Iistä tuli Brysselissä voittoisa alueiden tähti

EU:n RegioStars-kisa palkitsi kunnan aktivointihankkeen.

Johdattaa asukkaita osallistumaan niin kaavoitukseen kuin työmatkaratkaisuunkin.

Arja Mikkola

Oulu-Ii-Bryssel

Iin kunnan Innovatiiviset vähähiiliset palvelut -projekti on voittanut ilmastotyötä koskevan EU-kisan. Euroopan komissio jakoi RegioStars-palkinnot gaalaillassa Brysselissä tiistaina. Projekti on osallistanut satoja iiläisiä mukaan suunnittelemaan palveluita.

– Hyvältä tuntuu, että saa arvostusta. Onhan vuosikymmen tehty ilmastotalkoita, toteaa Iin kunnanjohtaja Ari Alatossava Brysselistä. Hänen mukaansa virallisten mietintöjen rinnalle tarvitaan vuorovaikutusta eri ikäisten välille. Voittoisan projektin kantavana teemana onkin se, että kuntalaiset aktivoidaan antamaan palautetta.

– Täytyy panostaa, että saadaan tuloksia, kunnanjohtaja tietää.

Iin kunta on jo onnistunut kiilaamaan Suomen kuntien kärkeen puolittamalla hiilidioksidipäästönsä.

Voittoisan hankkeen projektipäällikkö Kristiina Nurmenniemi muistuttaa, että liki 70 prosenttia päästövähennyksistä saadaan aikaan muuttamalla arjen toimintoja.

– Haluamme kaikki osapuolet ilmastotyöhön. Me osallistamme kuntalaisia palveluiden suunnitteluun. Me kuuntelemme kuntalaisia, tarkkailemme, miten he näkevät hyvän elämän, Nurmenniemi kertoo Brysselistä.

– Mennään enemmän yhteistyöhön. Suunnitellaan palveluita alhaalta ylöspäin, hän lisää.

Apua prosessissa antavat uudenlaiset osaajat, palvelumuotoilijat.

– Kun palvelumuotoilua on viety kuntasektorille, sehän aiheuttaa törmäystä ja uuden oppimista. Meidän projektin luonteeseen kuuluu, että se on yhteinen oppimisprosessi. Oppimisen kautta on syntynyt toimintakulttuurin muutosta. Tekemisen tapa ja arjen ymmärtäminen menevät suunnittelutyön keskiöön. Se on tärkeämpää kuin yksittäiset onnistumiset tai epäonnistumiset, sanoo Pohjois-Suomen muotoilijat ry:n toiminnanjohtaja Johannes Helama.

Erityisen tärkeää on hänestä kysyä kuntalaisilta miksi?

– Päästään syvällisemmin iiläisten ihmisten arkeen.

Niinpä Kun Ii valmisteli kuntakeskuksen asemakaavamuutosta, perinteisen ensimmäisen kuulemistilaisuuden sijaan järjestettiin innovoiva työpaja. Helmikuussa teollisuushallissa ideoi sata kuntalaista. Toisessa kuulemistilaisuudessa arkkitehdit kertoivat, miten ideat olivat antaneet rohkeutta muuttaa kaavailuja. Ideoita myös kärjistettiin ja asukkaat saivat äänestää.

– Meillä oli 44 neliön kartta, jolle lähdettiin rakentamaan uutta Iitä. Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka nopeasti vaikutuksia tulee näkyviin, Helama kertoo. Ajatukset ovat konkretisoituneet vain vuodessa, vaikka asemakaavaa tehdään vuosikymmenten päähän.

Seuraava kokeilu koskee joukkoliikennettä. Marraskuussa alkaa työliikennelinjan testaus.

Helama kertoo, että haussa on ollut palvelukokemus, joka sisältäisi uuden elementin. Jotakin, josta ihmiset eivät enää halua luopua. Sitä varten on selvitetty muun muassa kyselyin ja haastatteluin yksityisautoilijan vapaudentunnetta, kauppamenoja ja tarhakäyntejä sekä mahdollista halua juoda kahvia tai selata bussissa sähköposteja.

– Työpajoissa on kysytty syitä, miksi jättäisi oman auton kotipihaan ja hyppäisi joukkoliikenneratkaisuun.

Lieneekö kohtalon ivaa, mutta alueiden ja kuntien viikkoa viettävää Brysseliä piinaa juuri juna- ja bussilakko. Gaalapaikka Square oli onneksi kävelyetäisyyden päässä.

Fakta

Viisi kategoriaa

Projektin päätoteuttaja Iin Micropolis Oy, osatoteuttaja Proto - Pohjois-Suomen muotoilijat ry.

Saanut liki 300 000 euroa EU:n aluekehitysrahastosta Pohjois-Pohjanmaan liiton kautta.

RegioStars 2017 painotti innovointia, vaikutusta, kestävyyttä ja kumppanuutta.

Viisi kilpailukategoriaa: pk-yritysten innovointi, energiaunioni, naisten vaikutusmahdollisuudet, koulutus ja digitaalistuvat kaupungit.

Nenosen huoltsikan kisastudiossa jännättiin

Helge Murtovaara

Ii

Nenosen huoltoaseman kisastudiossa jännitettiin Iin menestymistä Brysselistä suorana komission verkkolähetyksenä.

– Itse asiassa nyt päästiin vähän jännittämään, kun en muihin kisastudioihin aiemmin ole osallistunutkaan, Heli-Hannele Haapaniemi Iistä totesi.

Hän on osallistunut Timo Haapaniemen kanssa aika moneen Iin kunnan tapahtumaan ja ainakin ensimmäiseen kaavoituksen työpajaan.

– Iin kunnassa on hyvin paljon mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa päätöksentekoon. Tuon tuostakin kunnassa järjestetään tapahtumia ja tilaisuuksia, joissa voi asioihin vaikuttaa, Heli-Hannele Haapaniemi sanoi.

– Kuntalaiset saavat osallistua, se on se Iin kunnan juttu. Koko porukalla olemme tekemässä, Timo Haapaniemi selvensi.

Kisastudioon he osallistuivat avoimin mielin, koska he eivät tienneet, millaisilla asioilla muut kisakumppanit ovat lähteneet liikkeelle. Haapaniemet muistuttavat kisan myös levittävän tietoa ilmastoasioista.

– Muiden kokemuksesta voi ottaa oppia. Ja se on jo voitto, että olemme mukana.

Hyvä, esimerkillinen työ on Haapaniemien mukaan nostanut kuntaa esille. Ilmastotyö on ollut hyvä valinta niin Iille kuin ilmastolle.

– Hyvä on iiläisenä kulkea maailmalla, kehuja tulee joka puolelta.

Kauko Jakku-Hiivala pitää Iin kunnan osallistuista hyvänä. Myös hänen mielestä Iin kunnan valinta on osunut kohdalleen.

– Kyllähän ne tärkeitä asioita ovat, jotta päästöt vähenisivät, Jakku-Hiivala arvioi.



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 11.10.2017.