Artikkelin lähde Kaleva
Anna Kilponen Kaleva
Hailuoto Kun Väinö Järvelä päätti tulla maailmaan 85 vuotta sitten, ei Hailuodon ainoa kätilö ehtinyt toisesta synnytyksestä Järvelöille. "Vaan onpa tuokin asia korjaantunut, kun minulla on ollut kotona oma kätilö", Järvelä sanoo velmuillen.
Tällä hän viittaa Hailuodossa liki 40 vuotta kätilönä toimineeseen Sirkka-vaimoonsa, jonka kanssa hän on ollut naimisissa 59 vuotta.
Jouten virkeä 85-vuotias ei osaa olla. Tai yritti hän olla viime vuoden eläkkeellä, mutta aika tuli niin pitkäksi, että vaimo komensi töihin. Nyt kellonvalaja tekee töitään omaan tahtiin, ja yhdessä pariskunta kalastaa kotitarpeisiin.
Enää Järvelä ei ota kellotilauksia vastaan. Taakse on jäänyt tv:n kahvimainoksen mukanaan tuoma säpinä 1980-luvulla. "Kun esiinnyin Pauligin kahvimainoksen kädentaitajana, elämästäni tuli yhtä hullunmyllyä. Tilauksia sateli ja valoin kelloja yötä päivää", Järvelä muistelee.
Kellonvalajana Järvelä aloitti vasta viisissäkymmenissä. "Hulluhan minä olin, kun tein ensin elämäntyöni muualla ja sitten ryhdyin vielä tähän."
Hän arvelee tehneensä kaikkiaan liki 4 000 kelloa, joita on lähtenyt muistoesineiksi maailmalle, palkinnoiksi urheilutapahtumiin ja lahjoiksi jopa presidenteille.
Kellopajan ovensuussa iso pronssinen kello kumahtaa komeasti ja sointi jatkuu pitkään. Pöydällä olevassa pienemmässä kellossa on teksti: "Joka tämän varastaa, sitä piru rakastaa." Teksti on peräisin hänen äitinsä isän kellosta. Suvussa on ollut kellonvalajia 1700-luvulta lähtien. Taito on siirtynyt myös Järvelän nuorimmalle tyttärelle.
Alun perin kelloja tehtiin lehmänkelloiksi, kulkusiksi ja aisakelloiksi. Laivakelloja tarvitaan vieläkin, mutta muuten kelloja valmistetaan lähinnä koristeiksi.
"Ei ole semmoista maanosaa, jossa ei olisi minun tekemääni kelloa. Jokaiseen kelloon olen kaivertanut nimeni ja paikkakunnan."
Jo kuusivuotiaana Väinö Järvelä karkasi vanhemmiltaan kouluun ja 12-vuotiaana hän oli koulunsa käynyt. "Eihän sitä joutanut lukia. Miehet olivat sodassa ja piti ruveta hommiin."
Kirjeopiston ABC-piirustuskoulun hän vielä kävi ja opetteli hyödyllisiä taitoja muun muassa nahanparkitsemis-, tanssi- ja käytösoppaista.
"Muut olen tosissani ottanut, mutta en käytösopasta. Ajattelin, että en rupia pokkuroimaan, vaan olen oma itseni."
Pari kesää hänellä meni veneitä tehdessä, kaksi talvea kenkiä suutaroidessa ennen kuin kutsu kävi 1948 sotaväkeen Suomenlinnan rannikkotykistöön.
"Kuskasin usein veneellä puolustusvoimain komentaja Aarne Sihvoa ja hänen perhettään. Hän opetti, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Sen jälkeen en ole hävennyt sitä, että olen maalaispoika."
Armeijan jälkeen Ateneumin taidekoulussa olisi ollut Järvelälle paikka. Eihän hän malttanut etelään jäädä, kun oli tyttökaverikin katsottuna.
"Tutustuin aikoinaan Ahti Paulaharjuun, joka oli tekemässä Hailuodossa topografiakartoitusta. Hän oli Ateneumin johtokunnassa ja hommasi paikan. Sinne olisin suoraan sotaväestä päässyt. Pyhävaatteetkin olisi paketissa pantu tulemaan."
Palattuaan Hailuotoon hän hankki traktorin, ja kun koko saaressa ei ollut kuin kaksi traktoria, rakennushommia ja tientekoa piisasi.
1960-luvulla Järvelä perusti vaimonsa kanssa matkailuyrityksen Marjaniemeen. Sen jälkeen hän pyöritti sahaa ja myllyä sekä perusti saareen ensimmäisen yksityiskaupan. 30-neliöisessä kaupassa oli Suomen suurin neliömyynti.
Eräänä päivänä Helsingistä tuli Sparin herroja puvut päällä katsomaan ihmettä. He tiedustelivat pihkaisissa haalareissaan olleelta Järvelältä, missä on johtaja. "Sanoin, että ei täällä tämän kummempia johtajia ole."
Kunnallispolitiikassakin hän on ollut "penikasta asti", ensin Maalaisliiton "juoksupoikana" ja myöhemmin Hailuodon liberaalien puheenjohtajana.
Hurjimpina aikoina Järvelä sanoo saaneensa jopa tappouhkauksen. "En pelännyt, kun olen tämmöinen toisinajattelija", sanoo politiikan jo vuosia sitten jättänyt Järvelä.
Hänen mielestään meininki Hailuodossa on muuttunut hyvään suuntaan.
"Enhän minä täällä muuten olisikaan. Ja onneksi ei ole pengertietä."
Artikkelin lähde Kaleva