Kyläyhdistys pani töpinäksi

Kellolaisten historiaa on kääritty palkittuun pakettiin.

Nyt vuorossa on tulevaisuuden luotaaminen.

Pia Kaitasuo, tekstit

Holstinmutkassa käy syyspäivän tuikea tuuli. Ollaan Ison-Aapin tiluksilla, lihakarjakauppiaan, selviää kun Pertti Vuolteenahoa, paikan nykyistä omistajaa tenttaa.

– Hirret on tuotu vuonna 1928 Kellon asemalta Kesti-nimiselle isännälle, hän kertoo pihapiirin komeasta päärakennuksesta.

Karjasillalla kaupungin kupeessa kasvanut yliopistomies muutti Kelloon vuonna 1997.

Vuolteenahon puhekumppaniksi Kello-asioihin on tullut kyläyhdistyksen puheenjohtaja Merja Halonen. Paljon vankemmin eivät juuret voisi kellolaismaaperässä olla kuin ne Halosella ovat. Sukutauluja saa selata pitkään, ennen kuin tie vie Kellosta pois.

Halonen on tullut Holstinmäelle Hookananpäästä.

– Meitä on siellä Iso-, Pikku- ja pelkät Hookanat. Ja sukunimet eivät ole arvoja, vaan kaikki olemme vertaisia, hän nauraa.

Vuolteenaho kertoo asettuneensa Kelloon sopuisasti. Halonen sanoo, että kellolaiset ovat olleet aina valtamaantien tuntumassa ja niin uudisasukkaiden kuin vierailijoiden kanssa on totuttu elämään.

Mutta aina on oltu korostetusti paikkatietoisia: ollaan kellolaisia, on sitten oltu osa Haukipudasta tai Oulua kuten nyt.

Yhdessä ollaan vaalimassa kellolaisuutta kyläyhdistyksen hallituksessa toimien. Merja Halonen aloitti tänä vuonna, kun jäi eläkkeelle 48 vuoden pankkiuran jälkeen. Pertti Vuolteenaho oli mukana perustamassa yhdistystä elokuussa 2009.

Kellon kyläyhdistystä voi kiitellä aktiivisuudesta, sillä vain kuudessa vuodessa on saatu aikaan paljon. Muiltakin on saatu tunnustusta: kylän historiakirja, joka syntyi yhdistyksen piirissä ja kustannuksella, valittiin muuan viikko sitten Vuoden kotiseututeokseksi.

Se on otettu todella omaksi, yhdistys voi iloita. Toinen painos on tulossa.

Ympäristö on yhdistykselle tärkeä, Kello kun tarjoaa erinomaiset puitteet luonnossa liikkumiseen. Jo ajatus oman kyläyhdistyksen perustamisesta syntyi paikallisen luonnon, Kalimenjoen, tähden.

Laajasti tunnettu huoli vesistöalueen tilasta vaati toimenpiteitä.

– Jotta Kalimenjoen asiaa olisi voitu ryhtyä ajamaan, tarvittiin julkisyhteisö sitä varten. Kyläyhdistys oli sellainen, Vuolteenaho kertoo.

Mielenkiintoisia hankkeita on riittänyt. Eräs niistä on ollut niin sanotun vanhan Kirkkotien reitin selvittäminen. Siihen saatiin avustustakin.

– Vehkaperältä Kirkkokankaalle Viikinmutkaan ja toinen haara Santaholmaan, Halonen kertoo reitin kulun.

Vuolteenaho oli joukossa, joka kulki katsellen.

– Löydettiin se kokonaan, oli aika mielenkiintoinen päivä. Kärrynpyörien jäljet erottuivat paikoin selvästi ja sitten hävisivät ilmestyäkseen toisaalla uudestaan.

Kello on sitä osaa Oulun lievettä, jossa on viime vuosina ollut uudisrakentamisen lisäksi sukupolven vaihdos: vanhempi polvi on siirtynyt pientaloista helpompihoitoiseen asumiseen. Miten uudet kellolaiset saataisiin mukaan toimintaan, hallituksen kaksikko pohtii.

– Jotain sellaista, joka on unohtunut, pitäisi saada vireille uudelleen, Merja Halonen tuumaa.

Kellolaisia pitivät aktiivisina takavuosina niin työväenyhdistys kuin nuorisoseurakin.

– Molemmilla oli omat suositut tanssitkin!

Toden totta: Oulun seudulla olisi virkeä paritanssiharrastus ja sopivat tanssitilat ovat kortilla.

Pertti Vuolteenaho on hyvin perehtynyt niin Kalimenjokivarren pulmiin ja paikkoihin kuin merialueen ja rannankin mahdollisuuksiin. Kunhan niitä kunnostetaan ja kehitetään, erityisesti lapsiperheet saadaan varmaan mukaan.

Laskiaistapahtuma vuosi sitten sai suuren suosion.

– Se opetti paljon: vaikka oltiin onnettoman sään armoilla, yksikään lapsista ei valittanut, vaan jonotti innoissaan viisikymmenmetrisessä jonossa hevosajelulle, Vuolteenaho muistelee.

Fakta