Aaltoliike ja valohämy

Taidenäyttelyjä

Helma. Terhi Heinon valokuvia ja tilateoksia Studio Mezzossa Helsingissä 10.3. saakka.

Kaistale valoa. Petri Yrjölän maalauksia Kuvataideakatemian Galleriassa Helsingissä 10.3. saakka.

Kuvanveistäjä Terhi Heino (s. 1970 Oulu) tutkii teoksissaan aaltoilevaa liikettä, vaikkapa hameen helmassa. Idean helman siirtämisestä taiteeseensa Heino sai Berliinissä kaupungin maamerkin, Siegessäule-monumentin voiton jumalattaresta.

Mitä tavallinen kadunkulkija korkeuteen katsoessaan näkee, on juuri liehuva helma. Näyttelyn valokuvat osoittavat saman asian.

Aaltoliike-teema muuntui ja käsitteellistyi. Heinon valokuvatkin voisivat olla vain kaarevien muotojen abstrakteja tutkielmia.

Kaarevaa aaltoilua on myös siivissä ja tuolin profiilissa. Terhi Heino kehitti innovatiivisesti materiaalikseen tyhjät teepussit. Ruusunmarjateen ja tavallisen teen pusseista saa kuivattuna ja yhteenliitettynä materiaalia, jolla on yhtäaikaa nahkatilkkujen ja vanhan ruusun terälehtien materiaalisia ja värillisiä ominaisuuksia.

Heino ei päätynyt pusseihin niinkään ekologisista kuin plastisista ja esteettisistä syistä. Jo aikaisemmin hän oli pienoisteoksissaan tutkinut pussin antamaa muotoa ja väriä poltetulle keramiikalle.

Nyt tuhannet pussit kokevat uuden elämän tuolinpeitteenä ja enkelinsiipinä sekä - alkuperäiseen liehuhelmaan palaten - hameena ja kankaan aaltoliikkeen ilmavana kuvauksena.

Helman voi hahmottaa myös ilman liikettä, jähmettyneenä renkaana. Sitä kuvaa näyttelyssä autonrenkaan suuruinen ja paksuinen, jälleen tuhansista roosapusseista koostuva Helma.

Heinon helma-teemaan odottaa mielenkiinnolla valokuvallista ja materiaalista jatkoa. Jumalatar-monumenttien aaltoilevia helmoja ja kangaspoimuja riittää.

Petri Yrjölän (s. 1972 Oulunsalo) maalauksissa maisema on enemmän tunnetta kuin konkreettista näkymää. Intensiiviset muodot, värit ja valohämyt vetävät katsojansa sentimentaalisesti kohti meren kaukaista perspektiiviä, kalliopaasien tummuutta, pilvien kumpuilua ja kukkaniittyjä.

Vihreä, rauhoittava valo tulee maisemaan, mutta valon lähdettä ei näy. Katsoja luo kuvista oman mielensä maisemia.

Kaiken tämän saa aikaan Yrjölän maalausten erinomaisella pieteetillä maalatut, taidokkaat väri- ja valoabstraktiot. Sillä taiteilijan lähtökohtana töissään on nimenomaan abstraktio ja tunne. Maisemien todellisuus on korkeintaan omien kokemusten muistikuvissa.

Monen teoksen nimi kuitenkin ohjaa kuvan hahmottamiseen maisemaksi.

Yrjölää kiinnostavat valon ominaisuudet ja kuvaaminen. Hän pohtii myös, miten ja millaisin symbolein kuvataan tunteita, joita ei nähdä, mutta jotka liikkuvat enemmän tai vähemmän myllertäen mielessä.

Yrjölän maalauksissa on muistoja 1800-luvun alkupuolen romantiikan valotaiteesta ja saman vuosisadan lopun symboliikasta. Mutta noina aikoina ei vielä tunnettu käsitettä abstrakti taide.

Näyttelyssä ripustus lisää abstraktioon, valoon ja väriin vielä liikkeen. Ranta (2001) ja Sateen jälkeen (2001) ovat kuin sama maisema valon suunnan ja näkökulman liukumisen jälkeen.

RIITTA MÄKELÄ

Roosainen olo. Terhi Heinon tilateos Hame (2002).

Artikkelin lähde Kaleva