Hiihtäjähautomon helmi

Temperamenttinen ja määrätietoinen suorasuu, vahva ja nopea monipuolisuusihme, päättäväinen ja analyyttinen taktikko. Sellainen on suomalaisen hiihdon superlupaus Anita Korva.

Tirinkylän tasamaan tytöstä kasvatetaan ammattiurheilijaa Kainuussa. Jokainen Vuokatinvaaran rinteeseen valutettu hikipisara vie lähemmäs tavoitetta olla maailman paras.

Hanna Kuusiluoto teksti // Jukka-Pekka Moilanen kuvat

Jos totta puhutaan, Anita Korva ei pidä tästä tippaakaan.

Äiti varmaan näkisi sen
naamasta – hän on sanonut aina, että jouluisin huomaa kyllä heti, onko tyttären paketista paljastunut mieluinen lahja.

Mutta tässä on istuttava ja pidettävä ilme kurissa, sillä niin on maajoukkueen mediakasvatusluennolla opetettu. Valmentajat ovat sanoneet samaa. Pitää vain opetella, sillä jos alkaa pärjätä, tältä ei voi välttyä.

Pisteet Korvalle, sillä urheasti hän yrittää. Ja on aseistariisuvan aito.

– Minä vain olen sellainen ihminen, että haluaisin mieluummin olla omissa oloissani, hän sanoo ja vääntelehtii vähän kiusaantuneena Vuokatin urheiluopiston uimahallin kahviossa.

Valmentajat ovat oikeassa.

Tältä ei ole voinut välttyä sen huhtikuisen päivän jälkeen, kun 16-vuotias teinityttö hiihti Taivalkoskella aikuisten SM-parisprintissä kuin kokenut kettu, ei arastellut vauhtia eikä päästänyt kärkikolmikkoa karkaamaan, ja juhli maalissa mestarina Anne Kyllösen kanssa.

Taktinen ja älykäs kilpailija, kehuttiin. Se oli Anita Korvan elämän ensimmäinen parisprintti.

Hiihtopiireissä on kyllä tiedetty, että Kiimingin tytössä on ainesta, mutta sittemmin aika moni muukin on halunnut tietää, millainen on suomalaisen maastohiihdon superlupaus.

Maalaistyttö, valmentaja Esko Paavola on kertonut. Vahvan fyysisen pohjan lapsuudessa saanut, jopa björgenmaisen voimakas hiihtäjä.

Mutta jos jollekulle on syntynyt mielikuva norjalaishenkisestä, ruumiillista työtä paiskoneesta maatilan lapsesta, se on syytä oikaista.

Toki Korva on halkonsa hakannut, mutta koti Tirinkylässä Kiiminkijoen rannalla on ”ihan tavallinen omakotitalo”, entinen maatila tosin. Perhe on aina liikkunut paljon luonnossa, lapset – hiihtäjätyttö ja isoveli – on viety marjastamaan ja metsästämään. Ennen kaikkea perustukset on rakennettu monipuolisella urheilun harrastamisella.

– Jalkapalloa vähän aikaa, yleisurheilu oli mukana aika pitkään, jumppaa, tanssia, telinevoimistelua pienempänä, Korva listaa ja yrittää muistaa kaiken.

– Yleisurheilussa kokeilin vähän kaikkea, heittoja, lyhyempiä juoksumatkoja ja korkeutta ja vähän pituuttakin.

Päättäväinen ja määrätietoinen ihminen, jonka päätä ei vähällä käännetä, ja joka uskaltaa kyseenalaistaa, valmentajan toinen luonnehdinta kuului. Luottamus on rakentunut pikkuhiljaa.

Temperamenttinen ja suorasanainen, sanovat läheiset. Ei kaunistele. Suuttuu helposti ja kun niin käy, seuraa meteliä ja mahdollisesti myös mykkäkoulua.

