Yö Olhavassa ja muuta pohjoista

Riitta Mäkelä

OULU ”Isä kantoi minua olkapäillään saunasta sisälle. Oli kirkas tähtiyö. Silloin ensimmäistä kertaa tajusin tähtitaivaan olemassaolon.” Oli 1930-luvun puoliväli Iin Olhavassa, tekstiilitaiteilija Maija Lavosen (s. 1931) syntymäkodin pihalla.

Tämä muistikuva lapsuudesta, taivaankannen laajuuden ja kirkkaiden tähtien oivaltaminen silmänräpäyksellisenä hetkenä on painunut pysyvästi Maija Lavosen mieleen. Muistikuva muuntui 1987 kudonnaiseksi Yö Olhavassa Lavosen Helsingin näyttelyyn. Kapealla, tummansinisellä teoksella on leveyttä seitsemän metriä. Kaarevan yläreunan alla tuikkivat valopisteet kuin tähdet taivaalla.

Lavonen tarkisti tähtitieteilijöiltä, että tähtikuviot ovat samoja kuin pohjoiselle talvitaivaalla.

Nyt Yö Olhavassa on ehdolla taidehankinnaksi Oulun kaupunkiin valmistuviin uusiin julkisiin tiloihin. Päätöksen toivoisi olevan myönteinen. Sillä Yö Olhavassa -teos tuo kaikkien mieleen lämpimiä muistoja ja kirvoittaa uusia muistikuvia.

Kukapa meistä ei lapsuudessaan olisi ollut ”huimaavan korkealla” isän olkapäillä ja kukapa ei muistaisi niitä nopeita välähdyksiä, jolloin yhtäkkiä oivalsimme luontoa kaikilla aisteillamme. Julkisen taiteen tehtäviin kuuluu myös yhteisöllisyyden virittäminen. Sillä on terapeuttista merkitystä.

Yö Olhavassa oli myös nimenä luennolle, jossa Maija Lavonen Oulussa maanantai-iltana kertoi teoksistaan ja pohjoisista juuristaan. Valo, avaruus, meri, kivet, sammaleet ja kalliot, luonnon materiaalien tuntu käsissä, maaseudun kyläyhteisö, matkat kätilöäidin mukana taloissa, ompeluseurat ja juhlahetket, kun merivartiossa työskennellyt isä tuli viikonlopuksi kotiin, kaikki nämä jäivät lähtemättömästi pienen tytön mieleen. Lapsuudenperintöä on myös käden taitojen arvostaminen ja että kaikki kodin kaikki tekstiilit ovat yhtä arvokkaita.

Olhavasta Luukelan perhe muutti Kemiin, kun Maija oli 7-vuotias. Sittemmin koulussa kuvaamataidon Nina Vanas rohkaisi oppilaitaan ammatinvalintaan: ”Ateneumiin voi pyrkiä, sieltäkin voi saada ammatin.”

Ateneumin, vaate-, kankaansuunnittelu- ja opettajavuosien jälkeen Maija Lavosesta tuli vapaa tekstiili- taiteilija, aviomiehen, taidemaalari Ahti Lavosen (1928-70) varhaisen kuoleman jälkeen myös kahden lapsen yksinhuoltaja.

Silloin viimeistään Maija Lavosen taidetekstiilit pelkistyivät entisestään. Yksinkertaiset, perinteiset saaristolaisryijyt antoivat hänelle vaikutteita. Horisontti, dialogi maan ja taivaan välillä oli tärkeintä omissa töissä. Lapsuuden hiihtoretkien näkymä Kemin Selkäsaareen muuntui ryijyksi 1978. Myöhemmin betonivalun laudoituksen jäljet seinässä toivat hänen töihinsä karheaa vahvuutta ja pinnan pystysuoria, ”lautamaisia” jaotuksia

Maija Lavosen tuotantoon kuuluu monia julkisia tekstiiliteoksia.

Yksi tunnetuimmista vilahtaa harva se päivä television uutislähetyksissä, kun valtioneuvoston linnan lisärakennuksen aulassa pidetään tiedotustilaisuuksia. Takaseinän peittävän Luonto lähteenä -teoksen sinivalkoisen tekstiilitaustan edessä kohoaa sininen, vankka runko. Sen ylös kaartuvat haarat symbolisoivat eri ministeriöitä.

Luonto lähteenä -teoksen tapaan Lavonen usein tuo innovatiivisesti tekstiiliteoksen seinältä ulos tilaan. Jatkuvaan kokeiluun ja uuden etsintään liittyy myös uusien materiaalien, metalliverkon, teräspalkkien ja akryylin tuominen osaksi tekstiiliteosta, puhumattakaan lukuisista värin ja muodon muunteluista. Kaikkia näitä hienovaraisia variaatioita on esillä myös Oulun taidemuseossa esillä olevissa Lavosen teoksissa.

Artikkelin lähde Kaleva