Koko perheen hengähdys­paikka

Talvikkipuiston iltaryhmässä viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Se on toiminut vapaaehtoisvoimin jo 15 vuotta. Osa perheistä on ollut mukana melkein alusta lähtien.

Anna Kilponen

Ulkovaatteet vain kahisevat, kun keskiviikkoillan hämärästä astuu sisään lapsia vanhempineen. Kahina vaihtuu pian iloiseen hälinään. Kello käy kuutta, ja Rajakylässä, Talvikkipuiston monitoimitalon tiloissa on alkamassa Pateniemen Parasta lapsille -yhdistyksen iltaryhmä perheille.

Vapaaehtoiset häärivät keittiössä ja nostelevat esiin ruokatarvikkeita. Tänään, kuten muinakin perhekerhoiltoina, iltapalalla on mannapuuroa ja leipää.

Kännykät ja muut sijaistoiminnot unohdetaan hetkeksi yhteisestä sopimuksesta – nyt keskitytään olemaan yhdessä.

Paikalla on monenikäisiä lapsia, joista pienimmät mönkivät lattialla. Merenneidon vihreään pyrstöön sonnustautunut Iida, 5, on innoissaan, sillä hänen ystävänsä Teresa, 4, on tullut paikalle äitinsä Virve Rekilän kanssa.

Kerhossa ystävystyneet tytöt olisivat valmiita leikkiin, mutta ensiksi kokoonnutaan kuuntelemaan kirjaa. Lukuvuoron saa lapsijoukon ainoa lukutaitoinen, kahdeksanvuotias Saimi Siika-aho. Tokaluokkalaiselta lukeminen sujuu jo vaivatta.

Kun on tovi kuunneltu, isänsä Kai Rasilaisen sylissä istunut Iida alkaa kiemurrella ja ilmoittaa, että nyt pitäisi päästä jo leikkimään.

Iltaperhekerhoa pyöritetään vapaaehtoisvoimin, sillä Oulussa jo vuodesta 1954 lähtien toimineella Parasta lapsille -yhdistyksellä ei ole työntekijäresursseja muualla kuin pääpaikassaan Helsingissä.

Talvikkipuiston iltaryhmä sai alkunsa 15 vuotta sitten, kun Oulun kaupunki ja Parasta lapsille aloittivat Ankkuri-projektin, jossa kehitettiin malli toiminnalle. Kun hanke loppui, kerho jäi.

– Meillä on mukana sellaisiakin perheitä, jotka ovat käyneet täällä alusta asti. Tämä on avoin ryhmä, jonne saa tulla milloin tahansa. Ilmoittautumista ei tarvita. Meillä on joka kerta keskimäärin kahdeksan perhettä, joskus jopa kaksitoista, kertoo toimintaa vetävä Tiina Salmijärvi.

Kerhon aloittaessa vuonna 2002 Oulussa ei vielä ollut muita iltaryhmiä, sillä esimerkiksi seurakuntien perhetoimintaa oli vain aamupäivisin.

– Meillä on hyvä vapaaehtoisten porukka. Tärkeintä on, että voi omalla pienellä panoksella tuottaa monelle perheelle ja lapsille hyvää mieltä. Yleensä harrastus ilahduttaa vain itseä, mutta tässä pääsee ilahduttamaan myös muita.

Kun Salmijärvi alkoi kymmenen vuotta sitten vetää toimintaa, ei hänellä vielä silloin ollut omia lapsia. Nyt hänen kolme lastaan pyörivät usein mukana.

– Omien lasten kautta ymmärrän, kuinka tärkeää toisten vanhempien vertaistuki on. Yhteiskunnassa on liian vähän sellaisia paikkoja, johon voi tulla koko perheellä. Me halusimme tarjota sellaisen. Ilta-aika tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen ohjattuun hetkeen myös sellaisille perheille, joille ei aamupäivä sovi.

Salmijärven mukaan yhdessä tekeminen on se juttu, jonka vuoksi kerhoon tullaan. Eniten perheiden mieleen ovat askartelu ja leipominen, mutta kiitosta ovat saaneet myös yhteiset retket.

