Tosiyritys kuntayhteistyöhön

Liisa Lehto-Peippo

HAAPAJÄRVI Nivala-Haapajärven seutukunnassa on siirrytty kuntayhteistyössä juhlapuheista tositoimiin. Viiden kunnan muodostaman Seutu-hankkeen seutusopimusluonnos on valmis ja on tällä hetkellä kunnissa lausunnolla. Yhteistyötä reilun 32 000 asukakan alueella tavoitellaan ainakin elinkeino- ja teknisessä toimessa sekä sosiaali- ja terveystoimessa.

Seutukuntahallituksen puheenjohtaja, Nivalan kaupunginjohtaja Paavo Karttunen kertoi alue- ja kuntaministeri Matti Korhoselle (vas.) seutukuntatapaamisessa Haapajärvellä, että kunnilla on nyt instrumenttien valinnan hetki. Seutusopimus on tulossa valtuustokäsittelyyn toukokuun aikana.

Karttunen totesi seutukunnan lähteneen kokeiluun, koska kunnissa nähtiin oitis, että se on yhteiskunnallisen tuotekehittelyn paikka ja selkeä vaihtoehto iänikuiselle keskustelulle kuntaliitoksista.

”Jos kuntaliitostielle lähdetään, keskustelu ajautuu eipäs, juupas -tasolle. Myöhemmin kuntaliitoksista kyllä voidaan keskustella, jopa koko Kalajokilaakson yhteisestä alueesta”. Karttunen sanoi. Hankkeen valmistelun aikana on keskusteltu muun muassa suorilla vaaleilla valittavasta seutuvaltuustosta.

Möröt pyritään välttämään

Jotta katveikkoja ja mörköjä ei synny ja yhteistyöpyrkimykset tulisi uhatuiksi sitä viedään Karttusen mukaan eteenpäin avoimesti ja riittävän laajalla rintamalla. Mukana on myös seminaarityöskentely, johon osallistuvat kuntien virkamies- ja poliittinen johto sekä ammattijärjestöt.

Yhteistyöpyrkimykset ovat tiivistyneet ja edenneet käsinkosketeltavalle tasolle. Seutukunnallisen elinkeinoyhtiön SeDeS Oy:n liiketoimintasuunnitelmaluonnoksesta ja osakassopimuksen sisällöstä odotetaan lausuntoja kunnista vielä tässä kuussa. Valtuustokäsittelyyn se on tulossa huhti-toukokuussa. Seudullinen elinkeinotoiminta on tarkoitus aloittaa heinäkuun alussa.

Teknisen toimen kehittämissuunnitelmaa laatimaan on yhteistyökumppaniksi valittu konsulttiyhtiö, ja työ on jo alkanut. Periaatepäätökset siitä, mitkä toimet on järkevää seudullistaa, ovat valmiina kesäkuun loppuun mennessä. Täydentäviä suunnitelmia tehdään vielä loppukesästä.

Sosiaali- ja terveystoimen kehittämissuunnitelman laatimista varten on jätetty äsken rahoitushakemus sosiaali- ja terveysministeriölle. Tämä hanke kestää vuoden 2005 loppuun saakka ja vuosibudjetti on 81 000 euroa. Ensivaiheessa aloitetaan terveystoimen yhteistyö vuoden 2003 alussa.

Sosiaali- ja terveystoimen seudullistaminen istuu Karttusen mielestä erikoissairaanhoidosta ja koko terveydenhuollosta käytävään keskusteluun. ”Täälläkin on kansantauti nimeltään lääkäripula, ja siihen on lisättävä vielä väestön vanheneminen ja voimavarojen puute.”

Seutu-hankkeen kustannusarvio on 205 200 euroa. Mukana siinä ovat toimialoittaiset kehittämishankkeet, palkat ja asiantuntijapalkkiot. Hanke aiotaan rahoittaa 90-prosenttisesti sisäasiainministeriön rahalla.

Ministeri Matti Korhonen totesi, että menestystarinat rakennetaan alueen yhteisin ponnistuksin. Olennaista hänen mukaansa on, että uusi työpaikka tulee seutukuntaan, eikä kuntaan. ”Ihmiset eivät pysähdy kuntarajoihin.”

”Aluekeskus- ja seutuhankkeen kautta keskustelu on saatu auki. Järkevää yhteistyötä ja vaikuttavuutta löytyy. Itseisarvo on, miten palveluja tuotetaan”, Korhonen sanoi.

Seutuhankkeen iso idea on Korhosen mielestä tehdä erilaisia hallintokokeiluja, ottaa niistä esille hyvä ja onnistunut ja siirtää aluekeskusten kehittämiseen. ”Kainuussa etsitään omaa mallia, jossa voidaan kokeilla demokratian ulottuvuutta. Demokratia on pidettävä mukana, sitä ei saa haudata.”

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva