Intiimejä hetkiä Oulaisten kamarissa

Riikka Kalsi

OULAINEN Oulaisiin perustetun uuden Kamari Soi -konserttisarjan budjetti ei ole suuren suuri. Pienoisfestivaalin perustajalla, oulaistelaisella viuluvirtuoosi Antti Tikkasella on kuitenkin kaksi salaista asetta: nuoruuden into ja avuliaat vanhemmat.

“Antin vanhemmat ovat auttaneet aivan mahtavalla tavalla,” kiittelee viulisti Maija Linkola silmät loistaen. Paikkakunnalla syntymässä käynyt alttoviulisti Atte Kilpeläinen näyttää hänkin viihtyvän Oulaisissa hyvin.

Kodikkaat puitteet

Koko esiintyjäkaarti, neljä Sibelius-Akatemian opiskelijaa ja kolme Kölnin musiikkikorkeakoulun opiskelijaa, majoittui viikonlopun ajaksi Tikkasen perheeseen. Ensimmäinen konserttipaikkakin, taidetalo Väinölä, on kytköksissä Tikkasten sukujuuriin. Suvun esi-isät ovat aikoinaan asuneet siellä.

Väinölän vinttikamarin kodikkaat puitteet palauttivat mieleen, mitä kamarimusiikki kirjaimellisesti tarkoittaa: musisointia ihmisten olohuoneessa. Tunnelma kohosi puupenkeille ahtautuneen väen kesken niin korkealle, että ovet ja ikkunatkin oli avattava viilennystä varten.

Konsertin aloittanut Antonin Dvorakin trio oli joka suhteessa häkellyttävä.

“Ihme, ettei tätä teosta esitetä useammin,” tuumasivat viulistit Tikkanen ja Linkola sekä alttoviulisti Kilpeläinen esityksen jälkeen. “Sehän on kamarimusiikin helmi.”

Sama ajatus tuli mieleen teosta kuunnellessa. Hitain kolmijakoisin nuottiarvoin etenevät osat henkivät samaa sydämellisyyttä kuin souturetki kesäisellä järvellä. Nopeat jaksot polkaisivat ilmoille tshekkiläisen kansanmusiikin. Sävelkieli oli intiimiä olematta tunteilevaa, äänenkuljetus älykästä ja silti luontevasti laulavaa. Kunkin soittimen osuus oli musiikillisesti tasavahva.

Vuodesta 1999 yhdessä harjoitellut yhtye oli hitsautunut soinnillisesti yhteen niin, että instrumentteja oli mahdoton erottaa toisistaan. Myös eläytyminen tapahtui kuin saman energiakentän vaikutuksesta. Soinnin slaavilainen hehku paljasti soittajat täysiverisiksi romantikoiksi.

Taolaista filosofiaa

Hyvin erilaiseen, mutta yhtä pihdeissään pitävään tunnelmaan siirryttiin sellisti Julia Tomin mukana. Yhdysvalloissa syntynyt, Saksassa Frans Helmersonin johdolla opiskeleva kiinatar toi kuultavaksi maanmiehensä Zhou Longin sooloselloteoksen vuodelta 1993.

Musiikin lähtökohtana oli vuonna 1881 syntyneen, kiinalaista nuorisoa villinneen runoilija Lu Hsun runo Wild Grass. Ruohon lakastumista ylistävä runo kuvasi taolaista myötäilemisen vastarintaa, kun vastassa ovat musertavat poliittiset voimat. Alaspäin putoavat sävelkulut, aavemaiset huiluäänet ja yksinkertaiset toistuvat aiheet antoivat runolle musiikillisen ilmiasunsa.

Vaikka sävelkieli oli kansainvälistä minimalismia ilman mitään leimallisen kiinalaista, siinä erottuivat itämaisittain liukuvat soittotavat ja asteikot. Nuoren Julia Tomin tulkinta oli sisäistynyt ja teknisesti iskuvoimainen. Pistäkääpä nimi korvan taakse!

Klarinetisti Olli Leppäniemi esiintyi konsertissa kahteen otteeseen. Igor Stravinskin kolme kappaletta istuivat hänen muusikonluonteelleen niin, että arvasi miehen soittaneen jazziakin. Rytmisesti mutkikkaat luritukset irtosivat Stravinskin vaatimalla nenäkkyydellä.

