Luistinseura oli 50-luvun puolivälissä noussut jääpallon mestaruussarjaan jäädäkseen ja pelaajia riitti kaikilla tasoilla. "Meidän D-junnujen sarjassa oli pelkästään Oulussa 12 joukkuetta. Nyt on hädin tuskin kaksi tai kolme joukkuetta ja sittenkin pitää kiertää ympäri maata", Rounaja muistelee.
Harrastajien lisäksi jääpallo oli yleisön suosiossa. Oulun Raatissa pelattua ensimmäistä Suomi-Ruotsi-A-maaottelua seurasi vuonna 1958 yli 9 000 ihmistä. Vuoden päästä samassa paikassa pantiin vieläkin paremmaksi. Neuvostoliittoa vastaan pelattua peliä seurasi lähes 15 000 ihmistä pakkasesta ja viimasta huolimatta.
20-vuotiaana Seppo Rounaja pääsi A-maajoukkueeseen. Maaotteluita kertyi 62 ja niissä Rounaja teki yhteensä 35 maalia. MM-kisoissakin hän oli mukana viidesti.
"Silloin mentiin kaveriporukan mukana. Jääpallo oli kiva harrastus ja kaverit oli siellä", Niskanen kertoo. "Silloin ei vielä puhuttu tienesteistä, että jääkiekossa tienaan niin ja niin paljon. Se on nykyään paljon enemmän tapetilla."
SM-sarjan maalikuninkuuden hän nappasi vuonna 1990 ja seuraavana vuonna hänet valittiin vuoden jääpalloilijaksi.
Maaotteluita ja niissä tehtyjä maaleja kertyi Niskasen tilille tasaiseen tahtiin, kunnes vuonna 1992 hän päätti monen muun suomalaisen jääpalloilijan tavoin pakata laukkunsa ja lähteä Ruotsinmaalle.
"Olin Suomessa saavuttanut suunnilleen sen, minkä vain voi", hän selittää 25-vuotiaana tekemäänsä ratkaisuaan.
Suurin syy päätökseen vaihtaa maata oli kuitenkin suomalaiset harjoitteluolosuhteet. "Meillä Oulussakaan ei ollut tekojäärataa, joten sarja alkoi joulukuussa, jos oli tarpeeksi kylmää.
"Silloin 40-, 50- ja vielä 60-luvunkin alussa porukka oli tottunut pakkaseen. Pantiin vain enemmän vaatetta, jotta tarettiin katsomossa. Nykyajan ihmiset eivät voi kuvitellekaan, että tulisivat helmikuussa 20 asteen pakkaseen ja tuuleen", Rounaja vertaa.
Nykyään oululaisten jääpalloilijoiden harjoitteluolosuhteet ovat huomattavasti paremmat kuin lajin huonoina vuosina.
"Jää saadaan joskus syyskuun lopussa, mitä moni joukkue Suomessa ei vieläkään saa. Osa pääsee jäälle vasta marraskuussa ja sekin saattaa olla vielä tekojäätä", Niskanen arvioi.
"Mutta katsojille ei ole vieläkään pystytä tarjoamaan palveluita, joita täytyisi olla, että saisimme katsojia takaisin", hän lisää.
"Media on lajista nyt kiinnostuneempi. Yhteistyökumppaneita on helpompi saada sekä liitto- että seurajoukkuetasolla. Juniori-ikäisten vanhemmat ottavat yhteyttä, miten pääsee jääpalloa pelaamaan ja harrastamaan", Niskanen luettelee mestaruuden hedelmiä.
"Nämä asiat pitää nyt pystyä hyödyntämään. Yhteistyökumppaneita, parempia olosuhteita sekä lapset ja nuoret pelaajat."
Muutamien kaupunkien ylivoima jääpallossa saattaa samalla olla myös heikkous lajille valtakunnallisesti katsottuna.
"Mukavahan se olisi, jos yllätyksiä tapahtuisi. Kuten Suomen maailmanmestaruusvoitto teki jääpallolle hyvää. Samalla tavalla Suomen liigajääpallolla olisi hyväksi, jos loppuottelussa olisi muutkin joukkueet kuin OLS ja torniolaiset", Samuli Niskanen pohtii.
Finaalipaikan saa kuitenkin vain pelaamalla paremmin kuin muut. "Pitää panostaa huippu-urheiluun, aikuisurheiluun ja juniorityöhön. Sitä kautta se vähitellen tulee."
Samuli Niskanen vakuuttaa, että OLS lähtee hakemaan voittoa. "Joukkueen vireystila on hyvä, eikä mitään ole enää tehtävissä. Pohjat on tehty jo aiemmin. Näillä eväillä on mentävä ja kyllä me uskomme siihen omaan hommaamme."
"Ja se on tiedossa, kuinka katkera hopea olisi", hän lisää vielä.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>