Ikkunat auki Amerikkoihin

Konsertti

Oulun musiikkijuhlat. Vakioita ja lattareita. Marko Ylönen, sello, ja Mika Rännäli, piano, Madetojan salissa 16.3.

Oulun musiikkijuhlien tämänvuotinen ohjelmisto palauttaa elävästi mieleen Kuhmon Kamarimusiikin kesän 1998, joka samalla tavoin limitti lattareita ja klassista, vaikka huomattavasti laajemmassa mittakaavassa.

Latinalaisen Amerikan taidemusiikissa eurooppalaista korvaa viehättää toisenlaisuus. Oma perintömme on ikään kuin tehnyt rengasmatkan Atlantin taakse. Nyt monet lainat palavat takaisin kulttuurillisesti rikastettuina.

Koska myös kuuntelupuolella taiteen paras käyttövirta on uuden aistiminen, ei ole ihme, että tässä konsertissa Alberto Ginasteran (1916-1983) ja Astor Piazzollan (1921-1992) musiikkia kuunnellessa tuntui kuin ikkunaluukut olisi avattu varhaisen Beethovenin, sovinnollisten Schumannin ja Prokofjevin tuulettamiseksi.

Marko Ylönen on niin taitava ja tarkka sellisti, ettei musiikin vastaanottajan välttämättä tarvitse kiinnittää mitään huomiota tekniseen suoritukseen. Se vain tulee sieltä.

Tuttuihin idiomeihin yhdistettynä tämä piirre synnytti vähitellen sellistisen nirvanan, jonka aikana oli loppujen lopuksi sama tulkitsivatko Ylönen ja pianisti Mika Rännäli Schumannin Fantasiestückeä op. 73, Beethovenin Sonaattia g-molli op. 5 nro 2 vai Prokofjevin Sonaattia C-duuri op. 119.

Yleisotsikoksi sopisi muunnelmia sellon intensiivisestä laulusta, mikä osittain tarkoittaa myös miinusta sen takia, että tulkintoihin toivoisi aina jäävän aina tilaa vapaammillekin hengityksille.

Rännälin näkökannat pianon ääressä olivat yleensä vähemmän paatoksellisia, silti yllättävän hyvin tasapainossa Ylösen soiton kanssa.

Kuten sanottu, duo käänsi esille eniten uusia näköaloja Ginasteran Pampeanassa nro 2 op. 21 ja Piazzollan Le Grand Tangossa. Ylönen ei erehtynyt pellehyppyihin, vaan hän piti uudetkin tyylit hallinnassa. Virtuoosisuus nousi ehdottomaan huippuunsa. Rännäli ui uuden mantereen rytmeissä pakottomin painalluksin.

ESKO AHO

Artikkelin lähde Kaleva