– Mutta en minä tavaroita heittele. Menen vaikka ulos miettimään, mikä tässä on ongelmana, Korva itse sanoo.

Usein ongelma on vain se, että asiat eivät ole menneet oman mielen mukaan.

– Mutta olen minä oppinut jo vähän joustamaankin.

Korva on tietysti hiihtänyt niin kauan kuin muistaa, mutta vain sen verran kuin nyt liikunnalliset lapset hiihtävät. Silloin tällöin. Vasta Kiimingin Urheilijoiden hiihtokoulussa siitä alkoi muotoutua harrastus.

Kuudennen luokan syksyllä Korva siirtyi Kuivasjärven Auraan, alkoi harjoitella ”kunnolla” ja voitti hopeaa ensimmäisissä Hopeasompa-kisoissaan.

Sitä voisi jo kutsua lajivalinnaksi, tuli ensimmäinen suksisopimuskin. Silti vasta reilut pari vuotta sitten, kesken erään kesäisen harjoituksen, iski oivallus.

– Ajattelin, että haluan olla maailman paras. Se tuli aika myöhään. Moni haaveilee sellaisesta jo pienenä.

Se ajatus on tuonut Korvan kuiskivien korpien maille. Kun peruskoulu päättyi, alkoi yhteistyö meritoituneen valmentajan, muun muassa Kerttu Niskasta ja Krista Pärmäkoskea luotsanneen Esko Paavolan kanssa. Reilu vuosi sitten tasamaan tytöstä alettiin kasvattaa ammattimaista hiihtäjää Vuokatinvaaran juurella.

”Urheilullisesti lahjakkuus, jolla on mahdollisuus kehittyä lajissaan maailman huipulle asti. Hoitaa esimerkillisesti opintonsa. Esimerkillinen lajinsa, urheilun, koulunsa ja itsensä edustaja.”

Lainaus on Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian uuden stipendijärjestelmän valintaperusteluista. Ensimmäisen Kerttu Niskanen -stipendin saaja on Anita Korva.

Ensimmäisen urheilulukiovuotensa Korva asui Sompalassa, asuntolassa kämppiksen kanssa ja opetteli elämään omillaan. Tänä vuonna, stipendin turvin, hän asuu omassa yksiössään poikaystävänsä kanssa ja syö aamiaisen, lounaan ja päivällisen urheiluopiston ravintolassa.

Viime vuonna ravinto ei ollut yhtä monipuolista, Korva tunnustaa. Hän on syömisistään tarkka, ja siksi ilmaiset, urheilijoiden tarpeisiin suunnitellut ateriat ovat melkein liian hyvää ollakseen totta.

Kämppä on aivan uimahallin takana. Käydään kylässä.

Seinustalla ovat vastassa maastopyörät ja ovella kasa juoksukenkiä ja monoja – mutta vain siksi, että nuorella parilla on tänään ollut siivouspäivä, ja eteisen lattia piti raivata.

Peremmältä löytyy hymyilevä savolaispoika. Korva ja Juuso Tossavainen, Kuusamon Erä-Veikkojen hiihtäjä muuten, ovat pitäneet yhtä puolitoista vuotta. Rautavaaralta kotoisin oleva Tossavainen kuuluu hänkin nuorten maajoukkueeseen, johon Korva valittiin viime keväänä, vuotta nuorempana kuin yleensä tavataan tehdä.

”Minulla ei oikeastaan ole esikuvia. En ole hirveästi seurannut hiihtoa aikaisemmin. Parin viime talven aikana olen kyllä katsonut norjalaisia, mutta nyt se on alkanut murentua.”

Tänne on jo rakentunut arki, joka palvelee haavetta maailman parhaan hiihtäjän kruunusta.

Aamuisin kello soi seitsemältä, ja heti herättyään Korva tekee ortostaattisen testin. Kuusi minuuttia kestävä syketesti on osa urheiluakatemian tutkimusprojektia, jossa hiihtäjää testataan vuoden ajan.

