Liminganlahden suojelu on hidasta

Jarno Mällinen

LIMINKA Liminganlahden suojelu etenee hitaasti. Rahaa suojelualueiden lunastamiseen ja korvausten maksamiseen on, mutta henkilökunnan puute hidastaa maanomistajien kanssa käytäviä neuvotteluja, kertoo metsänhoitaja Eero Melantie Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksesta.

Suunnitellusta suojelualueesta on toteutunut vasta hyvin pieni osa: Natura 2000 -verkostoon ehdolla olevan Liminganlahden alueen pinta-ala on 11 870 hehtaaria, mutta suojelualueita on perustettu vain noin tuhannen hehtaarin verran. Valtion omistuksessa näistä on 149 hehtaaria, yksityisessä 855 hehtaaria.

Melantie muistelee, että viime vuonna perustettiin yksi yksityinen suojelualue ja lunastettiin valtiolle yksi palsta. Viimeisin toimi suojeluhankkeen edistämiseksi oli alkuvuodesta pidetty alustava palaveri Oulunsalon jakokunnan kanssa. Muita neuvotteluja ei tällä haavaa ole käynnissä.

Neuvottelujen hitaasta etenemisestä huolimatta lopullinen suojeluratkaisu on tarkoitus toteuttaa vuoteen 2007 mennessä.

Liminganlahden aluetta koskevat Natura-rajoitukset, joiden tulo lainvoimaisiksi edellyttää kuitenkin luonnonsuojelualueen perustamista. Melantien mukaan kyse on pääosin lievistä käyttörajoituksista, kuten ruoppauskiellosta. Metsästyskielto tulee vain joillekin alueille.

Luontokeskus herää talviunilta

Liminganlahden luontokeskuksessa varaudutaan sesongin alkamiseen: huhtikuun puolivälissä odotetaan saapuviksi meri- ja metsähanhia, joutsenia ja kurkia.

Isojen lintujen muuttoa tulee seuraamaan iso joukko lintuharrastajia. Toukokuussa tulevat koululaisryhmät ja yritysasiakkaat. Vuotuinen kävijämäärä kohoaa 30 000:n tienoille.

Ulkomaisia luontomatkailijaryhmiä Liminganlahdella käy vuosittain viitisenkymmentä, kertoo luontoretkiä järjestävän Finnature Oy:n toimitusjohtaja Ulla Peltomäki. Tänä vuonna määrään odotetaan noin kymmenen prosentin kasvua.

Luontoretkeilyn ohella luontokeskusta on tarkoitus hyödyntää entistä enemmän koulutuspaikkana ja yritysasiakkaiden matkakohteena, kertoo keskusta isännöivän Merikosken ammatillisen koulutuskeskuksen aikuiskoulutusjohtaja Riitta Uitto.

Merikosken koulutuskeskus aikoo käyttää luontokeskusta peruskoulutukseen esimerkiksi maaseutumatkailun ja asiakaspalvelun alalla.

Yritysasiakkaita houkutellaan paikalle paitsi rauhallisella ympäristöllä, myös uusilla täysihoitopalveluilla. Uusia palveluideoita ovat myös multimediaesitys luonnon ja lintujen tarkkailusta sekä leirikoulu, ohjatut matkat opiskelija- ja koululaisryhmille.

Jukka Leinonen

Tekniikka tutuksi. Ulla Peltomäki esitteli lintuharrastajan välineistöä Limingan Luontokeskuksen henkilökunnalle järjestetyssä koulutustilaisuudessa maanantaina.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva