Kriitikko aloittaa keskustelun

60-vuotias

Kaisu Mikkola Oulussa.

Kalevan kulttuuritoimituksen päällikkö Kaisu Mikkola ja pääkirjoitustoimittaja Tuulikki ”Tuitti” Ukkola viettävät 40-vuotistaiteilijajuhliaan keväällä. Kaikki alkoi siitä, kun Kaisu Mikkola vaihtoi hautausmaan haravatyöt sanomalehti Liiton kesätoimittajan paikkaan vuonna 1962. "Minä pidin Tuulikin tultua taloon lehdistön peruskurssin eli opetin keittämään kahvia ja tiskaamaan astioita Liiton naistenvessassa" Kaisu Mikkola kertoo.

Vuoden nuoret kesätoimittajat kirjoittivat ja keittivät kahvia, mutta sitten tuli puhelinsoitto Kalevan silloiselta konttoripäälliköltä Väinö Toloselta ja Kaisu Mikkola lähti. Perusteellisen toimittajakoulutuksen saanut Tuitti Ukkola oli jo lähtenyt.

"Oikeaksi" kulttuuritoimittajaksi vasta valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteri Kaisu Mikkola tuli Kalevaan vuonna 1968. Tuolloin ja pitkälle vielä 70-luvulla käytiin kiivasta kulttuurikeskustelua Oulun kaduilla ja kapakoissa, mutta Kalevan kulttuuriosasto piti kiinni itsenäisestä linjastaan, eikä mennyt mukaan vouhotuksiin.

Pulu ja Untamo -hömppäpalstalla pisteliäs toimittajanalku sai kulttuuriväen, mutta myös herrat ja rengit haukkomaan henkeään. "Kaikki, jotka pääsivät meidän palstalle tai jäivät sen ulkopuolelle, suuttuivat. Kerran sitten päätettiin valita kymmenen Pohjois-Suomen parhaiten pukeutuvaa herraa. Perustelut oli sitä luokkaa, ettei nuhteilta säästytty."

Jos Kaisu Mikkola olisi kuunnellut sydämensä ääntä, kuvataiteet olisi vienyt voiton teatterista. "Kirjoitan kuvataiteista vähemmän, koska haluan antaa lähipiirini taiteilijoille työrauhan. Kun aikoinani kirjoitin Oulun taidenäyttelyistä taiteilijat olettivat, että mieheni Matti inspiroi kirjoituksiani muiden päänmenoksi. Väärä henkilö joutui vastuuseen minun sanomisistani. Voi vain arvata, oliko kotona kivaa."

Koska Kaisu Mikkola rakastaa taidetta ja tykkää kirjoittaa kuvataiteista, kulkee hän katsomassa näyttelyitä maakunnassa ja pääkaupunkiseudulla. Samalla matkalla hoituvat teatteriarvostelut ja kokoukset.

Ennen lamaa 90-luvun alussa kulttuuritoimitukset elivät herran kukkarossa. Kritiikki kukoisti ja näkyi vahvasti sanomalehtien sivuilla. Sitten jysähti. Kulttuuritoimittajat olivat hassun humaaneja tilanteessa, missä perustaa kaivettiin heidän jalkojensa alta pois; kirjoittaja-avustajia vähennettiin surutta eikä tilanne koskaan palautunut entiselleen. "Onneksi Kalevassa ymmärrettiin, ettei kulttuuri ole rasite vaan siitä on iloa ja hyötyä lukijoille", Kaisu Mikkola muistelee pirullista lama-aikaa.

Kulttuuriosastojen luonne on Kaisu Mikkolan mielestä muuttunut ikävällä tavalla. "Mediaseksikkyys on tärkeämpi kriteeri kuin taiteen sisältö. Taiteilijat, jotka pystyvät omalla persoonallaan tulemaan esille ja ovat hyvän näköisiä pääsevät myös esille, vaikka eivät olisi taiteilijoina kummoisia", Kaisu Mikkola älähtää.

Toinen kulttuuritoimituksia vaivaava ongelma on Kaisu Mikkolan mielestä hitaanlainen reaktiokyky, vaikka kritiikki voisi nimen omaan kilpailla nopeudella. Jo 1800-luvun lopussa Päivälehden Oskar Merikanto ja kumppanit kiiruhtivat konsertin jälkeen toimitukseen ja kirjoittivat siltä istumalta kritiikin seuraavan päivän lehteen. Nykytekniikka avulla tämän pitäisi olla mahdollista juuri nyt. "Kriitikon pitää pistää itsensä ihan samalla tavalla likoon kuin taiteentekijän. Sanomalehden kritiikin tehtävä ei suinkaan ole sanoa viimeistä sanaa vaan ensimmäinen sana."

Kolmella eri vuosikymmenellä valtion taidehallinnossa - 80-luvulla näyttämätaidetoimikunnan jäsenenä, 90-luvulla näyttämätaidetoimikunnan puheenjohtajana sekä taiteen keskustoimikunnan jäsenenä ja 2000-luvulla taiteen keskustoimikunnassa asiantuntijajäsenenä - vaikuttanut Kaisu Mikkola on vallan vahtikoira ihan mielellään.

"Suhtaudun karsaasti mies- ja naispuolisiin kulttuuritanttoihin, jotka muka tietävät mitä lastenkulttuuri on. Kaiken kukkuraksi olen lastenkulttuuriasioissa hirveä tosikko. Raivostun kamalasti, kun näen huonoa lastenkulttuuria. Jos sitä tehdään sinne päin ja veltosti, se karkottaa lapset kauas kulttuurin parista. Silloin se ei enää ole kritiikin vaan rikosoikeuden asia" Kaisu Mikkola uhittelee.

Parhaillaan lastenkulttuurijaosto valmistelee mietintöä siitä, mihin valtakunnallinen lastenkulttuurikeskuksen ykköspaikka sijoitetaan. Kaisu Mikkolalla on selvä näkemys sijoituspaikasta. "Oulu jos mikä on erittäin hyvä kaupunki tähän tarkoitukseen. Oulussa on jo pitkään määrätietoisesti kehitetty lastenkulttuuria."

Taidesilmäänsä Kaisu Mikkola on hyödyntänyt Kalevan taidekokoelman parissa. Aluksi kukaan ei puhunut oikeasta taidekokoelmasta, mutta vuosien saatossa lehtitaloon on kerätty taidetta määrätietoisesti. Kokoelmassa on nykyään noin 700 teosta. "Vaikka Oulun taidemuseo oli nimitetty aluemuseoksi, Kaija-Rita Koiviston ja minun kokoamat Kalevan näyttelyt kiersivät 80-luvulla maakunnassa enemmän kuin aluetaidemuseon."

Kaisu Mikkola rakastaa kissoja. "Kissat ovat hyvin filosofisia hahmoja, vähän pöhköjä, mutta opettavat minulle kaiken tästä elämästä." Syntymäpäivänään Kaisu Mikkola on Kiinassa kissoja katsomassa. Kotona Mikkoa, Mammaa ja Petoa hoitavat omat pojat Antti ja Heikki.

ELINA URSIN

Tapio Maikkola

Yhteinen aamutuokio. Kaisu Mikkola haluaisi, mutta Mikko-kissa ei välitä syventyä päivän lehteen.

Artikkelin lähde Kaleva