Veljekset perustivat pienpanimon

Juhlahumuinen heitto oluen valmistuksesta muuttui intohimoiseksi yrittämiseksi.

Anssi Juntto

Oulu

Harjun veljekset Joni ja Riku ovat jättäneet turvalliset kuukausipalkkatyöt ja keskittyvät nyt intohimoonsa ja unelmaansa, oman pienpanimon Maistilan pyörittämiseen. Vaikka työpäivät venähtävät välillä pitkiksi, ei kelloa tarvitse juuri vilkuilla.

– Tätä on ollut mukava tehdä, ja mukavan vastaanoton ovat saaneet tuotoksemmekin. Käsityöläisoluelle ja -meiningille on kysyntää, Joni Harju sanoo.

Hieman aiemmin toimintansa aloittaneen toisen oululaispanimon Sonnisaaren tavoin Maistilakin luottaa monipuoliseen olutpalettiin.

– Tykkäämme vähän kaikenlaisista oluttyyleistä, niinpä haluamme myös kokeilla kaikenlaista. Toki niitä vakiotuotteitakin varmasti vielä tulee, Joni linjaa.

Yhtä lailla kaksikko aikoo valmistaa nimikko-oluita baareille, ruokaravintoloille ja muille asiasta kiinnostuneille.

– On hauskaa ja haastavaa, kun joku ravintoloitsija kertoo, millaista olutta hän haluaisi, mitä sieltä pitäisi löytyä, ja millaisen ruuan kanssa sen pitäisi sopia. Olemme tavallaan myös olutverstas siinä mielessä, että yritämme järjestää sellaisen oluen kuin asiakas haluaa, Riku toteaa.

Veljeksistä muutaman vuoden vanhempi Riku hurahti olueen ensin. Vaalean lagerin jälkeen irlantilainen stout Guinness ja belgialainen vehnäolut Hoegaarden avasivat silmät sille, millaiselle olut voi maistua.

Harjujen olutinnostusta ruokki aikanaan isän ja isoveljen kanssa tehty automatka Saksaan, Hollantiin ja Belgiaan. Sen myötä he pääsivät jyvälle keskieurooppalaisesta olutkulttuurista sekä sen historiasta ja arvostuksesta.

Reissun ohjelmassa oli myös vierailut Heinekenin ja Hoegaardenin panimoihin. Suureksi pettymykseksi Hoegaarden oli silloin suljettu, mutta eräs panimon työntekijä sattui paikalle ja avasi matkamuistomyymälän ihan heitä varten.

Ajatuksen oluenvalmistuksesta heitti ilmoille Riku osallistuttuaan Kööpenhaminan olutfestivaalille nelisen vuotta sitten. Hän maisteli oluita, ihasteli tunnelmaa ja pani merkille, kuinka panimoiden henkilökunnallakin oli mukavaa. Miksei sellaista voisi kokeilla itsekin. Jossain vaiheessa iltaa hän soitti Jonille ja kertoi ideastaan.

Juhlahumuinen heitto konkretisoitui nopeasti. Ensimmäisen kotioluensa veljeksen valmistivat valmiista olutuutteesta, mutta sitten he hankkivat 20-litraisen Braumaister-kotipanimojärjestelmän.

Seuraava askel oli vuokrata omat harrastetilat.

Oppia oluenvalmistukseen Harjut ahmivat internetistä ja kirjallisuudesta. Aikansa treenailtuaan he kävivät vielä oluenvalmistuskurssilla Mustialan maatalousoppilaitoksessa.

Ennen oman panimon perustamista veljekset tekivät yhteistyöoluita muiden pienpanimoiden kanssa ja saivat samalla kokemusta pienpanimolaitteistosta ja tekemisestä ylipäätään. Sittemmin yhteistyötuttavuudet ovat auttaneet oman laitteiston hankkimisessa ja kokoamisessa.

Toimitilat Maistilalle löytyi Alppilasta kevättalvella. Lupaprosessia oli ruvettu käymään läpi Valviran ja Tullin kanssa jo aiemmin. Tuotanto päästiin aloittamaan heinäkuussa, ja ensimmäiset oluet olivat myynnissä oululaisissa olutravintoloissa elokuun alussa.

Maitokauppaan Maistilan olutta on haaveena saada vielä tämä vuoden puolella. Kovin suuret erät eivät toistaiseksi ole mahdollisia, sillä pullottaminen ilman pullotuslinjastoa on hidasta.

FAKTA

Joni Harju ja Riku Harju

Kotoisin Kauhajoelta, asuvat Oulussa.

Perustivat pienpanimo Maistilan Ouluun tammikuussa 2015.

Ensimmäiset oluet tulivat ravintolamyyntiin elokuussa.

Käymiskapasiteetti on tällä hetkellä 4000 litraa. Syksyn aikana on luvassa 5000 litraa lisää.

”Tykkäämme vähän kaikenlaisista oluttyyleistä, niinpä haluamme myös kokeilla kaikenlaista.”

Joni Harju

Joni Harju (oik.) vastaa Maistilan pyörittämisestä ja kirjanpidosta, kun taas Riku Harjun kontolla ovat etiketit, hanalätkät ja oluen keittäminen.
Käytännössä kumpikin on tehnyt kaikkea, varsinkin tuotannon puolella.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva