Ääri- rajoilla omilla poluilla

Ultrajuoksua harrastava Saara Päätalo ei enää pelkää pimeää metsääkään.

Euforia, flow ja rajojen
kolkuttelu koukuttavat niin, että neljän lapsen äiti löytää ajan äärimmäisyyksiin
menevälle harrastukselleen.

Anna Kilponen, teksti
Jukka Leinonen, kuvat

Oululainen Saara Päätalo tietää, millaista on, kun joka paikkaan sattuu, ja jopa ihokin on kipeä. Senkin hän tietää, että siitä pääsee yli. Seuraavassa hetkessä tulee euforia ja kevyt olo.

Päätalo on yksi harvoja ultrajuoksun naispuolisia harrastajia. Hänen mukaansa kivunsietokyky ja mielenhallinta ovat rautaisen kunnon ohella tärkeimpiä ominaisuuksia ultrajuoksijalle.

Kun neljän lapsen äiti hurahtaa maratonia pidempien matkojen juoksemiseen, kysytään järjestelykykyä arjessa. Lenkin aika on ani varhain aamulla tai illalla lasten mentyä nukkumaan.

Juokseminen tuli kuvioihin nuorimman, nyt seitsemänvuotiaan lapsen syntymän jälkeen.

– Alun perin halusin vain päästä kuntoon. Se on hyvä kuntoilumuoto perheelliselle, kun lenkille voi lähteä milloin vain.

Juoksu alkoi koukuttaa melkein heti. Ensin Päätalon tavoitteena oli puolimaraton, sitten maraton.

– Maratonin jälkeen alkoi tuntua, että voisi kai sitä enemmänkin juosta.

Ultrajuoksussa Saara Pää-
taloa viehättää kestävyys ja se, kuinka pitkälle voi mennä
putoamatta.

Nykyään hän juoksee lähinnä yli sadan kilometrin kisoissa, joissa juostaan melkein vuorokausi läpeensä, useimmiten metsässä.

Hänen juttunsa ei ole 24 tunnin jolkuttelu hallissa 400 metrin rataa pitkin tai maanteiden laidoilla.

Päätaloa kiinnostaa myös ympäristö.

– Luonto on minulle tärkeä juttu. Maratonit juostaan usein maanteillä. Kaikki ultrajuoksut, mihin olen osallistunut ovat olleet maastossa.

Metsässä alusta on pehmeämpi ja monipuolisempi.

– Minulla ei ole ollut jalkavaivoja sen jälkeen, kun olen siirtynyt metsään juoksemaan. Siinä ei tule sitä monotonisuutta, jota maantiejuoksussa tulee. Metsässä juoksulinjaa haetaan koko ajan, Päätalo kertoo.

Vaikka voisi toisin luulla, Päätalolla ei ole urheilijataustaa. Liikkumisesta hän on tosin aina tykännyt.

– Jonkin verran olen hiihdellyt ja harrastanut arkiliikuntaa.

Ultrajuoksussa Saara Päätaloa viehättää kestävyys ja se, kuinka pitkälle voi mennä putoamatta.

– Äärikokemuksen metsästäminen kiehtoo minua. Elämystä minä lähden aina hakemaan. Se on tuloksia tärkeämpi osa.

Kun matka on pitkä, ja yönkin läpi on juostava, ehtii matkalla käydä läpi monenlaisia tuntemuksia. Haastattelun hetkellä Päätalo on valmistautumassa Kolilla pidettävään juoksutapahtumaan. Hän on keventänyt harjoitteluaan. Pieni jännityskin tuppaa puskea pintaan.

Kun koittaa lähdön hetki, jännitys kaikkoaa.

– Kyllä siinä joutuu puhelemaan itselleen mukavia matkan varrella. Kun kipu tulee, se iskee kokonaisvaltaisesti. Joskus itkettää ja välillä naurattaa. Onneksi tulee myös se flow ja voimakas hyvän olon tunne.

Kisoissa on suuri merkitys sillä, joutuuko juoksemaan pimeässä yössä yksin vai jonkun kanssa.

– Kun juoksee jonkun kanssa, voi jakaa kokemuksia. Kilpailun sääntöihin kuuluu myös se, että kilpakumppaneita on autettava, jos heille tulee jokin hätä. Juoksukavereistakin tulee todella tärkeitä.

Toissavuonna Päätalo eksyi Rukan karhunkierroksen harjoitusreissulla.

– Silloin pelotti hetken. Minulla ei ollut syötävää, ei juotavaa eikä lamppua. Puhelimesta oli loppunut akku eikä minulla ollut edes tulentekovälineitä. Löysin onneksi metsäautotielle ja yhteen taloon. Pyysin talonväkeä näyttämään, missä olen, ja sain kännykkääni virtaa.

Sen jälkeen hän on ottanut aina mukaansa kaksi kännykkää ja vara-akun.

Uusissa ja tuntemattomissa maastoissa juokseminen on tuonut Päätalolle rohkeutta. Enää hän ei pelkää edes pimeää metsää.

– Olen metsässä kuin kotonani. Käärmeitä näkyy usein ja hirviä.

Hätkähdyttäviä hetkiä hän on kokenut paljon. Yksi sellainen on, kun usva nousee suosta illalla.

fakta