Sukukansojen iloinen tapaaminen

Ensimmäinen Oulun sukukansapäivä lauantaina oli heti kättelyssä jymymenestys.

Kirkkotorin koulutuskeskus täyttyi suomalais-ugrilaisista. Mukana oli väkeä yli kymmenestä kansallisuudesta.

Antti Ervasti
Joel Karppanen, kuvat

Oulu

Vaikka etukäteiskiinnostus Oulun sukukansatapaamista kohtaan oli melkoinen, tapahtuman kansansuosio löi järjestäjät ällikällä.

– Tästä on ilman muuta tehtävä perinne täällä Oulussa. Ensi syksynä tapaaminen järjestetään taatusti uudestaan ja varmasti isommissa tiloissa, tapahtuman järjestäneen Suomi–Venäjä-seuran valtuuston varapuheenjohtaja Rita Magga-Kumpulainen lupasi.

Hänen mukaansa paikalla olivat edustukset muun muassa Udmurtiasta, Karjalasta, Pohjois-Vienasta, Komista, Virosta, Unkarista, Saamelaisista ja Kveeneistä. Toistakymmentä kaiken kaikkiaan, hän sanoi.

Tapahtumaa on järjestetty aiemmin kahdesti Etelä-Suomessa. Nyt oli aika saada Ouluunkin kolmatta kertaa pidettävä tapahtuma.

Magga-Kumpulainen sanoo, että valtaosa paikalle tulleesta väestä on oululaisia tai lähistöllä asuvia.

– Aiemmin meistä tuntui, että ei täältä löydy esimerkiksi yhtään udmurttia, vaan löytyihän heitä joitakin. Samoin komeja löytyi. Ei heitä tietenkään hirveän paljon ole, mutta joitakin kuitenkin.

Yksi udmurteista on Elena Lehtomäki, joka asunut Oulussa seitsemän vuotta. Hänellä on Suomalainen aviomies ja lapsia. Hän pyrkii vaalimaan synnyinmaansa perinteitä ja käymään säännöllisesti Udmurtiassa.

– Puhun lasteni kanssa paljon udmurtian kielellä, ja vanhempi osaa jo puhua sitä, jopa laulaakin. Mielestäni lapsilla pitää olla jonkinlainen käsitys, millaisesta kulttuurista heidän äitinsä on tullut.

Hänen mukaansa udmurtit ovat perinteisesti hyvin ujoja, koska he ovat asuneet pitkään metsissä kuten suomalaisetkin.

– Siitä huolimatta he ovat vieraanvaraisia, ja nykyajan nuoret ovat jo paljon avoimempia verrattuna esimerkiksi moniin suomalaisiin, hän luonnehtii.

Hän uskoo, että suomalaisilla on samanlainen suuntaus: vanhemmat sukupolvet ovat umpimielisiä ja ujoja edelleen mutta nuoret muuttavat yhteiskuntaa.

– Olemmehan me tosi iloinen kansa. Aika monet meistä ovat punatukkaisia, kuten minäkin, vähän niin kuin irlantilaiset. Tulemme heidän jälkeensä heti seuraavalle sijalle punatukkaisuudessa, Lehtomäki naurahtaa.

Udmurtia on Venäjän federaatioon kuuluva tasavalta noin tuhat kilometriä Moskovasta itään. Puolestatoista miljoonasta asukkaasta 28 prosenttia on udmurtteja ja 62 prosenttia venäläisiä.

Magga-Kumpulainen sanoo, että vaikka tapahtuman järjestelyjen päävastuu ollut Suomi–Venäjä-seuralla, lukuisat pienet eri kansallisuuksien ystävyysseurat ovat olleet erittäin suuressa roolissa. Niiden ansiosta tapahtumasta tuli erityisen suosittu.

Mukana olivat muiden muassa Viron ystävyysseura Oulun Tuglas-seura, Oulun Suomi–Unkari-seura, Oulun alueen saamelaiset, Pohjois-Viena-seura ja oululainen Valjakko-projekti, joka pyrkii edistämään venäjänkielisten maahanmuuttajien kotoutumista.

Magga-Kumpulainen itse saamelainen.

– Todellakin näyttää siltä, että ihmiset ovat innokkaita, ja tällaista tapahtumaa on kovasti kaivattu.

Tapahtuman toinen juontaja, professori Kari Sallamaa on ollut 1960-luvulta saakka mukana suomalais-ugrilaisessa ystävyystoiminnassa.

Hän pohti, että yksi tärkeä yhdistävä tekijä on samansukuinen kieli kaikilla kansoilla.

– Sen ohella meillä on jonkinlainen henkinen samankaltaisuus, joka yhdistää.

Lisää verkossa.
Katso kuvagalleria.
kaleva.fi