Ääni ja vimma

Konsertti

Raimo Paaso, laulu, soitinyhtye ja Sofia Magdalena -kuoro Oulun tuomiokirkossa 17.3.

Markku Liukkosen tilalle Oulun tuomiokirkon kanttoriksi tullut Raimo Paaso antoi sunnuntaina oululaisittain ensimmäisen soolokonserttinsa. Ohjelmassa oli Bachia: kaksi soolokantaattia, sekä Air orkesterisarjasta n:o 3.

In will den Kreuzstab gerne tragen (BWV 56) ja Ich habe genug (BWV 82) olivat sisällöllisesti yhtenäinen, melko erikoinen pari ohjelmistovalinnaksi. Kummassakin ”päähenkilö” toivoo kuolevansa ja huokailee malttamattomana joutuessaan vielä odottamaan.

Raimo Paason tulkinnat teoksista herättivät kahtalaisia tuntemuksia. Toisaalta kuulijoille esittäytyi laulaja, jolla on komeasti kalskahtava ääni; kauas kuuluva ja pakottomasti toimiva.

Jäinkin kaipaamaan herkkiä, intiimejä sävyjä, joiden hyödyntämiseen teokset olisivat tarjonneet runsaasti mahdollisuuksia. Vain muutamassa kohdassa Paaso malttoi rauhoittaa menoa ja antaa pehmeyden nousta julki.

Toisekseen laulaja paahtoi ylen voimallisesti, jopa siinä määrin, että sävelpuhtaus lipsahteli usein ylävireiseksi. Usein tuomiokirkossa säestys peittää laulajan alleen, mutta nyt sai paikoin pinnistellä kuullakseen soitinyhtyeen asian laulajan takaa. Soitinyhtye oli vanhan tyylin barokkitulkintaan hyvin kotiutunut.

Paason tulkinnat sujuivat tehokkaasti ja pätevästi, joskin vaihtelevampia kontrasteja ja suurempaa vivahteikkuutta olisi mielestäni saanut viljellä kautta linjan. Muutamat kantaattien hiljaiset ja hitaat jaksot ohitettiin pahemmin syvyyksiä tunnustelematta, joten malttamista ja detaljien hienosäätöä jäi puuttumaan.

On se vain kumma, ettei tuomiokirkon konserttien järjestäjiä saada kiinnostumaan kunnollisten käsiohjelmien tekemisestä. Montakohan kymmentä kertaa olen asiasta jo vuosien saatossa natissut? Lehtiset, joissa ei kerrota oikeita esittäjä- ja teostotietoja, tai esiintyjien taustatietoja, ovat sääntö ilman montakaan poikkeusta.

Taiteilijoiden esittelemättä jättäminen (kuka, mistä, mitä tehnyt...) on osoitus heidän ammattitaitonsa väheksynnästä, sekä välinpitämättömyydestä yleisön tiedonjanoa kohtaan. Tekstit ovat järkiään olleet täynnä kirjoitusvirheitä. Tämänkertainen suoritus saattoi olla melko lähellä vähintään Oulun, ellei peräti Suomen ennätystä kirjoitus-, käännös- ym. virheineen.

En suostu uskomaan, ettei tuomiokirkkoseurakunnan palveluksesta löytyisi konekirjoitusta ja suomen kieltä taitavaa henkilöä, jos vaikka saksan kielen taitoista yksilöä ei löytyisikään. Paras (lue: pahin) esimerkki oli nyt lauseen ”Da entkomm' ich aller Not (= hätä, ahdinko) die mich noch auf der Welt gebunden” saattaminen muotoon ”Siellä (taivaassa) vapaudun kaikista mukavasta, jotka vielä sitovat minut tähän maailmaan.” Voi itku.

hanna laulajainen

Artikkelin lähde Kaleva