Maskeerattuja konflikteja

Eeva Kauppinen

OULU ”Teokseni on yritys hahmottaa suuryritysten vastaista asennetta, jonka olen havainnut heränneen aktiivisten nuorten keskuudessa. Kun maailmanlaajuisen brändiverkoston salaisuus paljastuu yhä useammille ihmisille, heidän ärtymyksensä käynnistää seuraavan voimakkaan poliittisen liikkeen, ylikansallisiin yhtiöihin ja tunnetuimpiin merkkitavaroihin kohdistuvan laajan ja pontevan vastarinta-aallon.”

Näin kirjoittaa kanadalainen journalisti Naomi Klein loppuvuodesta suomennetun teoksensa No Logon johdannossa.

Kleinin mielestä aina on ollut kolmas maailma, jota ensimmäinen maailma on käyttänyt hyväkseen. Mutta suhteellisen uutta on, miten innokkaita merkkitavaroiden valmistajat ovat sijoittamaan etäällä tapahtuvaan anonyymiin tuotantoon: Niken lenkkitossujen reittejä on jäljitetty Vietnamin surkeisiin hikipajoihin, Barbien pikku hamosia ompelevat Sumatran lapsityöläiset ja Shellin oljyn jäljet johtavat Nigerin suiston saastuneisiin, rutiköyhiin kyliin.

Osin No Logon inspiroimana teki aihevalintansa Vänmannin valinnan kolmosvaiheen käsikirjoittajapari Hannu Raatikainen ja Tuire Tuomisto.

Yhtä tärkeä kuin yhteiskunnallinen aihe tälle ryhmälle oli työtapa, jota he nimittävät devisingiksi. Se tarkoittaa epätraditionaalisesti, ilman käsikirjoitusta synnytettävää esitystä.

Lähestymistapana olivat keskustelut. Ne olivat suppilo, joiden kautta ohjaajana toimiva Helsingin ammattikorkeakoulun Stadian esittävän taiteen osastolla opiskeleva Tuire Tuomisto suodatti oman versionsa.

Prosessissa oli mukana kolme alustajaa: oululaisen Elektrobit Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Hulkko, globalisaation perehtynyt Lähi-itä spesialisti Anssi Männistö Tampereelta ja vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala.

”Mietin alkusyksystä, missä maailmassa on tällä hetkellä keskeinen konflikti, jos puhutaan globalisaatiosta. Tulin siihen tulokseen, ettei keskeinen konflikti ole Lähi-itä, eikä varsinkaan New Yorkin World Trade Centerin iskut. Globalisaation päävastavoimat, keskeiset konfliktit löytyvät esimerkiksi Seattlesta, jossa mielenosoittajat häiritsivät G7-maiden johtajien kokousta. Keskeinen konflikti saattaa olla myös jossakin Afrikan maassa, jossa joku öljy-yhtiö aiheuttaa ongelmia ja paikallinen väestö tekee vastarintaa”, hahmottelee ohjaaja Hannu Raatikainen.

Raatikainen ohjaa Vänmannin valinnan ykkösvaiheen eli koko viisituntisen näytelmäsession aloittavan Teuvo Pakkalan näytelmän Kauppaneuvoksen härkä. Ei Logoa? -esityksen ohjaaja Tuire Tuomisto toimii hänen assistenttinaan.

Hannu Raatikainen puhuu myös maskeeratuista konflikteista. Ne saattavat olla vielä keskeisempiä kuin ”hyvinvointikakaroiden” mellakoinnit.

”Oikein keskeinen voi olla esimerkiksi jossakin Filippiineillä tai Kaukoidän svetaripajoissa syntyvä ammattiyhdistysliikkeen konflikti. Nekään eivät tosin ole hirveän puhtaita konflikteja, koska ne on maskeerattu. Emoyhtiöt yleensä sotkevat aika vähän käsiään. Siinä valjastetaan käsittääkseni kokonaiset valtiot palvelemaan globaalitaloutta.”

Miksi sitten oli niin tärkeää löytää keskeinen konflikti?

”Lähtökohtana on teatterillistaa tämä aihe niin pitkälle kuin sen voi teatterillistaa”, vastaa Tuire Tuomisto.

Tavoitteena on tehdä mahdollisimman yhteiskunnallista ja ajankohtaista teatteria.

”Vuosi sitten alkoi tuntua, että nyt olisi yhteiskunnallisen teatterin paikka. Kun WTC:n iskut tehtiin, ajattelin, että politisoiko tämä nyt ajan niin vahvasti, ettei poliittista teatteria enää tarvita vaan poliittinen teatteri näytellään maailman mittakaavassa. Mutta kun nyt katsotaan tilannetta, niin kaikki ovat kohta taas nukuksissa. Iskut eivät politisoineet ainakaan pintakerrosta. Kuitenkin ne vauhdittivat ja nostattivat yhteiskunnallista keskustelua.”

Globalisaatio on teemana noussut mellakkatasolle. Raatikaisen mukaan nyt ei enää pysty olemaan tietämätön. ”Sitä ei viitsi loppuikäänsä tehdä punahilkkoja.”

Ei Logoa? - eli polittinen norppa -työryhmä on vallannut teatterin pommisuojan, entisen pukuvaraston. Siellä teos myös esitetään.

Ei Logoa? on syntynyt vuorovaikutteisesti. Itse esittäjät, Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijat Karoliina Oksanen ja Antti Kairakari ovat hekin osallistuneet ideointiin.

”Työtavan ideana on, ettei ole vain yksi ohjaaja, jolla on selkeä ja sementtinen visio, vaan että juttu muovautuisi matkalla ja kaikki voisivat vaikuttaa lopputulokseen”, kertoo Tuire Tuomisto.

”Lähtökohtana on se, että ollaan passiivisia ja turvassa. Siitä lähdetään kohti tilannetta, jossa joutuu kohtaamaan ristiriidan. Norppa tuo mukaan metaforan. Se vaan makaa avuttomana jossakin rantakalliolla. Mitä voi tehdä ja kuka uhkaa ketäkin? Esitys on kuvaus norppakaksikon tahdosta ja mahdollisuuksista vaikuttaa omaan ympäristöönsä.”

Miksi juuri norppa?

”Kaikki parhaat metaforat ovat osittain usvaisia - ja viiksekkäitä”, murjaisee Hannu Raatikainen.

Vänmannin valinta näyttää, onnistuuko globalisaation siirtäminen näyttämölle.

jarmo kontiainen

Ei Logoa? Työryhmä Hannu Raatikainen (vas.), Tuire Tuomisto (oik.) ja tanssijat Karoliina Oksanen ja Antti Kairakari.

Artikkelin lähde Kaleva