Eksoottinen illallinen

Konsertti

Oulun musiikkijuhlat Viva Brazil! Vanessa Cunha, piano Madetojan salissa 17.3.

Oulun musiikkijuhlien tuore taiteellinen johtaja on onnistunut heti ensimmäisellä kerralla luomaan mielenkiintoisen ja omaleimaisen konserttisarjan. Etelä-Amerikan musiikki nimittäin onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä kuulijaystävällistä että eksoottisella tavalla erilaista.

Mika Rännälin kiinnostus lattarimusiikkiin voi osittain liittyä hänen ammoiseen tanssiharrastukseensakin, mutta oma vaikutuksensa on varmasti myös brasilialaissyntyisellä pianistivaimollaan.

Nämä kaikki tekijät yhdistyivät sunnuntai-iltana Madetojan salissa, kun Vanessa Cunha nousi lavalle esittelemään brasilialaisen pianomusiikin ihmeitä.

Cunhalla on takanaan nykytyylin mukaiset perusteellisen kosmopoliittiset opinnot Rio de Janeirossa ja New Yorkissa. Konsertin perusteella syntyikin kuva taiteilijasta, jolla on pettämätön tekniikka ja rautainen musiikillinen tahto.

Nyt kuultu ohjelma keskittyi miniatyyreihin ja virtuoosimusiikkiin, mutta tämän näytön perusteella Cunhalla on kaikki aseet menestyä myös pianokirjallisuuden keskeisten järkäleiden parissa.

Lyhyehkö ohjelma sisälsi aimo annoksen musiikkia, jota Suomessa ei todennäköisesti ole ennen esitetty. Tämän valikoiman perusteella brasilialaiseen ilmaisuun kuuluu tietty ilmaisun ylitsepursuavuus, joka ilmenee pianotekstuurissa suunnattomana nuottimääränä ja tuhdin akordisatsin suosimisena.

Toisaalta musiikki pursuaa vastustamatonta elämäniloa ja rytmistä energiaa, eikä eteläisen pallonpuoliskon melankoliakaan tunnu samalla tavalla itsetuhoiselta kuin arktisen hysterian piinaamilla kansoilla.

Illan säveltäjänimiä olivat Oscar Lorenzo Fernandez (1897-1948), Mozart Camargo Guarnieri (1907-1993), Marlos Nobre (s. 1939), Edino Krieger (s. 1928), Cláudio Santoro (1919-1989) ja Heitor Villa-Lobos (1887-1959).

Näistä nimistä keskiverto musiikin kuluttaja on aikaisemmin tutustunut vain Villa-Lobosin musiikkiin, mutta monia tätä kautta tuttuja piirteitä oli kuultavissa kaikissa konsertin teoksissa.

Sävelkieleltään romanttisimpana esittäytyi Guarnieri, kun taas moderneimpia sointeja kuultiin Marlos Nobern Sonata Brevessä. Edino Kriegerin Sonatiini viehätti kauneudellaan ja Claudio Santorolta kuulut kolme Preludia herättivät mielenkiinnon kuulla loputkin kaksikymmentäseitsemän.

Heitor Villa-Lobosin suunnattomassa tuotannossa määrä ja laatu eivät aina kulje käsi kädessä, mutta A Prole do Bebê nro 1 sisältää hienoja miniatyyrejä, joissa virtuositeetti ja herkkyys yhdistyvät harvinaisella tavalla. Lisäpiristyksenä osien nimet ovat kuin brassien jalkapallomaajoukkueen avauskokoonpano: Branquinha, Moreninha, Mulatinha jne.

Konsertin heikoin lenkki oli tälläkin kertaa käsiohjelma, joka vaikutti viidessä minuutissa Wordillä tehdyltä. Asettelultaan epäselkeä ja vaikeasti luettava lätyskä jätti monta asiaa ennakkotiedon ja sivistyneen arvailun varaan. Lisäksi yhteydet sinällään valaiseviin teosesittelyihin puuttuivat kokonaan.

Esimerkistä käyköön Cláudio Santoron 3 Prelúdios: tekstin mukaan Santoro sävelsi viisi preludia vuosina 1946-1959 ja kaksikymmentäviisi preludia 1957-1963. Käsiohjelma ei kuitenkaan kykene kertomaan, mihin kokoelmaan Cunhan soittamat preludit kuuluvat. Tieto voisi jopa olla tarpeellinen niille, jotka innostuvat ko. musiikkia hankkimaan joko nuotteina tai levyllä.

HANNU HIRVELÄ

Artikkelin lähde Kaleva