Viimeinen hali ennen kuin jättipuu kaadettiin

Oulun kauppahallin vierestä poistettiin keskiviikkona pidetty iso berliininpoppeli.

Antti Ervasti

Oulu

Kaupungin metsuriporukka on jo töissä, kun Minna Tolonen ja Jussi Mäkelä rynnistävät antamaan kauppatorin jättiläispoppelille viimeiset halaukset.

– Oulu ei ole enää entisensä, kun tämä maamerkki ja luonnon ihme häviää tästä, Mäkelä murehtii.

Keskiviikkona poistettiin Rantakadulla Kauppahallin kupeessa sijainnut berliininpoppeli. Työt alkoivat viideltä iltapäivällä, ja valtaisan puun kaatoon meni koko ilta.

Toloselle ja Mäkelälle puulla on ollut aina oma, erityinen merkityksensä. He ovat käyneet leikkimielisesti halailemassa sitä muulloinkin kuin tänä viimeisenä hetkenä ennen sen lopullista kaatamista.

– Olemme tarkoituksella kulkeneet reittejä, jotka menevät rakkaan puun vierestä. Tämän jälkeen Oulussa tuskin enää on vastaavanlaisia tämän kokoluokan puita, joita voi ihailla, Tolonen sanoo.

Pariskunta yhtyy kaatamista seuraamaan tulleen oululaisen Liisa Siitosen mielipiteeseen, että kaupungin olisi pitänyt tehdä enemmän puun säilyttämiseksi.

”Kun on sisältä kovin laho puu, ei tarvita kuin yksi hyvä myrsky ja se kaatuu.”

Lauri Karppinen

– Kaikki puut, joita puututkalla tutkitaan, eivät ansaitse kaatotuomiota. On monenlaisia tapoja pelastaa arvokkaita puita, esimerkiksi tukemalla sisältä betonilla. Tämäkin on tosi terveen näköinen puu vielä, Siitonen uskoo.

Puun kaataminen aloitettiin karsimalla oksia, jotta puuta voidaan lyhentää sahaamalla ylhäältä päin nosturin avulla. Kiinnostuneita oululaisia oli aluksi yli puolen sataa seuraamassa toimitusta. Siitonen ei kyennyt seuraamaan surullista tapahtumaa alkua pidempään.

Jyrki Mylly kertoo ostaneensa aivan vasta asunnon paraatipaikalta aivan läheisestä talosta.

– Yksi syy valintaan oli juuri se, että puu näkyi hienosti ikkunasta. Kaksi päivää muuton jälkeen luimme, että puuta ollaan kaatamassa. Nyt näkymä muuttuu aivan täysin. Harmittaa, että Oulussa tuhotaan kaikki historiallinen, hän sanoo.

Torimyyjänä koko kesän ollut oululainen Jussi Keskitalo seurasi aamulla, kun kaupungin puutarhatoimi mittasi puun ympärysmitan. Tulos oli 3,42 metriä.

Toini Niskanen tuli heinäpäästä katsomaan puun kaatoa samalla kun kävi lenkillä.

– Komea se on aina ollut. Sääli kaataa, vaikka on se varmasti lahonnut ja ehkä vähän ollut tielläkin, kun se on noin kasvanut. Istutusvaiheessa se on ollut pieni, vaikka sitä aikaa en voi muistaa minäkään.

Vieressä asuva Lauri Karppinen sattui katsomaan kaatoa. Hänen piti käydä välillä kotona laittamassa lämmintä ylle.

– Tämähän on pakon sanelema juttu. Kun on sisältä kovin laho puu, ei tarvita kuin yksi hyvä myrsky ja se kaatuu, hän sanoi.

Rantakadun berliininpoppelille tehtiin kuntoarvio vajaa kuukausi sitten, jolloin todettiin puun olevan ontto ja vaarallinen ympäristölle. Noin 80-vuotiaan puun ei uskottu enää kestävän ensi talven lumien painoa tai myrskytuulia.

Tilalle aiotaan istuttaa lehmuksia muiden lehmuksien jatkeeksi ensi keväänä.

Minna Tolonen antoi keskiviikkona viimeisen halauksensa berliininpoppelille, jota hän ja Jussi Mäkelä ovat pitäneet pitkään rakkaimpana

maamerkkinään Oulussa. Heidän mielestään kaupunki ei ponnistellut riittävästi puun säilyttämiseksi. Kauppahallin vieressä kasvaneen poppelin kaatamisessa riitti töitä

pitkälle iltapimeään saakka.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva