Artikkelin lähde Kaleva
Minna Akimo
Kuusivuotiaana Janne Pekkala perustaa sekatavarakaupan kotiinsa. Pienessä kaupassa myydään kaikkea, mitä kotoa on löytynyt. Muropaketteja, rekisterikilpiä, äidin sukkahousuja ja muuta arjen tarpeellista tavaraa.
Joka kerta kun Pekkalan kodissa käy vieraita, pikku-Janne tekee parhaansa. Kukaan vieraista ei lähde talosta ostamatta Jannen sekatavarakaupasta mitään.
Pekkalan lapsuuskoti on Oulun Korvenkylässä. Viisilapsisen perheen keskimmäisen vekaran ei tarvitse viettää aikaansa yksin. Sisarusten lisäksi leikkiseuraa löytyy naapurista, sillä alueella asuu paljon lapsiperheitä.
Pekkalan perheen isä on maansiirtoalan yrittäjä, joka opettaa lapsilleen, ettei mikään tule ilmaiseksi. Kun haluaa jotain, sen eteen pitää tehdä työtä. Ilmaista rahaa ei ole.
"Kun olin lähdössä kaupungille ja tarvitsin rahaa, sain sitä vasta kun olin leikannut nurmikon. Ei siinä auttanut muu kuin lykätä ruohonleikkuria spittarit jalassa ja tukka rasvattuna, että pääsi nopeasti lähtemään", Pekkala kertoo.
Yritteliäisyyden Janne imi itseensä äidinmaidosta.
Teini-iän kynnyksellä Pekkalalle käy kuten monelle ikäiselleen. Rock tulee ja vie mukanaan. Ensimmäinen bändi pannaan pystyyn Pekkalan ollessa 14-vuotias. Yhdellä soittajista on hyvät välit Merikosken koulun jo edesmenneeseen musiikinopettajaan Vesa Penttiin. Pentti päästää teinipojat soittamaan koulun musiikkiluokkaan kerran viikossa tunnin ajaksi. Muina aikoina nuoret muusikonalut soittavat jonkun bändin jäsenen kodin olohuoneessa.
Sittemmin Pekkala on perustanut ja lopettanut bändejä varsin aktiivisesti. On ollut Namupalat ja Loikkarit, ja nyt viimeiset viisi vuotta hän on soittanut rumpuja Discotransit-yhtyeessä. Se on bändi, joka soittaa hulvatonta bilemusiikkia. Sellaista menoa, joka ei jätä yleisöä kylmäksi. Ensin lämpenevät naiset, sitten miehet.
Soittajana Pekkala on ennen kaikkea amatöörirumpali. Hän ei ole opetellut tekniikkaa viimeisen päälle. Tärkeämpää on se, että svengit ovat kohdallaan ja fiilis. Kun keikalla tunnelma on katossa, silloin myös Pekkala on elementissään. Sellaisena hetkenä kun keikkalavan edusta on täynnä kirkuvia ja käsiään heiluttavia juhlivia naisia, Pekkala menee lavan eteen ja kättelee heidät kaikki. Silloin hän tuntee olevansa elossa. Hän on viihteen sekatyömies, joka sumeilematta ja anteeksipyytämättä nauttii huomiosta ja jokaisesta suosionosoituksesta.
"Lavalla sitä tuntee itsensä seksisymboliksi. Vai oliko se sittenkin seksisymbaali", hän naurahtaa.
Rokin lisäksi Pekkalaa leimaa oululaisuus. Oulu on hänelle paitsi syntymäpaikka, myös kaupunki, jossa hän on elänyt koko ikänsä.
"Olen oikea emäoululainen", hän kuvaa itseään.
Mitä etelämmäs Pekkala matkus- »
» taa, sitä leveämpää Oulun murretta hän puhuu.
Oululaisuus on myös iso osa hänen henkilöbrändiään. Pekkala on se oululainen kokki, joka tekee konstailematonta, raavasta ruokaa. Hän on kokki, joka uskaltaa näinä terveysintoilun aikoina paistaa jopa lenkkimakkaraa - ja käyttää reilusti oikeaa voita.
"Olen joskus todennut, että ruokaohjelmat tehdään niille 100 000 suomalaiselle, jotka harrastavat vakavaa ruuanlaittoa. Loput neljä miljoonaa katsojaa jätetään täysin näiden ohjelmien ulkopuolelle. He ovat niitä, jotka tekevät aivan tavallista arkiruokaa", hän sanoo.
Pekkala ei syty keskustelemaan ruokatrendeistä tai siitä, millaista ruokavaliota pitäisi noudattaa. Päinvastoin. Hänen naamastaan näkee, että nyt ollaan aiheessa, joka lähinnä kyllästyttää häntä. Hänen kanssaan ei käydä keskustelua siitä, pitäisikö karpata vai skarpata.
"Jokainen tietää, että syömällä vähemmän kuin kuluttaa laihtuu, ja jokainen tietää, miten elää terveellisesti. Maalaisjärjen käyttö tässä asiassa on sallittua. Minulle ruuassa tärkeintä ovat raaka-aineet ja se, että ruoka on tuotettu lähellä. Huonoista raaka-aineista en suostu tekemään yhtään mitään ja lähiruokaa olen kannattanut aina. Jo paljon ennen kuin siitä tuli edes muodikasta", hän sanoo napakasti.