Saimi koettaa selittää äidilleen Anne Siika-aholle keinumis-sanaa toisin sanoin. Äiti ja tytär pelaavat keskittyneesti Alias-sananselityspeliä.

Siika-ahot ovat käyneet kerhossa jo neljän vuoden ajan säännöllisesti.

– Tänne on helppo tulla, sillä asumme ihan lähellä. Monesti mukaan lähtee Saimin luokkakavereitakin. Kotona ei tule askarreltua, mutta täällä siihen on varattu oma aikansa, Siika-aho toteaa.

Hänen mielestään on hienoa, kun tarjolla on yhteistä tekemistä myös kouluikäiselle ja hänen vanhemmalleen.

– Parasta on tietysti se, kun lapsi tykkää, mutta samalla saa itsekin vaihtaa ajatuksia toisten vanhempien kanssa.

– Niin, ja minä olen houkutellut heitä menemään Kreikkaan, huikkaa Kai Rasilainen vierestä ja paljastaa, että vanhemmat ovat viime aikoina jutelleet paljon matkustamisesta.

Patelassa perheineen asuva Rasilainen on käynyt tyttärensä kanssa kerhossa viime keväästä lähtien. Vain yksi kerta on jäänyt välistä.

– Lapsi nauttii, kun täällä on samanikäisiä tyttöjä. Vaimolle tämä on henkireikä, kun hän saa mennä vaikka jumpalle tai tehdä jotakin kotona rauhassa sillä aikaa, kun olemme täällä, hän sanoo.

Iltapala alkaa valmistua keittiös­sä. Luokanopettaja Julia Toivonen on yksi noin kymmenestä iltaryhmän vapaaehtoisesta, joka auttaa kerhon pyörittämisessä. Hän lähti toimintaan mukaan muutettuaan Ouluun opiskelemaan vuonna 2009.

– Etsin harrastusta itselleni, ja tämä tuntui luontevalta, kun asunkin lähellä. Vapaaehtoisena hommia voi tehdä sen verran kuin jaksaa. Oikeastaan tämä on enemmän rentoutumista kuin työtä, kun on niin mukava porukka ympärillä, hän sanoo.

Ruuanlaiton ohella vapaaehtoiset auttavat perheitä esimerkiksi askartelussa ja leivonnassa.

– Tähän porukkaan on ollut helppo tulla mukaan. Toiminnasta saa mukavasti myös oman alan kokemusta, sanoo vapaaehtoiseksi tänä syksynä ryhtynyt, tuleva erityisopettaja Mira Känsäkoski.

Taskilassa asuvalle Virve Rekilälle ja hänen Teresa-tyttärelleen kerhossa tarjottava iltapala on iso juttu.

– Lapsi syö täällä iltapuurot paremmin kuin kotona. On helppoa, kun täältä voi mennä suoraan nukkumaan.

Kerhossa käymisestä on tullut mukava yhteinen harrastus lapsen kanssa.

– Aloitimme tämän, kun Tessa oli vielä pieni. Silloin tänne oli ihana tulla, kun näki muita aikuisia. Olen saanut kerhosta aikuisystäviäkin. Tällaisia paikkoja saisi olla enemmän, Rekilä sanoo.

Vaan mitä tuumaa Teresa?

– Leluilla leikkiminen on kivaa!

Sitten tyttö pujahtaa pöydän alle vihjaten, että haastattelu saa nyt riittää.

Iltaryhmässä unohdetaan kännykät ja keskitytään yhdessäoloon. Lukuhetkessä pääsee ääneen Saimi Siika-aho (oik.). Häntä avittaa ryhmän toiminnasta vastaava Tiina Salmijärvi.
Kai Rasilainen ja Iida-tytär käyvät säännöllisesti perheilloissa.

Mira Känsäkoski ja Julia Toivonen ovat Talvikkipuiston iltaryhmän
vapaaehtoisia, jotka huolehtivat iltapalan valmistamisesta ja tarjoilusta. Mannapuuro maistuu etenkin lapsille.

Askartelu on perheiden mieleen. Töiden teemat vaihtuvat vuoden­aikojen mukaan.



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 17.10.2017.