Artikkelin lähde Kaleva
Anssi Väisänen, teksti
Jukka-Pekka Moilanen, kuvatPudasjärviValtava taikinakoukku vaivaa väsymättä pitsataikinaa, joka soljuu tasaisesti ränniä pitkin kaulimen tehtävää hoitavaan valssauskoneeseen.
Tasaisenohut pitsapohjalevy matkaa leikkuriin, josta pyöreät pitsapohjat painuvat uuniin. Reunojen ylijäämät palaavat taikinamyllyyn: ei hukkapaloja!
Pohjat jäähdytetään nestemäisellä typellä noin nolla-asteisiksi, ja liukuhihnamatka jatkuu toiseen, lämpimämpään tilaan täyttölinjapuolelle. Ensin kastike, sitten täytteet, viimeiseksi juustoraaste.
Nyt lävähtää nenään tuttu, herkullinen tuoksu. Pitsat pakastetaan heti täytön jälkeen pakastusspiraaleissa.
Valmiit pitsat pussiin ja edelleen laatikkoon, laatikot tukkupakkaukseen.
Sitten tuleekin jo kylmä: –26-asteisessa pakastamossa tuulee, ja sinne tuodut eurolavat kelmutetaan ja siirretään –22-asteiseen varastoon odottamaan rekkaa ja lopuksi matkaa myyntivarastoon Helsinkiin.
Viikossa Pudasjärvellä pyörähtää kaksi rekkaa: ne hakevat yhteensä 60 000–80 000 valmispitsaa suomalaisten syötäväksi.
Apetit Ruoka Oy:n pitsatehdas tekee lähes kaikki suomalaiset pakastepitsat. Moilas Leipomo Pieksämäellä tekee vain gluteenittomia pitsoja.
Pitsa maistuu suomalaisille. Uusimpina tuotteina Pudasjärvellä alettiin syyskuun alusta valmistaa Papa Dennis Rafkin -pitsoja.
Pitsakeisarina 1970-luvulta saakka tunnettu turkulainen Rafkin on ollut mukana tuotekehittelyssä vaikuttamassa resepteihin.
– Oman Apetit-brändin ja Rafkin-pitsojen lisäksi teemme valmispitsoja ja pohjia kolmelle isolle yritykselle. Yhdessä päivävuorossa valmistuu 10 000–15 000 pitsaa mallista riippuen, valmistuspäällikkö Urpo Illikainen kertoo.
Tehtaan kapasiteetti kestäisi vieläkin lisätä tuotantoa.
– No, jos uusia merkkejä tulee, lisää töitä vaan toiselle vuorolle ja tarvittaessa kolmas vuoro päälle. Vielä mahtuu pitsoja uuniin, Illikainen naurahtaa.
Pakastepitsat on varsin kilpailtu tuotesegmentti. Markkinajohtajat ovat ulkomaiset Grandiosa ja Dr. Oetker. Lidl-ketjulla on omat pitsansa, pienempiäkin toimijoita on.
Suomalaisten kuluttajien makutottumukset ovat tuttuja ja turvallisia.
– Suomalaisten maku ei muutu. Perinteiset kinkku-, jauheliha- ja meetwurstipitsat ovat koko ajan suosituimmat. Sitten ehkä tulevat kalapitsat. Monenlaisia yhdistelmiä on kokeiltu, mutta suosikit pitävät pintansa. Tosin mausteita saa nykyään olla pitsassa enemmän kuin ennen.
Pudasjärvellä käytetään pääosin kotimaisia raaka-aineita, myös kinkku ja meetwursti tulevat Suomesta.
– Kastikkeet tulevat Pyhännältä ja jauhot Utajärveltä, Urpo Illikainen mainitsee erikseen.
Apetit Ruoka Oy:n tuotekehitysosasto sijaitsee Säkylässä. Uudenmakuisen pitsan matka suunnittelusta koepaistojen kautta valmistuslinjalle kestää kaikkine vaiheineen noin vuoden.
Tehtaassa on puhdasta. Vierailijat puetaan suoja-asuun kuin ydinvoimalassa, tarkoitus vain on päinvastainen: mitään epäpuhdasta ei haluta viedä tuotantolinjojen lähellekään.
– Laatu on kaiken perusta. Jokaiseen työvaiheeseen liittyy laaduntarkkailu, josta ei tingitä yhtään. Terveystarkastaja käy noin kuukauden välein, mutta kyllä tänne kärsii tulla. Myös työturvallisuus on meille tärkeää: nyt on kulunut 465 tapaturmatonta päivää, Illikainen sanoo.
Kuvaavaa on, että jokainen valmis pitsa kulkee tarkan metallinpaljastimen läpi. Jos koneista on irronnut metallisiruja, pitsa ei pääsee kauppaan asti.
Käsin ei pitsoihin tarvitse koskea juuri missään vaiheessa, ellei satu häiriöitä ja jouduta poistamaan tuote linjalta. Ammattitaitoiset silmät seuraavat pitsojen etenemistä valmistusvaiheesta toiseen. Koko prosessi jauhoista pakastettuun valmispitsaan kestää vajaan tunnin.
Pitsoilla on painontarkkailu. Kun tehdään 400-grammaisia pitsoja, toleranssi on kolme prosenttia (12 grammaa 400 gramman pizzassa, keskipaino kuitenkin vähintään 400 grammaa) kumpaankin suuntaan. Ylipainoiset ja liian laihat eivät kelpaa. Puntari hälyttää armotta.
Painonvartijavuorossa oleva Maire Ylilehto on työskennellyt tehtaalla kahdeksan vuotta. Työ maistuu.
– Onhan tässä jo aikamoinen ammattitaito kehittynyt. Työ on keventynyt vuosien varrella: laitteet ovat parantuneet paljon sinä aikana. Ja on aina kiva, kun jokin uusi tuote saadaan linjalle, Ylilehto sanoo.
Pudasjärvellä ollaan ylpeitä pitsatehtaasta.
– Onhan sekin jotain, että näin kaukana pohjoisessa saadaan pidetyksi elintarviketeollisuutta, Urpo Illikainen sanoo.
1980 leipomo muutti Suojalinnan teollisuusalueelle 250 neliömetrin toimitilaan ja sai viisi puu-uunia. Muutaman vuoden päästä tuotantoa nykyaikaistettiin.
1988 uusi yrittäjä: Mikko Kälkäjä kumppaneineen osti leipomon. Leipäjuusto jäi pois ja pitsapohja tuli tilalle.
1991 rakennettiin uusi tuotantolaitos nykyiselle paikalleen Teollisuustielle. Noin 2 000 neliön tehtaassa alettiin paistaa pitsapohjia ja valmispitsoja.
1998 Lännen Tehtaat (myöhemmin Apetit Ruoka Oy) osti yrityksen.
Normipäivänä pitsoja paistetaan klo 6.00–12, sitten on vuorossa loppusiivous. Työntekijöiden tehtävät vaihtuvat taukojen jälkeen.
Työvuorossa valmistuu 10 000–15 000 pitsaa, koosta riippuen. Vuosituotanto 2,5–3 miljoonaa pitsaa.
Tehtaalla on 18 vakinaista työntekijää plus pari määräaikaista.
Dennis Rafkinin kuvat vilisevät hihnalla, kun laatikoihin pukataan valmiita pitsoja. Ylipainoinen pitsa on jäänyt kiinni. Maire Ylilehto tarkistaa painon ja päättää, hylätäänkö paksukainen. Mies kylmästä. Varastomies Eero Koivukankaalta vaaditaan asianmukaista pukeutumista -26 asteen lämpötilassa.
Artikkelin lähde Kaleva