Romaani
Myös Kempeleeseen sijoittuvassa
Teoksessa motellinpitäjä ystävystyy miehen kanssa, jonka työpaikan, Solitran, pomo Pimilä ei välitä työturvallisuudesta. Kovin kaksinen Columbo ei tarvitse olla, jotta ymmärtäisi todellisuusviitteen.
Motelli on satiirista veijariromaania muistuttava kertomus perifeerisesta paikasta, johon mieletön – ja sydämetön – maailma huuhtoo koko ihmiskirjon kuonan, mutta myös hetkittäin pilkahtelevan kauneuden.
Ketään ei säästellä. ”Mustalainen” sanoo ”hai siee”, ”musulmaanit” ja ”lestat” kiihkoilevat uskontonsa kanssa, väkivaltainen ”natsi” on Tom of Finlandin karikatyyreja muistuttava homo ja parisuhteelliset kaikki joko eronneita tai karanneita.
Poliittisella korrektiudella ei ole sijaa. Teoksessa kulminoituvat pikkupaikkakunnan vitsaukset: leimautuminen, juoruilu.
Tarina pyörähtää kiinnostavasti käyntiin, mutta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen alkaa meno nykiä. Suureksi osaksi dialogeihin nojaavassa kerronnassa ei erotu se, minkä sanominen on oleellista.
Hauskasti puheenparret tosin tyypittelevät puhujansa. Tapahtumien järjettömyys saa koomisen viitekehyksen kertojan leppoisan Lapin murteen ansiosta.
Jossain vaiheessa epäkorrektius muuttuu itsetarkoitukselliseksi eikä onnistu enää huvittamaan. Astetta yllättävämpi ja hauskempi teos olisi ollut, jos minäkertojan välittämien stereotyyppien ja huoneiden tapahtumia valottavan kerronnan välille olisi syntynyt kontrasti.
Vai onko kaikkitietävän kertojan kuvaus sittenkin motellinpitäjän omaa kuvitelmaa?
Artikkelin lähde Kaleva