"On virkistävää näytellä pitkästä aikaa", punapääksi muuntautunut Liski kehuu. "Olen viime aikoina etupäässä ohjannut."
Lahdessa esitetään pääsiäisenä jälleen professori Liskin ohjaama Kärsimystie. Kesällä hän tekee kolme dokumenttipätkää luovutetusta Karjalasta
Elokuussa on vuorossa turisteille järjestetty Marin-matka, jolle Liski on lupautunut kulttuuriluennoitsijaksi. Sen jälkeen hän menee toiseen polvileikkaukseen. "Polvi raksahti rikki kuvauksissa Karjalan kosteilla rantakivillä. Ensimmäinen leikkaus ei oikein tuottanut tulosta."
"Ellen ihan väärin veikkaa, minulta ilmestyy syksyllä kirja. Jalkapuolen päiväkirja syntyi ensimmäisen leikkauksen jälkeen." Sisältöä tekijä kuvaa nykypäiväisiksi muistelmiksi.
Teatteriohjaaja toteaa alkavansa olla eläkeiässä, mutta kalenteri ei juuri vapaapäiviä lupaile. "Nyt on hiukan hektistä", Liski myöntää silmät pilkehtien. "Tarkoitus on lievennellä. Leikkauksen jälkeen lepään varmaan puoli vuotta ja ehkä kirjoitan taas jotain. Karjalainen aktiivisuus on sellaista, että aina on oltava jotain tekemistä."
Paavo Liski on ollut yli 20 vuotta vapaa ohjaaja ja näyttelijä, ja töitä on aina riittänyt. Hänen nosteensa alkoi 1970-luvulla Oulusta, jonne kolmikymppinen ohjaaja valittiin johtamaan uutta kaupunginteatteria. "Sain hyvän talon johdettavakseni. Se oli minulle lähtölaukaus. Siihen asti olin kuka tahansa nuori ohjaaja."
"Ei meillä teatterissa koskaan isompaa skismaa syntynyt kenenkään kanssa. Kaikille annettiin rooleja ja sillä siisti."
Uusi talo ei ollut vielä ihan valmis, kun Liski keväällä 1972 tuli Ouluun. Teatterin henkilökunta teki aluksi töitä kypärät päässä. Uudisraivaajahenki oli vahva.
Teatterin tulikaste oli Liskin ohjaaman Kalevalan ensi-ilta, joka onnistui kaikin puolin erinomaisesti. "Missään muualla ensimmäiset suuret tuotannot eivät ole teknisesti onnistuneet niin kuin Oulussa. Esimerkiksi ohjaamassani Viimeisissä kiusauksissa Kansallisoopperassa näyttämö pysähtyi puolen tunnin jälkeen 15 metrin päähän taakse eikä jymähtänytkään eteenpäin. Esitys näyteltiin tasalattialla niin kuin nytkin, kun näyttämö on ollut lakon takia pysähdyksissä."
"Minusta näyttämön ja katsomon välillä oli Oulussa ihanteellinen suhde. 600 hengen katsomo oli juuri sopivan kokoinen. Lisäksi se oli semmoinen miellyttävän pyöreä, että näyttämöltä oli hyvä kontakti katsomoon. Siinä suhteessa se on Suomen paras teatteri. Pidän sitä edelleen puheteatterin mallikappaleena", Liski suitsuttaa.
"En silti sano, etteikö virheitä olisi löytynyt. Tekniikka oli pieni jo alun perin, minkä takia sitä pitää nyt laajentaa."
Kaupunginteatterissa riitti Liskin kaudella yleisöä. Katsojia oli vuosittain reilusti yli 100 000. Samanlaisiin lukemiin ei enää päästä. "Voi olla, että eniten veti uusi teatteritalo, mutta kyllä ohjelmistokin kelpasi sekä yleisölle että kriitikoille."
Kalevala on seurannut Liskiä läpi elämän. Hän on ohjannut sen ainakin seitsemän kertaa, Oulun lisäksi Nurmeksessa, Jyväskylässä, Helsingissä, Tallinnassa, Marin tasavallan pääkaupungissa Joshkar-Olassa ja Ypäjällä.
Ouluun Liski toi Kalevalan kahdesta syystä: "Toinen on karjalainen syntyperäni ja toinen suomalais-ugrilaiset opinnot. Jouduin tenttimään yliopistossa Kalevalan ja huomasin, että sehän on täynnä mitä loistavimpia legendoja, siitä täytyy tehdä jotain teatterissa. En uskaltanut vielä nuorena tehdä sitä näyttämölle ennen kuin unkarilaiset antoivat esimerkin. Oulussa esitettiin unkarilaisen sovituksen käännös, mutta sen jälkeen olen tehnyt omia sovituksia."
Miesten välit eivät ongelmista huolimatta katkenneet. "Turkka pyysi minua Seitsemään veljekseen nimismieheksi, ja olin päivän mukana kuvauksissa. Pirukaanhan sitä sarjaa ei katso", Liski nauraa velmusti. "Mutta on Turkka mestariteoksiakin tehnyt."
Helsingin kaupunginteatteri oli nuorelle ohjaajalle turhan iso johdettavaksi. "Se oli myös voimakkaasti poliittista aikaa, ja menimme melkoisen mankelin läpi." Kun Liskin nuorempi poika Teppo vielä kuoli liikenneonnettomuudessa, alku Helsingissä tuntui kaikin puolin kauhealta.
Kun Paavo Liski jätti kaupunginteatterin 1982, hän lepäili ensin kolmisen vuotta. Liskimäiseen tapaan lepäily tarkoitti jotain muuta kuin sohvalla makoilua; hän tutustui Karjalan historiaan ja kulttuuriin Karjalan liitossa ja pani alkuun karjalaisen näyttämön. Hän rupesi perehtymään paremmin myös muiden suomalais-ugrilaisten kansojen historiaan.
Vuonna 1985 hän ohjasi Kalevalan Nurmekseen, ja on sen jälkeen ohjannut ja näytellyt koko ajan täydellä teholla. Vuonna 1996 oli Marin tasavallan vuoro saada oma Kalevalansa. Myös virolaisyhteydet ovat kuuluneet Liskin elämään jo vuosikymmeniä.
Liski on suosittu juhlapuhuja, kun juhlan aihe sivuaa suomensukuisia kansoja. "Pidän nykyään kymmenkunta puhetta vuodessa. Siitä on tullut erityisharrastus."
Ypäjän Sampo-ooppera on samaa "uuskarelianistista" perua kuin Kalevala ja monet muut Liskin ohjaukset. Ypäjällä on hänen vaimonsa
Liskien poika
Tärkein yhteinen projekti on tällä hetkellä selvästi pikkuherra
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>