Viivoissa näkyvät elämän arvet ja vastukset

Sira Moksin lyijykynäpiirroksissa on pääosassa kolhuja kokenut nainen.

Riitta Taulavuori

Raskausarpia, ihottumaa, normiarpia, suonikohjuja, mustelmia, poimuja, ryppyjä, makkaroita, alleja, löysää nahkaa, halkeilevaa ihoa... Kuinka olenkaan saanut elää ja rakastaa!

Itseironian ja mustanpuhuvan huumorin sävyttämällä mietelmällä täydennetty lyijykynäpiirros elämän kolhuja kokeneesta alastomasta naisesta on yksi niistä noin viidestäsadasta sarjakuvasta, joita Sira Moksi on tehnyt viime keväästä lähtien.

”Normiarpisten” ohella kuvissa esiintyy muun muassa yksirintaisia ja jalkapuolinaisia. Nämä elämänviivoilla piirretyt hahmot eivät edusta nykyihanteiden mukaista täydellistä naiskauneutta.

Moksi sanoo, ettei hän halua tehdä todellisuuspakoisia ihannekuvia. Hänen kuvillaan on toisenlainen, syvempi viesti.

– Minua kuvottaa ajatus pakko-onnellisuudesta, että ihmisen pitäisi olla aina onnellinen ja positiivinen eikä negatiivisista asioista, kuten masennuksesta ja kuolemasta, saisi puhua. Mutta niistä pitää saada. Ihmisen elämä kuitenkin on hyvin pitkälti suurta haavaa, kipua ja vastuksesta toiseen menemistä.

– Olen myös sitä mieltä, että pakonomainen onnen tavoittelu tekee ihmisen sairaaksi.

Keski-Suomesta Jämsästä kotoisin oleva ja Kemin kautta Ouluun asettunut Sira Moksi, 44, on laulanut ja piirtänyt aina. Lyijykynäpiirrosten ja tussitöiden ohella on syntynyt monenlaisia maalauksia. Taidenäyttelyitä hän on pitänyt kolmisenkymmentä.

Soolona ja eri bändikokoonpanojen kanssa keikkaileva vahvaääninen laulaja tulkitsee ”pyydettäessä mitä vain punkista Piafiin”. Tuorein tallenne on viime kesänä Kassu Halosen kanssa tehty ja Youtubesta löytyvä video Kielletyt leikit – kappale, joka Suomessa tunnetaan erityisesti Carolan esittämänä.

Laulelmarockia sisältävä pitkäsoitto Keltaisen talon lauluja ilmestyi kaksi vuotta sitten.

– Keikkailen yhä, ja myös muita musiikin tekoon liittyviä suunnitelmia on. Musiikkijutut ovat kuitenkin nyt syrjemmällä, äskettäin pakolaisohjaajana aloittanut Moksi sanoo.

Rouheita naiskuvia ”alkoi vain syntyä” Moksin kynästä maaliskuussa.

– Kyllä ne kaikki ovat tietyllä tavalla omakuvia. Niissä näkyy usein omaa profiiliakin, näitä omia kasvon ja kehon piirteitä. Painan piirroksia varten mieleeni myös muotoja, joita näen muualla, kuten vaikka uimahallissa käydessäni.

– Myös kuvien tekstit tulevat usein aivan kuin itsestään. Joskus joku tuttava on päästänyt suustaan jonkun lakonisen toteamuksen, ja olen käyttänyt sitä.

Koko ikänsä sarjakuvia lukenut Moksi ei osaa nimetä suoranaista esikuvaa omille kuvilleen.

– Aikuisella iällä ihastuin kuitenkin Tiina Pystysen töihin ja erityisesti hänen Leskikuningattaren muistelmiinsa.

Pystysen vuonna 1993 ilmestynyt teos kertoo perheen selviytymisestä isän itsemurhan jälkeisessä kriisissä.

Naishahmojen ohella Moksi tekee muotokuvia ja poliittisia piirroksia.

– Tosin naishahmopiirrokset ovat tavallaan nekin poliittisia, koska ne käsittelevät tasa-arvoisuutta ja sitä, ettei kukaan ole toistaan parempi.

Poliittisissa piirroksissa ovat pääosissa tämän päivän julkisuudessa pyörivät – ja julkisuutta pakoilevat – puoluepoliitikot.

Kuvat ovat nähtävissä Moksin taiteilijasivuilla Facebookissa. Hän miettii myös muuta julkaisukanavaa, lisäksi näyttely kiinnostaisi.

– Kuvista on tullut palautetta todella paljon. Mieleenpainuvimpia on se, kun yhteyttä otti nainen, jonka tytär oli juuri eronnut väkivaltaisesta suhteesta. Nainen koki saaneensa kuvistani jotain, jolla käsitellä tuota tilannetta.

fakta