Viuluviikari lavalla

Konsertti

Oulun kaupunginorkesteri Sinfoniakonsertti 2. Joht. Marc Tardue. Solisti Réka Szilvay, viulu. Madetojan salissa 28.2

Kaupunginorkesterin torstaiseen konserttiin oli ohjelmistoa käyty etsimässä jos ei nyt ihan musiikkimaan perämetsästä niin ainakin tavallisesta poikkeavilta poluilta.

Tällaisen etsinnän vaarana on se, että ilta vietetään sitten enemmän tai vähemmän aiheesta unohduksiin jääneen musiikin parissa. Näin ei kuitenkaan tällä kertaa käynyt, vaikka ohjelmasta ei löytynytkään yhtään kantarepertuaarin tunnustettua mestariteosta

Konsertin avasi latvialaisen Peteris Vasksin Musica Dolorosa for string orchestra (1983). Teos on vaikuttavaa musiikkia, joka tuntuu kuitenkin jatkuvan materiaalin määrään nähden hiukan liian pitkään.

Teoksen esityksestä on ensikuulemalta vaikea sanoa muuta kuin että orkesterin jousisto soi asiaankuuluvan synkeästi ja sävellyksen riipivät huiput kapellimestari Marc Tardue rakensi vakuuttavaan tapaan.

Konsertin ehdoton huippu oli viulisti Réka Szilvayn esittämä Joseph Haydnin Viulukonsertto nro 1 C-duuri.

Szilvayn esiintymiskokemus vaikuttaa jo nyt mykistävältä, ja hänen soittonsa vaivattomuus ja raikkaus on vastustamattoman mukaansatempaavaa.

Sibelius-Akatemian omistama Stradivarius soi Szilvayn käsissä kuulostamatta pienintäkään hetkeä siltä, että kireälle vedettyä teräslankaa hangataan hevon häntäjouhilla (sitähän viulunsoitto puhtaan luonnontieteelliseltä kannalta on).

Marc Tardue siirtyi Haydnin ajaksi johtamaan cembalon äärestä, ja joko tämä tai solistin ylivertainen musiikillinen ketteryys sai säestävän orkesterin hetkittäin kuulostamaan epämääräisen raskasliikkeiseltä.

Orkesteriosuus oli joka tapauksessa eloisaa ja intomielistä varhaisklassismia, johon continuo-cembalon ääressä istunut Tardue toi mukavan ripauksen autenttisuutta.

Väliajan jälkeen kuultu Pjotr Tshaikovskin Sinfonia nro 1 g-molli op. 13 ei käsiohjelman innostuneesta ylistyksestä huolimatta kuitenkaan onnistunut nousemaan korvissani säveltäjän kolmen viimeisen sinfonian tasolle. Teoksen temaattinen materiaali ei yksinkertaisesti tunnu yhtä nerokkaalta kuin esim. Pateettisessa sinfoniassa.

Marc Tarduen johdolla orkesteri soitti intohimoisesti ja monesti vaivana ollut vaskien ylivalta ei tällä kertaa haitannut, vaan sointi oli suurimmissakin forteissa tasapainoisen avara.

Samalla tuli tilaisuus ihailla jousiston komeaa sointia. Vain ensimmäisen osan voimakkaissa kohdissa syntyi paikoitellen eriytymätöntä mekkalaa, josta ei ilman partituuria tiedä, onko syy orkestroinnin vai soittajien.

Erityishuomio on syytä kohdistaa jousisoinnin sydämen muodostaviin alttoviuluihin, jotka usein jäävät orkesterissa työmääräänsä nähden turhan vähälle huomiolle. Marc Tardue korjasi omalta osaltaan asiaa luovuttamalla kukkakimppunsa alttoviulusektion haltuun.

HANNU HIRVELÄ

Arkisto

Huipputekijä. Réka Szilvay hallitsee soittimensa. Torstai-iltana Szilvay esiintyi kuumeisena, mutta siitä huolimatta hän onnistui luomaan raikkauden ja vaivattomuuden vaikutelman.

Artikkelin lähde Kaleva