittelu Jari Niemi. Anterot Mikko Leskelä, Elias Salonen, Veeti Reunanen/ Lauri Vasama. Anteron isä Aki Pelkonen. Suuri näyttämö 1.3.
Vihdoinkin pääsi Hannu Väisäsen Antero näyttämölle Finlandia-palkitun kirjailija-kuvataiteilijan synnyinkaupungissa!
Toiset kengät on yhtä aikaa kaunis ja järkyttävä kasvukertomus. Vaikka onkin suuri kiusaus lukea Antero-sarjan romaaneja ja Seppo Parkkisen niistä dramatisoimaa näytelmää Väisäsen omaelämäkertana, esitys kuvaa yleisellä tasolla taiteellisen nuoren ihmisen kilvoittelua kohti vielä sumeaa päämäärää.
Antero puskee uskonnon ja kasvatuksen yhteen puristettujen reisien välistä kohti luovuutta, taiteilijakoulutusta ja jonkin sortin vapautta.
Päähenkilöä ajaa toivo löytää ymmärrystä ja hengittää raitista ilmaa.
Siksi näytelmän siipiväli kasvaa isommaksi kuin 1950- ja 1960-lukujen Oulu.
Toiset kengät ei ole vain näytelmä, draama, vaan sen ytimessä kuplii sula toive taiteen järisyttävästä kokemisesta. Onko mahdollista teatterin keinoin saattaa myös katsoja lähemmäs stendahlilaista aistivoimaista hurmioitumista luonnosta, objekteista tai kuvista?
Niin kuin Bachin Air tarjoaa nuorelle Anterolle (Elias Salonen) henkeä ja kauneutta.
Tai niin kuin italialaisen renessanssitaiteilijan Sassettan maalaus Tuomas Akvinolainen rukoilemassa lennättää aikuisen Anteron (Mikko Leskelä) ajatukset Intiön kasarmille ja ruokapöydän talousvihreään.
Tämän takia on tärkeää, että Väisänen itse toimii myös näytelmän lavastajana sekä projisoidun kuvamateriaalin valitsijana ja tekijänä.
Dokumentarinen aines yhdistyy pieteetillä valittuihin vieraisiin ja omiin kuva-aiheisiin.
Väisäsen taidetta tuntevat voivat poimia näyttämöltä useita taulujen aiheita: äidin huulipunat, isän verkkareiden oikean sinisen, isän humalan ja nauravan laulurauskun.
Toiset kengät etsii uutta teatteriestetiikkaa, kerroksellista kerronnan tapaa, aistien yhteispeliä.
Kaikkien kuvien yhteys tapahtumiin ei löydy teatterissa yhtä hyvin kuin romaaneissa, joissa ne voidaan kirjoittaa auki. Mutta vaikka pyrkimyksestä syntyisi vain pieni aavistus, silti se mitä Väisänen ja työryhmä tuntuisi tavoittelevan on sinällään jännittävää, ainutlaatuista ja arvokasta.
Vieraileva ohjaaja Fiikka Forsman tarttuu rohkeasti Hannu Väisäsen visioon.
Toiset kengät tekee vastaavan ajatusrakennelmia vavisuttavan vaikutuksen kuin W.G. Sebaldin fiktiivinen omaelämäkerrallinen romaani Austerlitz mustavalkokuvineen.
Esityksenä se ei ole kevyt eikä vaivaton. Hetkittäin näyttämöllinen informaatio on liiankin runsasta. Siihen ei ehdi ajatuksella kiinni. Jäävät vain kuvajäljet ja esityksen jälkeisen mielikuvarekonstruktion mahdollisuus.
Kuten "Herra Austerlitz" myös Antero on aistiherkkä ja yksinäinen kuljeksija. Kerroksisuus jatkuu myös päähenkilössä, joka on laskosteltu eri ikäkausien Anteroista.
Nuori kokija-Antero näytelmässä on Kallion ilmaisutaidon erikoislukiosta Helsingistä rooliin valittu Elias Salonen. Hän on näyttämöllä herkkä ja valovoimainen persoona. Kerrassaan loistava puberteettisen Anteron tulkki.
Nuoren Anteron rinnalla kulkee aikuinen Antero, Mikko Leskelä, syventävä kertoja ja kommentaattori.
Pikku-Antero (Veeti Reunanen/ Lauri Vasama) on mukana käännekohdissa: äidin haudalla, kasarmilta muutossa ja kotoa lähdössä.
Kaiken yllä tuntuu hallitsevana aliupseeri-isän (Aki Pelkonen) raskas paino. Lasarus Lökämällä eli Anterolla on isän käsissä kaksi vaihtoehtoa: keppiä tai remmiä?
Vallitsevassa ilmapiirissä mielikuvitus, herkkyys ja lantioleikkaushousut ovat ongelma.
Dramaturgi Seppo Parkkinen antaa Heikki-isälle yllättävän paljon tilaa, jopa Anteron kustannuksella.
Isän lisäksi Anterolle tärkeitä auktoriteetteja ovat opettajat. Äitipuolet tulevat ja menevät.
Toiset kengät potkii komiikan puolelle värikkään henkilögallerian avulla. Veljeskaartin ja siskon lisäksi yhteisö piirtyy esiin mittavasta kanssakulkijoiden joukosta.
Timo Reinikka tekee hulppean tulkinnan teatterin iltanäyttelijästä Waltteri Tuulasvedestä. Taitavia pikakuvia ovat myös Anneli Juustisen Kauppias Surakka, Tuula Väänäsen kansankoulunopettaja Aune Kääntä ja Jaana Kahran seurakuntalehtori Hjördis Tykky.
Tietysti katsoja kokee mieluista paikallisuuden hyrinää, kun liikutaan Oulun tutuissa paikoissa.
Näytelmän visuaalisesti vaikuttavimpia kuvia on Nuottasaaren tehtaiden siluetissa pyöräilevä Antero. Kuu kiertää kuvassa vastapäivään ja kellotaulut käyttäytyvät kuin Dalilla tai Ingmar Bergmanin Mansikkapaikassa.
Totta lienee ainakin tunteiden maantiede.
Eeva Kauppinen
Artikkelin lähde Kaleva