Artikkelin lähde Kaleva
Pohjoisen tarinatalo eläkkeelle
Samuli Onnela kaivaa nyt omat työt pöydälle ja tekee niille jotain
Tuomo-Juhani Tapio
OULU Oulun maakunta-arkiston johtaja, filosofian tohtori h.c. Samuli Onnela on siitä erikoinen mies, että ei oikeastaan erikoinen ollenkaan.
Joillekin riittää, että on oma ja ehta itsensä. Onnelalle on riittänyt. On siinä ollut kylliksi koko Pohjois-Suomellekin. Onnela on varmuudella yksi tämän perän tunnetuimpia persoonia.
On hän kysytyimpiäkin. Pohjois-Suomessa ei ole sellaista kolkkaa, jossa ei olisi alustanut ja esitelmöinyt ja osallistunut mitä erilaisimpiin keskusteluihin. Onnela tuntee reviirinsä. Hän on pohjoissuomalaisuuden ja pohjoissuomalaisen historian elävä tarinatalo.
Kun Onnela puhuu, niin sali on hiljaa. Ei siksi että olisi oltava, vaan siksi että tulee oltua. Hän tietää mistä kertoo, ja senkin jotta kuinka: elävästi ja antaumuksella, paatoksellakin. Hän osaa antaa historialle kasvot ja hengen ja tuoda ne tykö.
Lapin rajalle
Onnelasta liikkuu paljon juttuja. Ei niitä kaikista liiku. Yhdessä sellaisessa eräs oululainen laveamman laidan kulkija tokaisi kaupungilla kaverilleen, kun katutason pyöräilijänäkin tunnettu Onnela sinkutti iltahämyssä Karjasiltaa kohti, että ”siinä se arkisto sotkee”.
Se on tärkeää, että arkisto on lähellä kansaa. Se se vasta tärkeää onkin.
”Maakunta-arkisto on Pohjois-Suomen muisti, mutta ei pelkästään sen vaan myös pohjoissuomalaisten. Sinne on tallennettu pohjoissuomalaisuuden minuus, identiteetti”, Onnela sanoo.
Hänen työhuoneensa seinällä on kemijärveläisen taidemaalarin Juho Kyyhkysen iso öljyvärityö. Siinä porot palkivat taustanaan tunturit, ja niiden varassa Lapin taivas. Työ on Onnelalle hyvin tärkeä. Siihen on tallennettu iso annos Lapin minuutta, Onnelankin ominta.
Hän on Sodankylän Siurunmaan tekoja, ja siellä edelleen kiinni. Sodankylään hän palaakin kun jää ihan tuota pikaa eläkkeelle. Tänään perjantaina on lähtojuhla yhtä jalkaa arkiston 70-vuotisjuhlien kanssa.
Onnelan aikaa on maakunta-arkistossa kestänyt vuodesta 1974. Talon johdossa hän on ollut vuodesta 1987.
”Eläkepaikka on katsottu Unarin rannalta, Lapin ja lannan rajalta”, hän sanoo.
Siinä on symboliikkaa. Se kertoo paljon ja enemmänkin hänen omasta urastaan ja vaelluksestaan.
Kirja päähän
Onnela on tunnetusti vähän velmu mies, sellainen samuli. Kun hän ottaa haastattelijansa vastaan, ei tapaamisessa tarjota pelkkää kättä vaan sanaa myös.
”Niin se vaan tukka lähtee”, hän sanoo, eikä tarkoita tietenkään vain itseään.
Kun häneltä kysyy, jotta minkähän sävyisen ja tunnelmaisen haastattelun hän katsoo työllään ja olemuksellaan ikään kuin ansainneensa, hän nasahtaa vähän hämilleen.
Onnela, ja hämillään ja sanatonna. Eihän niin pitäisi olla.
Lapsena hän paukutti sivistyssanakirjan ulkoa päähänsä, jotta voisi tarpeen tullen opettajaakin oikaista. Oli sellainen näsäviisas ja pikkuvanha, nyt jo viisas ja vähävanha. Aika tasii, aika tasii.
Hän sanoo, että haluaisi kertoa ennen kaikkea siitä, miksi on pitänyt työstään, suorastaan rakastanut sitä.
Kun mies sanoo näin, se on paljon sanottu.
Onnelalle on ollut aina itsestään selvää, että kun on virka niin on väärti. Se tarkoittaa pelkistettynä sitä, että oli työ mikä hyvänsä, se on hoidettava kunnolla ja kunnialla.
Perso työlle
Samuli Onnela on opettaja, tutkija ja arkistovirkamies. Mitään niistä hän ei halua nostaa toista ylemmäksi. Hänen mielestään arkistomiehen tulee olla niitä kaikkia. Niistä se koostuu, ammattitaito.
Vielä kun tämän kolminaisuuden päälle asetellaan sana- ja matkavalmis saarnamies, on meillä siinä arkistonjohtaja Onnela.
Hänen entinen oppilaansa ja nykyinen tutkijakollegansa sanoo, että ”Samuli on ihan peto työlle”.
”Tällainen luterilainen asenne on varmaan kodin perua. Se on opittua vastuuntuntoa”, hän sanoo.
Sanotaan Onnelasta niinkin että hän ei osaa sanoa ei. Aika arkistonjohtajana ei ole ollut pelkkää hallinnointia, vaan jatkuvaa menoa eri puolille laajaa Pohjois-Suomea. Hän ei ole vain kiertänyt kaikkia pohjoissuomalaisia kuntia, vaan myös esitelmöinyt niissä kaikissa.
Eräs Onnelan hyvin tunteva sanookin, että Samulista olisi matkaoppaaksi mihin tahansa pohjoiseen nurkkaan.
”Se tuntee talot ja suvut ja niiden vaiheet niin tarkkaan että tuskin talonväki itsekään.”
Onnela itse sanoo, että ”nyt menee vähän jo yli, Pyhäjärvellä on sellaisia kyliä, että ovat jääneet tutustumatta”.
On tässä Onnelassa ripaus vaatimattomuuttakin, sellaista lappilaista löysyyttä.
Parempi nimi
Pohjois-Suomi on Onnelalle kaikki, niin hän sanoo.
”Tämä on rikas maa. Mistään muualta ei löydy sellaista kulttuurista tilkkutäkkiä kuin Pohjois-Suomesta, ja kuitenkin se on yksi kokonaisuus. Minä en vierasta täällä mitään”, hän sanoo.
Hänen mielestään maakunta-arkiston nykyinen nimi Oulun maakunta-arkisto ei olekaan oikea nimi talolle. Sen pitäisi olla Pohjois-Suomen maakunta-arkisto. Tästä Onnela on muistanut muistuttaa ihan yhtenään Helsingin-esimiehiään.
Varmaan hän tekee niin tänäänkin, kun pääsee irti ja puhumaan omissa ja talonsa juhlissa.
Hyvä pomo
Esimiehenä ja johtajana Onnelan kerrotaan olevan tiukka ja vaativa, mutta myös lämmin, ymmärtävä ja oikeudenmukainen.
Mutta sanotaan hänen osaavan myös kiukutella, jos asiat eivät luista ihan jetilleen niin kuin haluaa. Itsekin tunnustaa, että saattaa tuiskahtaa, mutta vain toviksi.
Siitä Onnela sanoo suorastaan vihastuvansa, jos kokee ympärillään väärämielisyyttä ja itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä.
”Väärän todistuksen antaminen on pahinta mitä tiedän”, hän sanoo.
Onnela sanoo kokeneensa ja arvostaneensa aina turvallisuutta, sellaista tunnetta että ei ole heitteillä.
”Turvallisuus on välittämistä. Kaikki yhteisöllisyys lähtee siitä ja on sitä, välittämistä”, hän sanoo.
Omat työt
Tuttava sanoo, että väitöskirjan tekemättä jääminen on Samulille jonkin sortin trauma. Aineistoa kveeneistä, Ruijan suomalaisista kuulemma riittää.
Itse asiasta kuultuna Onnela sanoo luvanneensa, että nyt kun omaakin aikaa jää, hän ottaa kveenit laatikosta ja tekee niille jotain.
”Melkein viikottainhan ne nousevat kirjoituspöydälle ja kyselevät, että mitäs aiot poika meille tehdä”, hän sanoo.
Ruijan siirtolaisuuden historia kirjoissa ja kansissa olisi melkoinen kulttuuriteko kaiken muun päälle.
”En minä eläkkeellä makoilemaan. Täytyy liikkua, muuten tuoni korjaa. Kun liikkuu ja touhuaa, ei saa otetta”, hän sanoo.
Vuoden mies
Oulussa tunnettu, melkein johtava naistrio valitsi Onnelan vasta Vuoden mieheksi. Valinta on perinne. Onnela oli yhdeksäs.
Valinnan perusteita naiset eivät kerro eikä Onnela tiedä. Jääköön arvoitukseksi. Kyllä ne joku tutkija aikanaan kaivaa esille maakunta-arkiston holveista.
On Onnela valittu Vuoden peräpohjolalaiseksikin, mutta se on jo eri juttu, virallisempi.
Erikoisinta on kuitenkin se, että hänet on noteerattu ihan julkisesti myös täyspäiseksi lappilaiseksi.
Löytyy niitäkin, sellaisia.
Jukka-Pekka Moilanen
11 kilometriä. Oulun maakunta-arkistoon on tallennettu yli 11 hyllykilometriä erilaisia asiakirjoja. Arkiston johtaja Samuli Onnela sanoo, että pelkästään vanhan Kemiyhtiön asiakirjoja on yli 300 metriä.
Artikkelin lähde Kaleva