Nappeja, solkia, kankaan palasia
1700-luvun Ruotsi-Suomessa jokaisen piti pysyä säädyssään syntymästä kuolemaan. Kaupunkiarkeologian keinoin voidaan saada tietoa
tuon ajan elämästä.
Anne Helaakoski tekstit // Pekka Peura kuvat
– Todennäköisesti myssy on ollut miehen oma. Silkkinauha on ollut jo ylellisyysasetusten rajalla. Mies on ollut luultavasti talonpoika tai kalastaja.
Toisesta paketista löytyvät sukkien tai tossujen jäänteet. Samettipäällys on säilynyt, mutta ompeleet ovat kadonneet. Ne on löydetty Hailuodosta 1700-luvun naisen haudasta.
– Aika hyväkuntoiset, toteaa vierestä katsova Tiina Kuokkanen.
Kolmas esittelykohde on brokadinauha. Sellainen kuuluu nykyisiinkin kansallispukujen tykkimyssyihin. Nauhan värit ovat olleet punaista ja sinistä.
– 1700-luvulla oli tarkkaan säädelty, mikä nauhojen ja pitsien leveys sai olla. Tämä on aika leveä, joten se on todennäköisesti kuulunut säätyläisnaisen vaatteeseen, ehkä papin vaimolle, päättelevät Lipkin ja Kuokkanen.
Paketit avautuvat Oulun yliopiston arkeologian laboratoriossa. Arkeologi Sanna Lipkin on erikoistunut tekstiiliarkeologiaan. Arkeologi Tiina Kuokkanen väitteli maaliskuussa tohtoriksi varhaismodernista pukeutumisesta.
Oulun seudun happaman maaperän takia tekstiileistä säilyvät paremmin silkki ja villa kuin puuvilla ja pellava. Tosin kirkkojen lattioiden alta voi löytyä täydellisesti säilyneitä tekstiilejä, kertoo Lipkin.
– Harvakseltaan tekstiilejä löytyy myös tunkioilta. Ne ovat arkipäivän kankaita, esimerkiksi karkeaa villaa. Ruumisarkuista ja kirkkojen lattian alta löytyy hienompaa silkkiä ja pitsiä. Niitä ei tunkioille heitetty.
Sen sijaan pieniä metallisia kiinnittimiä, nappeja, solkia ja neuloja löytyy usein kaupunkikaivauksilta. Niiden läheisyydessä voi olla säilynyttä tekstiiliä, selittää Kuokkanen.
Vaikka maaperässä tekstiilit säilyvätkin huonosti, toisena lähteenä voidaan käyttää perukirjoja. Niihin on dokumentoitu hyvin tarkasti myös vaatteet, sillä ne olivat arvokkaita.
Mutta mitä voivat napit, soljet ja vaatteet kertoa oululaisesta elämästä 1700-luvulla?
Paljonkin, kertoo Kuokkanen. Pukeutuminen määriteltiin ajan ylellisyysasetuksissa tarkasti. Säädyn ja sukupuolen mukaan määriteltiin, miten kukakin sai käyttää värejä, kankaita tai koristeita. Asetukset ulottuivat hautaan saakka.
– Kaivauksissa löytyneistä napeista voi päätellä, kuinka kuuliaisesti asetuksia noudatettiin tai kuinka niitä rikottiin.
Myös kankaan kauppaa rajattiin ja tuontikankaat kiellettiin.
Ylellisyysasetuksiin oli kaksi syytä. Merkantilismilla haluttiin tukea kotimaisia tuotteita. Lisäksi oli kirkon näkökulma. Ylellisyys oli pahasta kaikille, mutta erityisesti rahvaalle. Aatelisto ja säätyläiset saivat pukeutua vapaammin.
– Tosin Oulussa ei ollut aatelisia, vaan ylintä säätyä olivat porvarit ja kauppiaat. Heillä oli tietysti palvelusväkeä, ja lisäksi oli merimiehiä ja käsityöläisiä. Sellainen oli Oulun väestörakenne, kertoo Lipkin.
Kuokkanen esittelee metallinappia, joka kuvastaa 1700-luvun pukeutumista. Se on niin sanottu kansanpuvun nappi.
1600-luvulla metallinappeja käytettiin lähinnä säätyläismiesten muotipuvuissa. 1700-luvulla ne kuitenkin yleistyivät sekä rahvaan puvussa että vähitellen myös naisten asuissa.
– Kirkon mielestä metallinapit olivat rahvaalle liian hienoja. Vasta 1700-luvun lopulla ylellisyysasetukset alkoivat menettää merkitystään, kertoo Kuokkanen.
Asetusten rikkomisesta seurasi rangaistus, putkaan vedelle ja leivälle. Erityisesti piikojen pukuja tarkkailtiin ja tuomitut olivatkin useimmiten piikoja.
Sanna Lipkinin mukaan yhdistämällä kaivauksissa saatuja tietoja arkeologian kautta voidaan saada tietoa henkilön asemasta yhteisössä, hänen iästään ja elämänhistoriastaan.
– Arkeologiassa kiehtoo se, että henkilöstä pystyy tekemään tarinan. Ja monesta tarinasta syntyy kokonaisuus.
1700-luvun metallinapit olivat yleensä kupariseosta, kuten tämä niin sanottu kansanpuvun nappi. Museolta tulleessa pahvilaatikossa on hylkeen luita. Sitä, liittyvätkö ne sotilaaseen, ei vielä tiedetä, kertoo Sanna Lipkin.Koskelan sotilaan mysteeri
Arkeologeilla Sanna Lipkin ja Tiina Kuokkanen on nyt työn alla Pohjois-Pohjanmaan museolta saapunut laatikko, johon on pakattu nuoren miehen haudasta löytyneet vaatteiden jäänteet.Ne on kirjannut museoon vuonna 1953 silloinen museon intendentti Ahti Paulaharju.
– Mies oli ilmeisesti sotilas, ja löytynyt Toppilan puolelta, nykyisen Koskelan seurakuntatalon luota. Kutsumme häntä Koskelan sotilaaksi, sillä hän on todennäköisesti kuollut Suomen sodassa 1808–1809, kertoo Lipkin.
Luut tutkineen forensisen antropologian asiantuntijan Heli Maijasen mukaan mies oli 17–20-vuotias.
Miehellä oli jalassa polvihousut, paita tai takki sekä villasukat, joiden päällä olivat napilliset säärystimet. Vaatteiden kangas oli karkeahkoa. Nahanpalat viittaavat kenkiin, joissa oli tuohipohjat.
Lisäksi vaatetukseen kuului sini-puna-vihreä pirtanauhavyö. Vyössä oli nahkakiinnikkeet sekä sen solki oli kiinni nahalla. Nappeja on löydössä mukana paljon.
– Vyö oli tärkeä osa miesten pukeutumista. Myös solki voi ilmaista monta asiaa, kertoo Kuokkanen.
Varsinainen mysteeri on kuitenkin laatikosta löytynyt Paulaharjulle tulleesta sanomalehdestä kääritty paketti. Siinä on muutamia hylkeen luita.
Miksi sotilaan mukana olisi haudattu hylkeen jäänteitä?
– Kyseessä on vanha kaivaus ja löytökonteksti on toistaiseksi tuntematon. Voi olla, etteivät luut liity hautaukseen, miettii Lipkin.
Artikkelin lähde Kaleva 27.10.2016.