Aamiainen opistolla, kahdeksaksi valmennusopin tunnille perehtymään siihen, mistä hiihtäjät on tehty. Yhdeksäksi puolentoista–kahden tunnin aamuharjoitukseen, välipalalle, suihkuun, pyörän selkään ja kouluun syömään lounasta.

Urheilulukio on kuuden kilometrin päässä Sotkamon keskustassa, ja nyt, kovimmalla harjoituskaudella, sitä on usein vain muutama tunti päivässä. Syksyisin hiihtäjä valitsee mahdollisimman vähän kursseja, vaikka onkin suunnitellut suorittavansa lukion kolmessa vuodessa.

Koulun jälkeen takaisin opistolle, välipala ja harjoitukseen taas pariksi tunniksi. Loppupäivä on varattu tavalliselle elämälle: kouluhommille, lihashuollolle, levolle, musiikin kuuntelulle tai vaikka leipomiselle ja ulkoilulle. Korva ja Tossavainen saattavat vaikka pelata frisbeegolfia; suorituspaikkakortilla käytössä on urheiluopiston koko tarjonta.

Se kuulostaa nuoren urheilijan unelmalta, ja sitä se onkin. Korva tietää olevansa onnekas.

– Parasta on se, että saan tehdä juuri sitä, mitä haluan. Että minulle on luotu tänne mahdollisuudet vanhempien ja koulun puolesta. Saan lähteä joka päivä treenaamaan, ja kaikki on niin hyvin.

Nyt Korvan on kuitenkin lähdettävä kouluun. Sanotaan hetkeksi näkemiin.

Urheiluopiston päärakennuksen aulasta löytyy valmentaja Jussi Piirainen. Nuorten maajoukkueen toisena luotsina toimiva mies on tehnyt tiiviisti yhteistyötä Korvan kanssa viime keväästä saakka.

– Anita on urheilijana hyvin monipuolinen. Kaikki fyysiset ominaisuudet, voima, nopeus ja kestävyys ovat hyvällä tasolla, ja lisäksi hänellä on kyky siirtää ne sukselle, Piirainen kuvaa.

– Hän on oma, hyvä persoonansa. Hyvin suora ja rehellinen.

Akatemiavalmentajana Piirainen on seurannut lukemattomien hiihtäjänalkujen sopeutumista elämään urheiluopistolla. Jokainen tulee Vuokattiin omanlaisillaan valmiuksilla, ja prosessi on aina erilainen.

Peruskoulun päättävälle on iso haaste pelkästään opetella pyörittämään kotitaloutta. Pyykit on pestävä, ruokaa laitettava, ja sitten pitäisi vielä muistaa mennä ajoissa nukkumaan.

– Joillekin joutuu muistuttelemaan, mutta apuna ovat myös asuntolan valvojat ja tukihenkilöt, ja vanhemmat opiskelijatkin osaavat neuvoa.

Paavola ja Piirainen pohtivat keväällä pitkään, nostavatko Korvan jo nyt nuorten maajoukkueeseen. Paavola on aina vastustanut kiirehtimistä, mutta tällä kertaa optimaalisin vaihtoehto urheilijan kannalta oli erilainen.

Nuorten MM-mitaleista hiihdetään helmikuussa Yhdysvalloissa Park Cityssä. Valmentajat tiesivät jo keväällä, että kisapaikka on Korvalle realismia.

– Päädyimme tähän, koska Anitan on parempi päästä sisään maajoukkueeseen jo ennen kisoja. Jos hänet valitaan kisoihin, siellä on aivan riittävästi opeteltavaa ilman uutta sosiaalista ympäristöäkin, Piirainen selittää.

Vuokatinvaaran laella tuulee. Hyytävässä puhurissa on jo lupaus lumesta. Alarinteessä säilölumesta tehty valkoinen latumato kiemurtelee ja katoaa hiihtotunnelin uumeniin, mutta täällä ylhäällä maa on vielä musta.

