Artikkelin lähde Kaleva
Jaana Skyttä
Oulu Vaatturi Eija Keränen kutsuu itseään luomumammaksi. Se on helppo uskoa, kun katselee ympärilleen hänen työhuoneessa. Pöytään on kannettu tarjottimen täydeltä itseleivottuja herkkuja.
Huoneen seinustoilla ja mallinukkien päällä on valmiita ja keskenkeräisiä pukuja, takkeja ja liivejä.
Kaksi pääsiäiskaktusta kukkii punaisenaan auringon kultaamassa huoneessa.
Tuvan leivinuunissa Keränen paistaa leivonnaiset juurileivästä lähtien. Valmisruoat ovat perheessä tuntematon käsite. Ruokien raaka-aineet tulevat luomutiloilta.
Läheistensä ja vähän muidenkin vaivat reikimasteriksi kouluttautunut Keränen hoitaa kotiinsa järjestetyssä vastaanottohuoneessa.
Pääammatti on kuitenkin vaatturin työ, mikä sekin tapahtuu kotona. Lisäksi Keränen vetää erilaisia käsityökursseja kansalaisopistoilla.
Viime syksyn kuntavaaleissa nainen oli vihreiden ehdokkaana, mutta historiaan kuuluu vaikuttaminen sitoutumattomana myös keskustapuolueessa ja perussuomalaisissa.
Kerran Keränen oli kuuntelemassa, kun Hannu Tarvas luki runojaan Madetojan salissa. Elettiin 90-luvun puoliväliä. Tilaisuuden päätteeksi luettiin intiaanipäällikkö Seattlen kirje Suurelle valkoiselle päällikölle vuonna 1854.
Tekstissä sanotaan muun muassa, että maa ei kuulu ihmiselle, vaan ihminen maalle. Tämän me tiedämme. Kaikki luontokappaleet ovat yhtä kuin veri, joka liittää suvun yhteen.
"Ensin nauroin, sitten itkin. Ajattelin, että meillä on vain yksi Suomi, vain yksi maapallo. Ei pidä riistää luontoa, vaan siirtää jälkeemme jääville tietous siitä, kuinka luonto säilytetään puhtaana", Keränen sanoo. Seattlen puhe on hänelle pyhä, sitä tulisi lukea kaikille.
Tilaisuuden jälkeen Keränen päätti ryhtyä edistämään pehmeiden arvojen toteutumista yhteiskunnassa.
Juuri nyt hän on huolissaan Talvivaaran tilanteesta ja kultakaivosten vaikutuksesta luontoon.
Hän suree, koska bisnes merkitsee monille niin paljon.
"Rakkauttahan täällä tarvitaan. Ei iso pankkitili ole elämässä tärkeintä, vaan se, että on tyytyväinen elämäänsä tässä ja nyt. Voi kunpa kiireen voisi heittää pois."
Keränen sanoo joutuneensa pysähtymään kaksi kertaa uupumisen takia. "Kun en muuten usko."
Molemmissa elämäntilanteissa oikea ruokavalio ja itsestä huolehtiminen unohtuivat. Lopulta hän makasi vuoteen pohjalla sairaana. Keränen hoiti itseään koululääketieteellä ja vaihtoehtohoidoilla.
"Sain piikkejä ja lääkkeitä, tein kaalikääreen ja hain muurahaissalvaa."
Päästäkseen jaloilleen hän hakeutui hivenainekurssille. "Nyt syön säännöllisin välein kuurin. Ja löysin luomun. Energiaa on vaikka muille jakaa", Keränen sanoo.
Mielensä tasapainottamiseksi Keränen rukoilee ja meditoi säännöllisesti, ottaa aikaa itselle ja keskustelee "luojansa kanssa".
Keräselle luoja on jumala. "Jumalani ei ole tiukasti kristinuskon Jumala, vaikka olenkin evankelisluterilaisen seurakunnan jäsen ja olen mukana seurakunnan kylätoimikunnassa. Ovat minua papit puhutelleet, ja saavat puhuttaakin, jokaisella on oma käsityksensä asioista."
Muutama vuosi sitten Keräsen käsityökurssille tuli naistutkija ja tietokirjailija Kaarina Kailo, joka tutkii muinaissuomalaisten kantaemojen tietoa ja myyttisiä hahmoja, naisjumalattaria ja haltijoita.
Kurssilla Keränen ja Kailo valmistivat yhteistyössä Kailolle kultaisen naisen puvun. Tästä lähti liikkeelle toiminta, jossa yhdistyy Keräsen käsityötaito ja Kailon perinteentutkijan osaaminen.
Sen jälkeen naiset ovat valmistaneet vanhan kansanrunouden ja tarinaperinteen pohjalta koko joukon myyttisiä asuja, muun muassa Suonettaren, Tähdettären ja Veden emon puvut. Näyttelyitä on pidetty ja pidetään.
Keräselle mieluisin on kultaisen naisen puku. "Näin unen, jossa auringon kultaiset säteet hoitivat minua. Tajusin, että kulta on elementtini", hän hymyilee.
Artikkelin lähde Kaleva