Suomalaisen laulun salaiset kansiot

Konsertti

Oulun musiikkijuhlat. Sopraano Helena Juntusen ja pianisti Eveliina Kytömäen lied-ilta Madetojan salissa 15.3.

Oli hämmentävää istua konsertissa, jossa käsiohjelman tekeminen oli jäänyt niin pahasti puolitiehen, että ohjelman alkupuolen sisältö jäi suurelta osin valistuneiden arvailujen varaan.

Monisteina jaetusta käsiohjelmasta ei löytynyt vastausta siihen, mitä kotimaisia yksinlauluja sopraano Helena Juntunen ja pianisti Eveliina Kytömäki tarkkaan ottaen esittivät Fredrik Paciuksen vastikään uudelleen löydettyjen saksankielisten pikkulaulujen jälkeen ennen väliaikaa.

Säveltäjien nimet vain listattiin yhdessä klöntissä. Miksei ohjelmasta pois unohtuneita asioita vaivauduttu edes kuuluttamaan?

Kenenkään ei tarvitse hävetä tietämättömyyttään, sillä kaikkia kuulemiaan ohjelmanumeroita ei tunnistanut edes konsertissa istunut legendaarinen laulaja ja pedagogi Mirjam Helin. Hän sentään on elänyt läpi koko 1900-luvun suomalaisen laulutaiteen historian ja vieläpä tuntenut suuren osan säveltäjistä henkilökohtaisesti.

Mutta sitä oli jo hyvin vaikea käsittää, ettei järjestäjillä vielä seuraavana päivänäkään ollut tarjota parempaa tietoa edellisen illan ohjelmasta.

Onneksi musiikkikeskuksen käytävällä sattui lauantaina kävelemään vastaan Helena Juntunen, joka selvitti, että kyseiset mystiset laulut olivat Aarre Merikannon Keinutan kaikua, Heino Kasken Merituuli, Erkki Melartinin Hyvää yötä, Leevi Madetojan Luulit, ma katselin sua, Taneli Kuusiston Pieni serenadi, Oskar Merikannon Hyvästi, Väinö Raition Kuollut hetki ja Madetojan Tule kanssani.

Helena Juntusella on kiireitä riittänyt Lappeenrannan voiton jälkeen. Diplomikonserttinsa hän piti kuluneella viikolla.

Sen jälkeen kiiminkiläissopraano joutui matkustamaan basso Matti Salmisen tuuraajana New Yorkiin, jossa Savonlinnan oopperajuhlat hoiti kansainvälistä markkinointiaan.

”Harjoittelimme pianistin kanssa Metropolitan-oopperassa, mutta varsinainen tapahtuma oli eri tiloissa Metropolitan-museota vastapäätä. Tilaisuus oli myös Columbia Artist Management -toimiston myynnin edistämistä, mutta siitä tuli samalla minunkin promootioni”, Juntunen kertoo.

”Jouduin kuitenkin lähtemään takaisin lentokentälle niin kiireesti, ettemme ehtineet toimiston edustajien kanssa sen enempää juttelemaan. He olivat kuulemma pyytäneet yhteystietoni Suomen pääkonsulilta. Esitin New Yorkissa Sibeliuksen Flickan kom, Gounod'n Margaretan jalokiviaarian ja Dvorakin Rusalkasta Rusalkan aarian.”

Ensi kesänä Helena Juntunen saa laulaa toiveroolinsa Margaretan Savonlinnan oopperajuhlilla. Syksyksi hänelle on lupailtu Kansallisoopperan tuottamasta Richard Straussin Arabellasta Zdenkan osaa, joka lukeutuu oopperan päärooleihin.

Oulun-konserttiin Helena Juntunen siis saapui suoraan New Yorkista. Eikä hän suinkaan niin taitava ja väsymätön ole, etteikö matkailun rasituksia olisi voinut illan loppupuolella laulusta aistia.

Uskon Juntusen ihanteellisissa olosuhteissa pystyvän - etenkin dramaattisten huipennusten osalta - vielä astetta paria loistokkaampiin Jean Sibelius -tulkintoihin kuin Illalle, Små flickorna, Våren flyktrar hastigt, Den forsta kyssen, Flickan kom ja Var det en dröm nyt olivat.

Små flickorna Hjalmar Procopén sanoin joka tapauksessa kevensi tunnelmia kivana uutena löytönä.

Lauluvoimia ilmiselvästi kulutti myös Mika Rännälin Aaro Hellaakosken runoihin kirjoittaman Jääpeili-sarjan kantaesitys. Sarjassa sopraano joutuu välillä pistämään parastaan myös volyymimielessä, ettei jäisi pianotekstuurin alle.

Oli kiintoisaa panna merkille, miten saumattomasti Mika Rännälin sävellys jatkoi siitä, mihin suomalaisten laulujen osasto oli säveltaiteen jättänyt. Rännäli onkin sovinnollinen nykysäveltäjä, joka hätkähdyttämisen ja asioiden nurinpäin kääntämisen sijasta pyrkii vaikuttamaan avoimilla, ristiriidattomilla soinneilla ja ajatuksen kanssa piirretyillä linjoilla.

Välillä piano jopa erehtyy anakronistiselta haiskahtavaan Oskar Merikanto -kelaukseen, mutta palaa pian ruotuun kokonaisuutta rakentamaan. Hallinta on aina pinnassa, ei hyppy tuntemattomaan.

Alkupuolen yksinlauluissa, varsinkin niissä nimettömiksi jääneissä, ei voinut muuta kuin laulu laululta ihailla Helena Juntusen ja Eveliina Kytömäen yhteistyön hienopiirteistä näkemyksellisyyttä ja nuorekasta herkkyyttä.

Kytömäki on kerrassaan mainio uusi tuttavuus, temperamentikas ja uskaltava liedpianisti keneen tahansa verrattuna.

Näyttää siltä kuin tästä duosta olisimme saamassa raikastusta laulutaiteen hiukan urautuneille kentille. Samaan tyyliin on Oulun kaupunginorkesterin kapellimestari Arvo Volmer käsitellyt Leevi Madetojaa; poistaen pölyt, etsien herkällä vaistolla olennaista.

ESKO AHO

Artikkelin lähde Kaleva