Korva on päässyt koulusta, ja hiihtäjien iltapäiväohjelmassa on sauvarinneharjoitus. Matalaa loikkaa ja kävelypalautukset, pojille viisi ja tytöille neljä nousua, vaaran päällä maitohappotestit ja juosten alas.

Ensin tulevat nopeimmat pojat, sitten tulee Korva ja näyttää, miksi Paavola on usein verrannut häntä Niskaseen ja Pärmäkoskeen. Liike on silmiinpistävän kevyttä.

Juoksutestissä Korva on jo lyönyt molempien samanikäisinä tekemät ennätykset.

Lokakuun viimeisenä sunnuntaina, syysloman päätteeksi, hän pääsee tutulle vaaralleen numerolappu rinnassa. Suomen cupin ensimmäisessä viestissä Kainuun Hiihtoseuran avausosuuden hiihtää Anne Kyllönen, toisella osuudella viestiä vie Anita Korva.

Uusi kausi alkaa siitä, mihin keväällä jäätiin.

Fakta

Päätavoite nuorten
MM-kisoissa

Anita Korva on syntynyt Oulussa 12. 4. 1999. Koti Kiimingin Tirinkylässä, opiskelee toista vuotta Sotkamon urheilulukiossa ja harjoittelee Vuokatti-Ruka Urheiluakatemiassa. Valittiin keväällä nuorten maajoukkueeseen.

Siirtyi Esko Paavolan valmennukseen ja Kainuun Hiihtoseuraan keväällä 2015. Aiemmat seurat Kiimingin Urheilijat ja Kuivasjärven Aura, edellinen valmentaja Petri Ollonen.

”Kun lukioon tullaan, suunta on oikeasti ammattiurheilijan ura, eikä se ole enää harrastamista. Kaikki tekeminen on suunnitellumpaa. Ja olosuhteet muuttivat harjoittelua tosi paljon. On mäkiä, sauvarinnettä pystyy tekemään vaikka joka päivä ja hiihtämään pääsee aina.”

Anita Korva

hiihtäjä

Korvan viime kausi oli menestys, jonka kruunasi aikuisten Suomen mestaruus parisprintissä Anne Kyllösen kanssa juuri ennen 17-vuotissyntymäpäivää – hän lienee yksi nuorimmista hiihdon Suomen mestareista. Voitti sitä ennen nuorten SM-kisoista kolme kultaa ja yhden hopean, Koululiikuntaliiton mestaruuden sekä Pohjoismaiden mestaruuden.

Korva on tasavahva molemmilla hiihtotavoilla ja hiihtää yhtä hyvin sprinttiä kuin normaalimatkojakin.

Kauden päätavoitteena on päästä Euroopan nuorten olympiafestivaaleille ja nuorten MM-kisoihin.

Harjoittelee nyt 650 tuntia vuodessa, määrää lisätään edelleen maltillisesti noin viisi prosenttia vuodessa, kunnes päästään 750 tuntiin.

”Eniten töitä on tehtävänä tekniikan parantamisessa. Elastinen voima, se kenguruenergia jaloista, pitää saada siirrettyä sukselle vielä paremmin.”

Esko Paavola

valmentaja

Hiihdon Suomen cup alkaa lauantaina Vuokatissa naisten ja miesten sprinteillä. Suora lähetys Ylen TV2:ssa alkaen kello 11.45.

Urheiluopistolla kaikki on aivan nurkan takana. Anita Korva asuu stipendin turvin omassa asunnossaan yhdessä poikaystävänsä kanssa. Äidille terveisiä: älä nyt kauhistu. Kenkäläjä on kynnyksellä vain siksi, että lattia piti raivata siivouksen ajaksi. Eteisessä on myös vino pino Anita Korvan uusia työkaluja – suksisopimus Salomonin kanssa on pari kuukautta vanha.

Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 29.10.2016.