Hiljaisella saarella on oma tunnelmansa

Daniel Wallenius Kaleva
OULU Tervainen savun tuoksu leijailee kulkijan sieraimiin Heikkilänsaareen johtavaa siltaa lähestyttäessä.
Samainen lyhyt ja matala silta oli saaren asukkaiden ja Oulun kaupungin kiistan kohteena viitisen vuotta sitten.
Sillasta käytiin vääntöä aina korkeinta hallinto-oikeutta myöten. Nyt pöly on laskeutunut, ja lumen peittämä kiistakapula odottelee kulkijoita.
Sillan toisella puolella odottaa tiheä havumetsä. Siellä täällä, suurehkoilla tonteilla on taloja ja ulkorakennuksia.
Rakennuskanta näyttää hyvin sekalaiselta. On pieniä, 1950-lukulaisen näköisiä mökkejä. Niiden vastapainona saaren päästä löytyy suuria, korkeintaan parinkymmenen vuoden ikäisiä hirsilinnoja.
Loput talot ovat iältään ja kooltaan jotain siitä välistä. Kolmasosa saaren vanhimmasta mökkikannasta on purettu ja korvattu uusilla.
Osan saaren rakennuksista tunnistaa selviksi kesäasunnoiksi. Pihoja ei ole aurattu ja niitä peittää polvenkorkuinen lumikerros. Auratuissakaan pihoissa ei autoja tai asukkaita näy. Heikkilänsaaressa ei vietetä hiihtolomaa, ainakaan kotona.
Yksi saaren noin kymmenestä ympärivuotisesta asukkaasta on Jukka Savolainen. Kun Savolaisen isä 1950-luvun lopulla osti tontin, kuului Heikkilänsaari vielä vajaat kymmenen vuotta myöhemmin lakkautettuun ja Ouluun liitettyyn Oulujoen kuntaan.
"Silloin täällä ei ollut paljon mitään", Savolainen muistelee.
Tontille oli tarkoitus rakentaa talo jo 1950-luvun puolella, mutta ensimmäisen vuosikymmenen tontti toimi Savolaisten kesänviettopaikkana.
Talo valmistui lopulta vuonna 1968. Savolainen on asunut siinä siitä lähtien, 45 vuotta.
"Tämä on hyvä ja rauhallinen asuinpaikka."
Vuosikymmenten varrella saarelle on rakennettu lisää. Savolaisen mukaan viimeksi 1990-luvulla. "Mutta eipä täällä paljon mikään ole muuttunut vuosien varrella".
Rauhallisuuteen on helppo uskoa. Tunnin Heikkilänsaaressa käynnin aikana vastaan ei tule yhtään autoa, ihmistä tai edes eläintä.
Voimakkain saaressa kuuluva ääni on tuuli. Hiljaisuuden keskeyttää välillä puunlatvaa nakuttava tikka.
Silti matkaa Oulun keskustaan on vain kymmenisen kilometriä ja lähimmälle valtaväylälle, Kainuuntielle, linnuntietä puolisen kilometriä.
Ennen saareen käännyttiin suoraan Kainuuntieltä, mutta tieyhteys katkaistiin ja liikenne saareen ohjattiin muita reittejä pitkin. Lähimmälle bussipysäkille Savolaisen kotiovelta luonnon helmasta on matkaa vain puolisentoista kilometriä.
Heikkilänsaarta ei voi luonnehtia valtakunnalliseksi nähtävyydeksi. Silti saari on eksoottinen paikka.
Se on joen ja maaseudun ympäröivä pienen pieni oma maailmansa, jonka kaltaiseen satunnainen kulkija tuskin odottaa törmäävänsä kääntyessään päätieltä sivuun.
Pilvisenä kevättalven keskipäivänä asukkaitaan kotiin odottavat tyhjät pihat ja tuulessa suhisevat havupuut luovat jopa hieman aavemaisen tunnelman.
Aivan kuin joku istuisi verhojen takana katselemassa vierasta, vaikka missään ei näy ketään.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva