Yhtä festivaalia puoli kuukautta

Vai ettei Oulussa ole festivaaleja?

Menkääpä sinne missä muut jo ovat eli Oulun kaupunginteatteriin.

OULU Kaupunginteatteri on muuttunut varsinaiseksi festivaalitantereeksi. Kansa tulee ja kansa menee, se odottaa, keskustelee, syö ja juo.

Keskustelunaiheet liikkuvat valintojen välillä, sillä Vänmannin valinnassa ei ole yhtään helpompi tehdä valintoja kuin valintamyymälöissäkään. Päinvastoin.

Mistä voi tietää, onko Juha Siltasen kirjoittama Sick Transit vai Mikko Kivisen ohjaama Syntipukki juuri minulle parempi valinta? Vai ovatko ne jo täynnä Ja mihin minä sitten menen?

Apua! Mitä minun kannattaa valita? Sana kiirii, ja tieto kulkee. Yksi tykkää Olgasta, toinen tulee kiukusta itkien Suomen sota 1940:sta.

Kun katseensa kohottaa, näkee, että kiltisti kuin seuramatkalla teatteriyleisö seuraa lippua, jota opas kantaa. Se on sininen tai punainen ja siinä lukee vaikkapa Olga tai Umbra. Magdalan Maria tai Ei logoa.

Pitkät jäähyväiset

Oulun teatteriyleisö jättää pitkiä jäähyväisiään remonttiin menevälle kaupunginteatterille.

Yhdellä esityskerralla, kun teatteriin menee kuudeksi ja lähtee sieltä tuntia ennen puoltayötä, ennättää katsoa neljä esitystä.

Kymmenen jää näkemättä, sillä ensi-iltoja pakettiin mahtuu neljätoista, niistä puolet eli seitsemän kantaesityksiä.

Valinta on siis pakko tehdä. Ja sekin on eräs tapa valita, että käy Vänmannin valinnassa useampaan kertaan. Ken käy seitsemästi, näkee taatusti aivan kaiken.

Yleensä teatterifestivaaleista on valitettu, että niissä on aivan liian vähän kantaesityksiä. Oulun tapauksessa tätä ongelmaa ei ole.

Monien kantaesitysten ja ensi-iltojen festivaaleista tiedetään, että niissä on se riski, ettei esitysten tasosta voida tietää kovin tarkasti.

Vänmannin valinta on tässä mielessä mitä riskialttein tapahtuma, koska kaikki esitetään ensimmäistä kertaa täällä: ehkäpä Magdalan Maria ja Ritva Grönbergin laulutokio tekevät lievän poikkeuksen, koska toisenlaiset versiot niistä on nähty aiemmin, ei täsmälleen näitä.

Kaikkein kriittisimmät katsojat ovat olleet sitä mieltä, ettei Vänmannin valinta yllä yksittäisten esitystensä tasolla miksikään huippufestivaaliksi. Valtaisia teatterielämyksiä tämä spektaakkeliksikin kutsuttu tapahtuma ei heidän mielestään tarjoa muuten kuin massiivisena kokonaiselämyksenä.

Toisaalta syykin tiedetään: kun näyttelijät ovat esiintyneet yhdessä esityksessä, he ryntäävät suoraan toiseen, kolmanteen ja neljänteen esitykseen. Ihan samaa vauhtia kuin yleisönsäkin.

Artikkelin lähde Kaleva