Taiteilija tekee runon

Runo- ja musiikki-ilta

Oulun Seudun Lausujat: Eeva Holma, Ester Alakopsa, Riitta Messman, Marketta Kolehmainen. Viulu: Violetta Salmio. Erkki Halvarin, Kari Holman ja Terttu Jurvakaisen runoja. Oulussa Galleria Art Halvaressa 27.2.

Oulun Seudun Lausujien runokooste sisältää keskuudessamme elävien runoilevien maalareiden tuotantoa. Kuulijalle tarjottua runsasta runomassaa jaksotti Violetta Salmion soittama klassinen viulumusiikki.

Galleria Art Halvaren intiimi huone tuntui tunnin kokonaisuuden aikana entisestään tiivistyvän, kun ääni, kuva ja lausuttu runo kohtasivat.

Erkki Halvarin runossa avataan ikkunat, nähdään ja iloitaan käden tekemistä jäljistä. Rauhallisesti ja hitaasti syntyy tekemisen voima, ja taiteilija kurottuu kuoren läpi tavoittelemaan sateenkaaren värejä. Mutta siveltimen varsi pysyy kuolleena puuna. Se taitaa olla taiteilijan realiteetti.

Kari Holman avausrunon uudestisyntynyt minä on humoristinen ja leikkisä. Lausujat osoittavat säkeitään näille yleisössä istuville taiteilijoille, runojen kirjoittajille. Holman runot pyrkivät peittämään, ikään kuin sanallinen värirunsaus muodostaisi kuulijalle kuvan. Viimeisessä runossa sanat tavoittavatkin yksinkertaisesti: ”Olen riekko pesässä...lintu yksinäisyyden.”

Terttu Jurvakaisen runoissa taiteilija on lähes myyttinen: hän pukeutuu ja riisuutuu tärpätin hajuun, tekee työtä aamusta iltaan uupumukseen saakka, ja on yksin. Kädessä sivellin kuin viulun jousi, ympärillä värien, hurmion tanssi.

Runoja on niin paljon, että kuulija tulee kyllästetyksi tulkinnasta ja tunteen pauhusta. Eeva Holman johdattelevin sanoin aikeena oli raottaa mysteeriä, miten taideteos syntyy.

Meditaatiosta ja inspiraatiosta siirrytään itsekeskeisen runoilijan kautta matkaan, ympäröivän todellisuuden havainnoimiseen, värien sekoittamiseen ja myös rakkauteen. Mitä taiteilija sitten ajattelee ja tuntee? Runot kaikessa runsaudessaan pyrkivät enemmän peittämään kuin paljastamaan. Rohkeus puhua yksinkertaisen todesti ja tiiviisti puuttui illan tiiviistä runopaketista. Avoimuus ehkä lisääntyisi harkitumman runokokonaisuuden suunnittelun myötä.

Riitta Messmanin selkeä ja toteava runonlausunta ei alleviivannut runon sisältöä, hyvä niin. Valoisa ja luotettava Ester Alakopsa tavoitteli runon arkisempia sävyjä vastapainoksi Marketta Kolehmaisen rosoisemmalle äänenkäytölle.

Yleisölle tarjottu runon, musiikin ja taideteoksen välinen kohtaaminen on antoisa ja suositeltava.

Pirjo Suvilehto

Artikkelin lähde Kaleva