Pateettista Mozartia

Mozartin parissa Leppäniemi ei ollut parhaimmillaan - eivätkä muutkaan kvinteton jäsenistä. Tosin kyse saattaa olla siitäkin, että takana oli vain lyhyt harjoitusperiodi.

Jousiyhtye hyökkäsi Mozartin kimppuun leveällä soinnilla ja kuohuvalla volyymilla, kuin kyseessä olisi ollut romanttinen sinfonia. Hienot vivahteet jäivät suurten eleiden taakse.

Leppäniemi pyrki tekemään tulkintaa muuntelemalla nuottiarvojen pituutta sen sijaan, että olisi poiminut ajatuksen esiin dynaamisin ja soinnillisin keinoin. Hänen klarinettinsa ääni muuttui tuon tuostakin ohueksi. Ykkösviulisti Tikkanen piirsi sinänsä mehevää linjaa, mutta hänenkin soittoonsa kaipasi wieniläistä solakkuutta. Parhaiten tyylinmukaisen eleganssin tavoitti Turun sellokilpailun finaaliin yltänyt Mathias Hortling.

Kyllä Mozart on sitten vaikeaa, tekee mieli huokaista. Toisaalta, kun tekniikka on kunnossa ja ilmaisutahtoa riittää, niin tyyliseikkojahan voi aina hienosäätää. Tilanne olisi vaikeampi, jos soittamisen ilo olisi kadoksissa.

Depyytti kvartettona

Sunnuntaina Oulaisten Merkurius-salissa oli juhlallinen hetki: kyseessä oli Tikkasen, Linkolan, Kilpeläisen ja Hortlingin ensimmäinen “oikea” esiintyminen kvartettona. Ohjelmassa oli Joonas Kokkosen kolmas jousikvartetto, Shostakovitshin henkeen sävelletty synkkämielinen teos.

Esittäjät ottivat teoksen hurjuudesta kaiken irti. Tuli mieleen, että mitä tehoa on huippukohdilla, jos soitetaan fortessa aina kun voi? Pienieleinen ja lakoninen ilmaisu olisi sopinut moniin jaksoihin paremmin. Finaalissa intensiteetin kehittely onnistui kumarruksen arvoisesti. Muissa konsertin teoksissa kvartettiin liittyivät alttoviulisti Katharina Häcker ja sellisti Julia Tom. Ensin kuultiin avarasti aaltoilevaa Richard Straussia ja sitten Brahmsin jousisekstetto nro 2 G-duuri.

Ääripäiden viljelyä harrastettiin näissäkin esityksissä. Vakuuttavinta ilmaisu oli silloin, kun kaikki soittimet puhalsivat selkeästi yhteen melodiseen hiileen. Kun ilmaisu muuttui monipolvisemmaksi, kokonaisuus pyrki hajoamaan. Pääteemaa soittavalle instrumentille ei aina muistettu antaa tilaa.

Kohdattiin kamarimusiikin vaikeus: jokaisen soittajan olisi kyettävä kuulemaan kokonaisuus kaiken aikaa, kun ei ole kapellimestaria päältä katsomassa.

Yleisvaikutelma oli se, että teosten alussa tuhlattiin energiaa, mutta loppua kohden tulkinnalliset ratkaisut muuttuivat perustelluiksi. Kolmen vartin kestoinen Brahms oli ilmeisesti riittävän pitkä päästämään soittajista liiat höyryt pois. Viimeiset osat olivat niin tasapainoista taidetta kuin toivoa saattaa.

Johtopäätös ensimmäisestä Kamari Soi -viikonlopusta oli ehdottoman positiivinen. Näillä nuorilla riittää höyryä vaikka Oulaisten musiikkielämän vetureiksi. Jatkossa heidän tarkoituksenaan onkin järjestää muutamia konserttiviikonloppuja vuosittain. Seuraava tilaisuus kuulla Antti Tikkasta ystävineen lienee ensi syksynä.

ilkka lappalainen

Kotikamariin soittamaan. Viulisti Antti Tikkanen (vas) ja alttoviulisti Atte Kilpeläinen toivat muusikkoystävänsä esiintymään entiselle kotipaikkakunnalleen.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva