Artikkelin lähde Kaleva
Anna Kilponen Kaleva
Hailuoto Yli satavuotiaan talon hirsiseinät on kaivettu esiin lastulevyjen alta ja ovista on rapsutettu ylimääräiset maalikerrokset. Remontti etenee verkalleen, mutta kirjailijan pirtissä on tilaa tuumailla.
Esikoisdekkarinsa, Kolibri, tänään torstaina julkaissut Kati Hiekkapelto muutti yli kymmenen vuotta sitten juurilleen Hailuotoon, lapsuutensa saareen.
Hiekkapellolle saaristolaiselämä ei ole imelää romantiikkaa, vaan vapautta, lapsiperhearjen tohinaa ja eläinten hoitamista. Monenlaista tekemistä.
Saaressa asuessaan Hiekkapelto löysi myös "intohimon palon" kirjoittamisen.
"Aloin selailla interraililla pitämääni matkapäiväkirjaa. Huomasin osaavani kirjoittaa. Se oli niin järisyttävä elämys, että ryhdyin muokkaamaan matkapäiväkirjasta fiktiivistä tarinaa. Nyt en voisi elää ilman kirjoittamista", Hiekkapelto kertoo.
Taiteellinen hän sanoo olleensa aina. Nuorempana hän oli innostunut kuvataiteista. 1990-luvun alussa hän kävi Limingan taidekoulun ja maalauskursseja Hailuodossa.
Hailuotoon Hiekkapelto muutti kolmen lapsensa ja miehensä kanssa Jyväskylästä. Erityisluokanopettajaksi valmistunut Hiekkapelto opetti tuolloin maahanmuuttajia.
"Muutto oli pikainen päätös, sillä pelkäsin, että jämähdämme Keski-Suomeen."
Hailuodossa Hiekkapelto on viettänyt monia lapsuuden kesiään kahdestaan pappansa kanssa ja välillä vanhempiensa kanssa mökkeillen. Hänen äidin puolen sukunsa on Hailuodosta.
"Tykkään meren läheisyydestä. Meri on minulle tärkeä elementti", hän sanoo pirttinsä pitkän pöydän äärellä teetä hörppiessään.
Vuonna 2010 Hiekkapelto jäi virkavapaalle ja alkoi kirjoittaa. Seuraavan vuoden lopussa Otava ehdotti jo kustannussopimusta. "Varasuunnitelmana oli väitöskirjan teko."
Kirjoitusaikaa perheenäidillä oli lasten koulupäivien ajan. Keittiön nurkasta, puuhellan vierestä hän raivasi itselleen työpisteen, koska "keittiö on talvipakkasilla talon lämpimin huone".
Melko pian hän hylkäsi ajatuksen matkapäiväkirjasta. "Halusin kirjan päähenkilöksi maahanmuuttajan, joka puhuu täydellistä suomea. Dekkariin taas sopii kantaaottavuus muita lajityyppejä paremmin."
Päähenkilöksi muotoutui Serbian alueen unkarilaisvähemmistöön kuuluvaa rikostutkija Anna Fekete. Sitä ennen hän yritti sovittaa paikalle afgaaninaista.
"En kuitenkaan tiennyt aiheesta tarpeeksi. Koska en ole kovin innokas taustatutkija, ajattelin, että miksi mennä merta edemmäksi", Hiekkapelto sanoo ja viittaa Serbian unkarilaiseen mieheensä.
Myös Hiekkapelto on asunut Serbiassa vuoden. Perhe matkaa edelleen vuosittain miehensä kotiseudulle.
Unkarin kieltä Hiekkapelto on oppinut yhtä matkaa perheen lasten kanssa.
Kirjan maahanmuuttaja- ja rasismiteema ovat Hiekkapeltoa lähellä. Hän on tehnyt muun muassa gradun maahanmuuttajanuorten rasismikokemuksista. "Kaikilla heillä oli jonkinlaisia rasismikokemuksia."
Kirjassaan Hiekkapelto nostaa esiin myös maahanmuuttajaperheen lasten ja aikuisten erilaisen tilanteet: lapset oppivat kielen usein täydellisesti ja sopeutuvat yhteiskuntaan, mutta aikuisten tilanne on vaikeampi.
"Kotouttamisohjelmat eivät tavoita kaikkia ja ne ovat virkamieskeskeisiä. Silloin vanhempien on helppo jumiutua vanhoihin toimintamalleihin."
Kirjassa siitä ääriesimerkkinä on kunniaväkivalta. Hiekkapellon mukaan monella maahanmuuttajanuorella menee kuitenkin hyvin.
"Entisistä oppilaistani moni on kirjoittanut ylioppilaaksi. Heillä oli kova motivaatio: eihän heitä meinannut edes saada koulusta pois koulupäivän päätyttyä."
Anna Fekete jatkaa ainakin toisen kirjan verran rikostutkimuksiaan "pohjoisessa merenrantakaupungissa".
"Aloitin uuden kirjan kirjoittamisen tammikuussa. Pääjuonenkaari on jo selvillä ja tekstiä on sata sivua", hän kertoo.
Hiekkapelto huomauttaa, että Kolibri-kirjan merenrantakaupunki ei ole Oulu, vaan paikka on sepitteellinen. "Harkitsin tarinan sijoittamista Ouluun, mutta sitten ymmärsin, mikä siinä tökki. Miljööhän on sielun tilan kuvaus, ja päähenkilöni kokee olevansa irrallinen sekä Suomessa että entisessä kotimaassaan."
Kirjailija itse on ankkuroitunut lujasti saareensa, jossa on nykyisin mukavaa kulttuurista kohinaa monilla taiteen aloilla.
"En ole vieläkään turtunut siihen tunteeseen, kun ajaa lautalta ja jatkaa pitkin Santosen suoraa. Tuntuu aina siltä, että olen tullut kotiin."
Artikkelin lähde Kaleva