Rakkaus kotikaupunkiin on syvä. Pekkala arvostaa oululaisten mutkattomuutta ja suoruutta, mutta on tapoja, joille hän pudistaa päätänsä: perioululainen tuijotus ja Pohjantie.
"Kunpa oululaiset laittaisivat edes suunsa kiinni, kun he jäävät tuijottamaan ihmisiä. Ja siellä moottoritiellä ajaminen. Siinä oululaiset ovat aivan varmasti maan kehnoimpia. Ei mitään käsitystä siitä, miten moottoritielle tullaan ja miten sieltä poistutaan", hän pamauttaa.
Pekkala ei ole kokki, jolle ruuanlaitto on aina ollut intohimo. Ei hän ole lapsena loihtinut gourmet-aterioita perheelleen. Hän hakeutui kokkikouluun, koska se oli helpoin vaihtoehto nuorelle, joka ei niin opiskelusta perustanut.
"Alaikäisenä pääsin Oulun Kauppahotellin keittiöön kölöviksi eli keittiöapulaiseksi. Työni oli tiskata asioita ja kuoria perunoita. Sen jälkeen hakeuduin ammattikouluun, jossa suoritin ravintola-alan perusopinnot."
Ruuan laittamisen korkeakoulu on kuitenkin ollut muualla kuin ammattikoulussa. Kokiksi hänet teki Suomen puolustusvoimat.
"Armeijassa pääsin laivastoon laivastokokiksi raivaussukeltajien emäalukselle Mursu numero 98:lle. Siellä minun piti hoitaa 40 hengen miehistön ruokailut aamua iltaa. Nuorelle ja kokemattomalle kokille se oli haasteellista, sillä tilat ovat pienet ja merellä oltiin yhtä soittoa viikko putkeen. Se on ollut paras kokkikouluni ikinä."
Intin jälkeen Pekkala teki kolme vuotta keittiökokin töitä Arina-hotellissa, mutta paitsi että Pekkalan mielessä eli unelma rock-tähteydestä, hän haaveili myös kokkiohjelmista radiossa ja telkkarissa.
Kun Ilpo Sulkala, Kepa Salmirinne ja Elmo Harju perustivat reilut 20 vuotta sitten 45 Specialin, Pekkala lähti sinne kokiksi. Uusi työ mahdollisti sen, että päiväsaikaan hän teki radio- ja tv-töitä. Öisin hän kokkaili oululaiselle rock-kansalle. Vaikka Pekkala ei Nelivitosen omistajakaartiin kuulu, hänellä on ollut vahva sija rock-klubin maineen luomisessa.
"Olin Nelivitosessa kaikkiaan kymmenen vuotta. Kun lopulta lähdin sieltä, minulle tuli itku."
Pekkala on rennon ja mutkattoman miehen maineessa. Hänet läheisesti tuntevat ihmiset kertovat, että julkisuus ei koskaan ole noussut hattuun. Pekkala ei pidä julkisuutta itseisarvona, se on yksi asia muiden joukossa. Mukavana oleminen käy kuitenkin työstä. Julkisuuden myötä hän on oppinut erottamaan ihmistyypit toisistaan.
"Näinä vuosina olen oppinut erottamaan, kuka haluaa vilpittömästi jutella niitä näitä, kuka haluaa vain aukoa naamaansa. Turhanpäiväistä aukomista minulla ei ole mitään tarvetta kuunnella, ja voin poistua nopeasti paikalta", hän sanoo.
Menestyksen vuodet ovat tuoneet mukana myös hetkiä, jolloin kaikki ei ole mennyt käsikirjoituksen mukaan. Mies, jonka päässä on yhtä aikaa "seitsemän miljoonaa ajatusta ja ideaa", vaipuu hetkittäin syvään mustaan.
"Kyllä on ollut hetkiä, jolloin olen halunnut löydä hanskat tiskiin. Ne ovat olleet aikoja, jolloin on ollut pakko pyytää apua. Onneksi olen sitä saanut ja ottanut vastaan", hän kertoo.
Yllättäen rokkarin ja kokkitakin alta löytyy maltillinen yhteiskuntakriitikko. Yrittäjäperheen kasvattina Pekkala katsoo maailmaa porvarillisten silmälasien läpi.
"Seuraan aktiivisesti politiikkaa enkä ole välinpitämätön sille, miten asiat ovat. En ole yhden asian mies, eivätkä äärilaidat minua kiinnosta. En kuitenkaan ymmärrä sitä, miksi Suomessa katsotaan niin pahalla sitä, jos joku rikastuu omalla työllään", hän sanoo.
Paikallispolitiikkaan hän ei kosinnoista huolimatta ole lähtenyt. Politiikkaan käytetty aika olisi pois moottoripyöräilystä ja perhokalastuksesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hänellä olisi mielipidettä siitä, miten Oulua tulisi kehittää.
"Ouluun olisi pitänyt jo toistakymmentä vuotta sitten rakentaa pilvenpiirtäjiä, huvipuisto ja raitsikka. Kallioparkkikin olisi pitänyt rakentaa jo aikoja sitten. Eivätkä näistä yksikään ole luonnosta pois. Sitä riittää, vaikka tänne huvipuisto rakennettaisiinkin", hän sanoo.
Treenikämpillä Oulun prikaatin komentajan entisessä olohuoneessa rumpusetin takana istuu vähän alle viisikymppinen mies, jolla on edelleen unelmia.
"Kunhan nykyiset velat on saatu ensin maksettua."
Artikkelin lähde Kaleva