Artikkelin lähde Kaleva
Jaana Skyttä
Tyrnävä Tyrnäväläisen Esko Heikkisen ovi rapsahtaa auki ennen kuin edes soitamme ovikelloa. Mies kiirehtii lopettamaan kesken jääneen tietokonepelinsä. Pian aurinkoisesti hymyilevä juhlakalu saapuu kättelemään. Silmissä on ripaus veitikkaa.
Viime viikolla Heikkinen vastaanotti Suomen Valkoisen Ruusun mitalin. "Se oli kokemus, jota en unohda koskaan. Mukavalta tuntuu, kun huomioivat", Heikkinen sanoo. Mitali annettiin kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä. Erityisen juhlavalta tuntui hetki, kun kaikki nousivat seisomaan ja alkoivat taputtaa.
Palkinto tuskin olisi voinut mennä parempaan paikkaan. CP-vammainen Heikkinen on kuljettanut ruokia autollaan kunnan ateriapalvelussa oleville asiakkaille 25 vuotta.
"Monelle vanhukselle aterian saapuminen on päivän kohokohta. Eskolla on aikaa jutella vanhusten kanssa", sanoo vierailulle saapunut Heikkisen sisar Eija Keränen. "Ja huumoria pitää viljellä, se on tärkeää", Heikkinen täsmentää.
Eläkkeelle mies voisi jäädä milloin tahansa, mutta hän ei halua. Työ antaa merkityksen elämälle. "Saan tavata ihmisiä ja ajaa autolla", hän iloitsee.
Sitä paitsi istuin auton ratin takana on mitä luonnollisin paikka. Siinä jännitys ja pakkoliikkeet katoavat. Ja onhan mies isänsä, taksiautoilija Voitto Heikkisen jalan jäljillä. Hänen kyydissään tuli istuttua lapsuudessa paljon.
Ajokortin Heikkinen hankki vuonna 1973. Sen jälkeen hän työskenteli Lohipadon koululla kiinteistöhoitajana, kunnes siirtyi työhön Tyrnävän kunnalle.
Heikkinen asui vuosia äitinsä, Asta Heikkisen kanssa, toimien loppuvuodet äitinsä omaishoitajana. "Ei tarvinnut äidin lähteä laitokseen", hän sanoo.
Kaksi vuotta sitten äiti kuoli. "Kutsuin äitiä aamukahville, mutta hän ei enää noussut."
Sisko kertoo, että jo lapsuudessa velipoika oli suuressa lapsikatraassa aina valmis auttamaan muita.
Nyt Heikkinen elää itsenäistä elämää. Keittää aamupuuron ja tekee kotityöt. Sisarukset valmistavat kastikkeita pakastimeen, joita mies perunoiden kanssa lämmittelee.
Heikkisen seurassa ei tarvitse olla kauan, kun hänen humoristisuutensa alkaa pursuta. Kun puheeksi tulee olohuoneen kaksi televisiota, mies herahtaa nauramaan: "Katoppas, minulla on kaksi silmää."
Heikkinen seuraa innokkaasti politiikkaa ja ajankohtaisohjelmia. Jos vain haluaa, hänestä saa vahvoilla mielipiteillä varustetun keskustelijan. "Suomen pitää irrottautua Euroopan unionista äkkiä pois, muuten käy huonosti. Saksa ei saanut sotimalla Eurooppaa, joten nyt se yrittää valloittaa sen käymällä taloussotaa."
Kodinkoneet ja laitteet ovat viimeisen päälle. Elektroniikka ja tekniikka innostavat miestä, mutta ajanviete on kotona viihtyvälle myös osa hyvää elämänlaatua.
Ajan salliessa Heikkinen kuuntelee mielellään musiikkia, erityisesti suomi-iskelmää. "En ole kielimiehiä", hän heittää.
Television päällä on lakki, jossa on isän vanha Suomen Taksiliiton merkki (STL). Poika on keksinyt merkille omakohtaisemman merkityksen: Suomen tarkin lähtijä.
On aika lähteä. Heikkinen saattaa ovelle ja osoittaa uutuuttaan kiiltelevää autoansa. Se tulee vaihdettua joka toinen vuosi. Työvälineen pitää olla hyväkuntoinen ja turvallinen.
Entä viettääkö hän nyt hiihtolomaa? "Ei kerkeä", mies vastaa napakasti.
On sentään vapaa-ilta, ja Heikkinen palaa tietokonepelinsä ääreen. "Äiti sanoi, älä juo rahoja. Pelata saat", Heikkinen hihkaisee.
Artikkelin lähde Kaleva