Piponnosto säveltaiteen edistämisestä

Konsertti
Uuden musiikin lokakuu. 10-vuotisjuhlakonsertti Oulun ammattikorkeakoulun konserttisalissa 29.10.

Pienen ydinjoukon
voimin oululainen Uuden musiikin lokakuu jaksaa pitää edistyksen lippua korkealla.
Vähillä rahoilla kituuttamiseen UML-festivaalilla on vuosien mittaan opittu. Parhaillaan menossa oleva 10-vuotisjuhlafestivaali viedään läpi pääosin talkoilla.
Nykymusiikkitapahtuman paras perustelu on aina se, että ilman lähes altruistista uusien yhdistelmien ja näkökulmien etsintää ei synny taidetta eikä kehitys kehity.
Täytyy vain uskoa itseensä ja takoa päätä seinään, vaikka rahaa ei tulisikaan eikä sanottavammin edes mainetta.
Nuorin säveltäjäpolvi varmasti mielellään lisäisi tähän, että on niitä välimuotojakin keksitty. Jos ette vielä tiedä, niin katsokaa papat netistä.
Juhlakonsertti kertoi myös sinnikkyydestä. Esimerkiksi Sakari Raappanan Double Time -duon ensimmäinen versio on peräisin vuodelta 1992.
Duon kantaesitys tapahtui Oulussa vasta 2006. Seuraavana vuonna se kuultiin Berliiniin Randspiele-festivaalilla.
Ihan ongelmatonta ei pasuunan ja harmonikan yhteiselo käytännössä ole. Sävellyksen "erimittaiset kaarrokset", glissandot ja mikrointervallit tuntuvat tänä päivänä jo hiukan vanhakantaisilta tempuilta vailla merkityksiä, varsinkin kun myös sordinoiden vaihdokset varastavat huomiota.
Pasunisti Erkki Hirsimäen ja harmonikkavirtuoosi Veli Kujalan soitossa ei ollut moittimista, päinvastoin pasunistin ronski loppukarjahduskin mukavasti herätteli konserttiyleisöä.

Jukka Ruohomäen improvisaatio Flow (2002) harmonikalle ja kaksikanavaiselle äänentoistolle toi mieleen menneiden aikojen tasokkaan Yleisradio esittää -tyyppisen ambientin Jukka Pietilän paneutuneilla harmonikkaosuuksilla höystettynä.
Tajunnanvirtaa takarivistä:
"Lokakuun kolea krapula-aamu, ei jaksa nousta, tihuuttaa vettä, harmaa taivas, seinänaapuri tullut kai hulluksi, veri kohisee korvissa, ohimoissa jyskyttää, ilalla auki jääneestä radiosta kuuluu valssia, röyhf, olisiko jääkaapissa vielä meetvurstia."
Juha Pistolta kuultiin kantaesityksinä Veli Kujalan hyvin intensiivisesti tulkitsema Zerno (2013) sekä Fantasia pianolle (2014), jossa flyygelin ääreen asettui Sanna Smolander.
Parasta Piston musiikissa on se, että siitä aina kuuluu tarkka käsityötaito. Välillä kuulija voi kuvitella pystyvänsä lukemaan säveltäjän ajatuksia: mitä kivaa teos seuraavaksi tarvitsee, ettei kukaan pääse syyttämään yksitoikkoiseksi.
Tarkkaan ajoitetut pyrähdykset ja pikku väritykset pirstoivat lopulta myös Zernon kuuntelukokemusta unelmoinneiksi ja fragmenteiksi nykyhanuristin karusta elämästä. Herkkä, hiljainen alku oli antanut ymmärtää, että seuraisi jotain ihan muunlaista latitudia, vaihteen vuoksi. Ehkä seuraavalla kerralla.
Smolanderin käsissä Piston Fantasia taas tutkiskeli varmoin, harkituin painalluksin flyygelin mahdollisuuksia. Ei kuitenkaan ryöpyttämällä täysromanttisen fantasian tapaan, vaan pistomaisen laskelmoidusti hakien.

Jouko Tötterströmin
kantaesitykset, Simeis 147 (2012) pianolle sekä Trio nro 3 (2014) "Orion’s Flames" klarinetille, sellolle ja pianolle, edustivat selvimmin klassiseen perinteeseen nojaavaa tyyliä.
Markku Korhonen, klarinetti, Arto Alikoski, sello ja Eeva Havulehto, piano, toteuttivat Tötterströmin trion tunteikkaasti yhtyeeksi nivoutuen. Kyseessä onkin harvinaisen sielukas teos, yksi parhaista kuulemistani Tötterströmeistä tähän mennessä.
Eeva Havulehto loisti Simeis 147:n tulkitsijana. Hänellähän on, paitsi sävykäs kosketus, myös näillä korkeuksilla harvinainen taiteilijan ulosanti ja sydän.
Pitää nostaa pipoa kaikille näille UML-muusikoille, jotka vielä uhraavat aikaa ja energiaa kollegojensa teosten harjoittelemiseen ja esittämiseen.
Esko Aho



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva