Ei tavan mukaan

Tanssiensi-ilta

Sidos. Koreografia Maria Littow. Tanssijat Henna Holma, Irene Räty ja Littow. Sävellys Aija Puurtinen. Tallenteen muusikot Eeva Mäenluoma (klarinetti), Esa Kuloniemi (kitara), Puurtinen (kaikki muu). Äänitys ja miksaus Jukka Backlund. Valosuunnittelu Jari Haavikko. Pukusuunnittelu Littow ja Heli Körkkö. Ensi-ilta ke 20.3. Seuraava esitys NuKussa 22.3. JoJon - Oulun Tanssin Keskuksen ja Tanssiteatteri Taigan yhteistuotanto.

Sidos on naisten työ.

Totisena tunnusmerkkinä olkoon ensi-illan sidoksinen asiain kulku.

Aija Puurtinen istuu eturivissä. Pienokainen hänen sylissään päästää ääntä enemmän kuin heti kohta itse Puurtinen laulaessaan tallenteella.

Moni vaivautuu, mutta ei kolmikko esitystantereella. Vast'ikäänhän he teoksen alkajaisiksi ovat suustaan ehtineet tahtoen julkituoda purkauksia: Muun muassa, ettei pidä ottaa turhan vakavasti.

Ja siltikin vai sanotaanko nimenomaan juuri tuonkin purkauksen vuoksi Sidos on vakavasti otettava työ. Sen fyysinen luonto paneutuu siihen, mikä kyseistä kolmikkoa eritoten - mutta laveamminkin ottaen ihmistä - liikuttaa. Ja millä tavalla kroppaa liikuttaa - ihan kirjaimellisesti.

Eli että kun Aija Puurtisen koskettimista on mallattu jousisto. Jari Haavikko repäisee taustan valon oranssiin. Ja niin muuttuu kolmikko vallan signaaleiksi. Tanssahtelee, pöyhkeilee.

Kaikkiaan Sidoksella on kiihtyvä strategia. Ja halu olla kuitenkin viitteenomainen.

Liikkeellelähtö on tuosta syystä tahallisen löysä. Littow kuljettaa kolmikkoa raukeasta kontaktitönäisystä pitkiin sooloihin. Ja näyttää pyrkivän kasaamaan väliin liikekerroksia, joissa kyllä sijansa on sovinnaisenoloisilla yhteistoistoillakin.

Jukka Backlundin kokoama koneääninen Puurtismatto spurttailee sen sijaan enemmänkin tunnelmasta toiseen, vaikka sieltäkin löytyvät niin sanotut paluuvinjentit. Meno on kuitenkin eteenpäin.

Tanssillisesti Sidoksen parissa ollaan vähän kuin urheilukilpailussa vauhdinotossa. Sidos jättää kuitenkin itse suoritusyritykset sikseen, luo niin sanotusti yksinkertaisemman totuuden. Kuten lopussa: kolmikko hamuaa yhteissilmukointia käsin liki silmät ummessa.

Harvemmin teutarointi on yhtä totta kuin pienessä Sidoksen palassa. Se on kaukana niistä muka kontaktoinneista, mitä kontakti-improvisaation nimissä pyllötellen on palloteltu vuosikymmenet.

Ja harvemmin niin herkulliseen esittäjämittaan yltää tanssin avoimessa muodossa kukaan kuin nyt Irene Räty tulkitessaan tietyn rajallisen totuuden sidoksellista vaikutusta. Pienellä spotatulla valoalueella ähkii kulmikas pakertaja, mutta rajan tuolla puolen Puurtisen taivutellessa musiikillista kulkua soittorasiaan viittaavaksi Rädystä muotoutuu pyöreästi rullaava hurmaavuus.

Taustafondin vanhahtava kuvio peittyy ohuen rypätyn verhon taa, valosuunnittelulla siitä kaivetaan esiin monta totuutta. Pukujen laita on toisin. Ne näyttävät edustavan tässä sidoksisuudessa jäykänlaista muotoa.

Sirpa Heikkinen

jukka leinonen

Luvassa jo vierailu. Sidos matkaa huhtikuun alkupuolella Tampereelle Mobita/Danscon uutta Hällä-tilaa kokeilemaan.

Artikkelin lähde Kaleva