Ensimmäinen auto kylällä kuljetti sianruokaa
Viljo Virtasen Fordson Bugatti oli näky Pyykösjärvellä.
Pakettiauto toi laskiämpäreiden ja tunkioiden tähteet sioille.
Kerrostalojen pihamailla ihmiset kaatoivat likaämpärinsä tynnyreihin. Omakotitaloissa laskiämpäri vietiin yleisesti tunkiolle.
Tunkiot houkuttelivat kaupunkiin rottia.
Turo Manninen kirjoittaa Oulun kaupungin historia 1945–1990 -kirjassa (Gummerus 1995):
Viljo Virtanen oli valtiolla Valtionrautateiden hitsaajana. Kun miehet olivat ennen vanhaan monitoimimiehiä, ajoi Virtanen päätyönsä ohessa laskiämpäreitä kotiinsa Särkitielle, jossa hänen perheellään oli vanhassa kotitilan navetassa parisenkymmentä sikaa.
Laskireissuilla Viljo Virtasen apuna kulki hänen poikansa Timo Virtanen.
– Isällä oli 50 litran astia ja minulla pikkupoikana vähän pienempi 20 litran astia, joihin keräsimme tunkioilta sianruokaa.
Virtasten reitille oli jyvitetty Erkkolanperän alue, kerrostaloja rautatieasemaa vastapäätä sekä Toppilan omakotialue.
Kerrostaloissa kertyneet roskat poltettiin 1970-luvulle saakka pihamailla uuneissa, joista Viljo Virtanen keräsi tuhkaa 200 litran tynnyriin ja kuljetti tuhkan kaatopaikalle.
Virtasen tytär Airi Jussila kertoo, että isä oli myös tunnettu teurastaja, joka kiersi teurastamassa eläimiä lähiseudun tiloilla.
Teurastus vilkastui loppusyksystä ja ajoittui kansanperinteen mukaisesti Mikkelinpäivän ja pyhäinmiesten päivän väliin lokakuulle.
Torinrannassa oli Oulun kaupungin teurastetun lihan tarkastuspiste, jonne Viljo Virtanen kuljetti teuraseläimiä. Torilla myös kaupattiin ainakin vielä 1940-luvulla sianporsaita.
Teurastetun eläimen ruho hyödynnettiin lähestulkoon kokonaan.
– Silloin tehtiin verestä verilettuja ja kaikki sisäelimetkin laitettiin ruoaksi. Elettiin omavaraistaloutta, Airi Jussila kertoo 1950-luvun maalaiselämästä Oulussa ja Pyykösjärvellä.
Hän muistaa, että kansakoulussa jaettiin sodan jälkeen vähävaraisten perheiden lapsille avustuskuponkeja.
– Minä sanoin opettajalle, että en tarvitse kuponkeja, koska meillä teurastettiin justiinsa sika.
Maalaisuus Pyykösjärvellä alkoi muuttua kaupunkilaisuudeksi 1960-luvulla, kun Puolivälinkankaalle ryhdyttiin rakentamaan kerrostaloaluetta.
Virtaset luopuivat sikojenpidosta 1960-luvun lopulla, jolloin kaupunki ei enää sallinut tuoksuja alueelle levittävää sikalaa.
Timo Virtanen muistaa ajaneensa viimeisiä laskireissuja perheen uudella Volvolla, jonka rattiin hän pääsi saatuaan ajokortin vuonna 1968.
Sikojen pito kaupunkialueella Oulussa oli yleistynyt sotavuosina, jolloin ruuasta oli pulaa.
Kotieläinten katsottiin kuitenkin heikentävän sen verran kaupungin yleistä puhtautta, että terveydenhoitolautakunta kielsi vuonna 1950 sikojenpidon asemakaava-alueella.
Fakta
”Mikkelistä ämmät pirttiin, nauriit kuoppaan”, vanhan kansa sanoi.
Myös perunat kehotetaan
viemään Mikkelinä kellariin.
Teurastusaika alkaa Mikkelistä ja kestää pyhäinpäivään marraskuun alkuun.
Teurastus päättyy etenkin itäisessä Suomessa tappaiskeiton nauttimiseen. Verestä muotoillaan jauhojen kanssa mykyjä. Sisäelimet ja liha keitetään erikseen. Veripaltut, keitetyt elimet ja lihat kypsennetään perunoiden kanssa keitoksi.
Lauri Viidan Yhteistoiminta-runo kuvaa syksyn elämänmenoa: ”Akka kylän laskit kantoi, joka murun läävään antoi. Sika lihoi, akka laihtui. Joulun alla vuoro vaihtui.”
Fordson vuosimallia 1949 ja omistajansa Viljo Virtanen Pyykösjärvellä, jonne Virtanen ajoi autollaan sianruokaa Oulun kerros- ja omakotitaloista. Talvella auton hyttiä lämmitti ikkunoiden alla kulkeva pakoputki.
Artikkelin lähde Kaleva 02.10.2016.