Uppo-Nalle rantautuu Ouluun

Eeva Kauppinen Kaleva
Oulu Uuden Oulun ensimmäinen vuoden taiteilija on Veli-Matti "Vega" Välitalo. Hänen pestinsä alkaa 2014. Tällä hetkellä Vega Välitalo jo valmistautuu tulevaan. Luvassa on sävellettyä Uppo-Nallea, Kalevalaa ja Oulusta kotoisin olevia runoilijoita.
Vuoden taiteilijoita on ehtinyt Oululla olla jo kolme: tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunula 2011, lastenmusiikkiyhtye Soiva Siili 2012 ja runoilija Heli Slunga tänä vuonna.
"Tämä on tosi upea ideana", Vega Välitalo kehuu.
"Olen säveltäjä. Tarkoitus olisi saada omia sävellyksiä mahdollisimman paljon esille: tehdä uusia ja kaivaa vanhoja. Odotan ensi vuodelta kaikista eniten sitä, mitä en vielä tiedä. Tuleeko vastaan joku mahtava uusi avaus?"
Uppo-Nalle ainakin rantautuu Vega Välitalon musiikin välityksellä Ouluun ensi vuonna.
"Uppo-Nalle herätetään talviunilta", Välitalo lupaa.
Lyra All Stars julkaisi Elina Karjalaisen loruihin perustuvan Uppo-Nalle -cd:n jo 2007. Runot on säveltänyt Vega Välitalo. Uppo-Nallea tulkitsee levyllä Susanna Hietala, Laulavaa Lintukoiraa Johanna Iivanainen, Rohkeaa Reetaa Erja Lyytinen ja Raitista Merimiestä Marzi Nyman.
"Alamme neuvotella, soittaisiko levyn biisejä Oulussa vaikka big band. Se voisi olla aika riemukasta lapsille."
Välitalon säveltämä sinfonia Uppo-Nalle laulujen laineilla kantaesitettiin Tapiolasalissa Espoossa 2009. Hän haluaisi toteuttaa Uppis-sinfonian myös Oulussa.
"Elina Karjalaisen samannimisessä Uppo-Nalle -kirjassa esiintyy sinfoniaorkesteri. Uppo-Nalle joutuu vähän vahingossa orkesterin patarumpaliksi", Välitalo kertoo.
"Uppo-Nalle on Muumin veroinen hahmo. Kirjoja alettiin julkaista yli 30 vuotta sitten. Ne, jotka ovat niitä lapsia lukeneet, heillä on nyt omia lapsia. Uppo-Nallen tuntee jo kaksi sukupolvea.
Yksi Vega Välitalon projekti on Kalevalan omiminen Ouluun. Hän aikoo jatkaa Kalevala Oulun murteella -projektiaan.
Lyra All Starsin Kalevala-levy ilmestyi 2009. Välitalo on orkestereineen esittänyt lauluja koululaisille ympäri maata.
"Meillä on versio 5.-6.-luokkalaisille, Ainoa ja Kullervoa. Seuraavaksi tulisi versio pienemmille. Hääosastoa esitettiin ruotsiksi. Siitä pitää tilata käännökset Oulun murteella."
Kolmas isompi missio on Runot elämään: Aaro Hellaakoski, V.A. Koskenniemi, Samuli Kustaa Berg...
"Suuri rakkauteni on Hellaakoski. Hänen runonsa ovat maailman hienointa tekstiä. Satakieli-sarjasta olisi tiettävästi tulossa Ouluun esityksiä", Välitalo lupailee.
Ensimmäiset uuden Oulun kulttuuriavustukset jaettiin torstaina. Kaupungin talousarviossa tarkoitukseen on varattu tälle vuodelle 1 046 000 euroa.
Puolivuotisen työskentelyapurahan, 9 000 euroa, sai Jyrki Mäki. Tuhannen euron kohdeapurahan saivat Pekka Homanen, Jaakko Pernu, Jukka Takalo ja Anni Kinnunen.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva