Artikkelin lähde Kaleva
Tämän vuoden ykkösonkijana palkittiin Liisa Heinonen. Tuomarina oli Esko Salmela. Kumpikaan heistä ei ole juuriltaan karjalainen. Seuran monet ”ottokarjalaiset”, muualla syntyneet, kuuluvat usein ahkerimpiin toimijoihin.
Kun karjalaisia sotien seurauksena tuli Oulun seudulle, he alkoivat kohta sopeuttaa jäyhiä pohjoispohjalaisia karjalaiseen elämänmyönteisyyteen. Siipan kaappaus karjalaiseen avioliittoon oli paras, mutta rajoitettu keino.
Niinpä perustettiin yhdistys ja ruvettiin muun toiminnan ohessa julkaisemaan omaa lehteä Karjalan Päivää.
Karjalan Päivää -lehden yhtenä tavoitteena oli toimia linkkinä siirtoväen ja oululaisten välillä. Lehti ilmestyi ensimmäisen kerran joulukuussa 1940, mutta jouduttiin lopettamaan sotien jatkuessa.
Karjalaisen väen näistä ja muista tempauksista kerrotaan Karoliina Kemppaisen Oulun yliopistossa tekemässä pro gradu -tutkielmassa ”Olkaamme veljiä vieraalla maaperällä”. Nyt siitä on tehty historiateos, joka julkistetaan seuran 75-vuotisjuhlassa lokakuun viimeisenä päivänä. Kemppaista on kirjan toimittamisessa avustanut Anna Nieminen.
– Järjestöhistoria kasvaa pohdinnaksi ja johtopäätöksiksi karjalaisessa identiteetissä tapahtuneisiin muutoksiin, seuran puheenjohtaja Ahti Pyörnilä sanoo.
Se auttaa ymmärtämään, miksi karjalaiset edelleenkin innokkaasti pyörittävät omaa järjestötoimintaansa, vaikka syyt seurojen perustamiseen, evakkojen tuen ja toiminnan tarve, on vähentynyt.
Kirja on myös kappale sotien jälkeisen Suomen historiaa.
Keskeistä on nyt kulttuuritoiminta. Kuluvan vuoden valtakunnallinen toimintateema on ”Karjalainen sanankäyttö”. Seuran jäsenet ovat koonnet ja kirjoittaneet kotiseutuhistorioita, henkilöhistorioita ja runoteoksia. Julkaistuja runoja on syntynyt myös karjalankielellä.
Joitakin vuosia sitten seurassa toimi karjalankielen kerho. Kalevala- ja Karjala-aiheiset tapahtumat, näytelmät ja kuorolaulu ovat osa toimintaa. Tarinailloissa viikoittain kuullaan myös esitelmiä ajankohtaisista tai historian aiheista.
”Ihan tull´ suu makkeeks´ ko sain siun kanssais´ haastaa” -sanonta toteutuu silloin täysin. Emäntien kahvitarjoilut ovat omiaan vilkastuttamaan tarinointia.
Karjalainen pitopöytä järjestetään vuosittain karjalanpiirakoineen ja karjalanpaisteineen, ja se on odotettu tapahtuma Oulussa.
Yhteistyötä on myös seurakuntien kanssa. Vielä harrastetaan taidemaalausta ja teatterissa käydään, kansallispukuja ”tuuletetaan” ja käsityökerhossa opitaan etupistokirjontaa ja neulakintaiden tekoa.
Ja niin: nyt valmistaudutaan kuntoiluun ja pilkkikilpailuihin kun kyykän peluu ja Kesämaja on pitänyt jättää talvitauolle.
Martta Rautio, kuvat
Oulun Karjalaseura perustettiin 1940. Silloin nimi oli Karjalaseura Oulussa ry.
Sotien jälkeen Ouluun muutti noin 2 500 karjalaista. Oulu ei ollut varsinainen siirtoväen sijoituspaikkakunta. Paikan valinnan ratkaisi työn ja asunnon löytyminen. Karjalaistaustaisia asukkaita on Oulussa edelleen runsaasti mutta tarkasta lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa.
Siirtoväen asioiden hoitaminen oli aluksi yhdistyksen keskeinen asia. Nyt toiminta keskittyy kulttuuriin, karjalaisten perinteiden ja muistitiedon tallentamiseen ja uusien toimintojen kehittämiseen. Oulun Karjalaseura ry:n jäsenmäärä on noin 400. Jäseneksi ovat tervetulleita kaikki eritaustaiset tai -ikäiset.
Artikkelin lähde Kaleva