Artikkelin lähde Kaleva
Carita Forsman Kaleva
Oulu "Kuntaliitoksen ja sen johtamisjärjestelmän yksi suurimmista häviäjistä on kulttuuri. Väsyneesti ja lakonisesti sanon vielä kerran: kulttuuriin, liikuntaan ja viriiliin kaupunkielämään panostaminen on tulo, ei meno. Oulun henkinen kehitys on taantunut 1950-luvulle."
Näin kirjoitti kaupungin entinen kulttuurin tapahtumapäällikkö Samu Forsblom Facebook-sivuilleen Oulun viime maanantaisen budjettiesityksen jälkeen.
Päivitys ja siitä nostettu verkkouutinen sai paljon vastakaikua.
"En olisi uskonut saavani noin paljon palautetta, se sai yli 80 jakoa eteenpäin", hän naurahtaa.
Nyt mies istuu uuden työpaikkansa SuperPark -tapahtuma-areenan avarassa salissa. Hän aloitti syyskuun alussa tapahtumatilan luovana johtajana.
"Täällä työn tekeminen on paljon konkreettisempaa, tulokset näkyvät samantein. Kunnallisessa kulttuurihallinnossa menee suuri osa ajasta byrokraattiseen järjestelyyn - siihenkin väsyy", hän sanoo.
Forsblom on työskennellyt vuodesta 2001 eri valtiollisten ja kunnallisten kulttuurihallintojen palveluksessa, ja nähnyt muusikkona muutakin elämää. Mutta nyt oli kasvun paikka.
"Uskon, että saan arvokasta työkokemusta hiekkalaatikon toiselta puolen. Minua aidosti kiinnostaa, miten luova talous toimii yksityisellä sektorilla. Millaista on olla kulttuuriyrittäjä, erityisesti nyt, kun yleinen taloustilanne asettaa omat haasteensa", hän pohtii.
Hän olisi tietenkin voinut tehdä sirviöt, eli siirtyä töihin muualle Suomeen.
"Päämotivaatio minulla on saada aikaan äksöniä tänne synnyinkaupunkiini, johon minulla on erityiset tunnesiteet."
SuperParkiin ei ole julkista rahaa laitettu euroakaan ja tiloissa toimii kuusi yrittäjää omilla budjeteillaan.
"Aina ei tarvita julkista rahaa, tässä on yksi osoitus siitä."
"Jos haluttaisiin innostaa enemmän luovan alan toimijoita yrittäjiksi, asiat pitäisi roolittaa omille paikoilleen. On tavallaan hyvä, että julkisilla varoilla pyöritetään teatteria, kirjastoja ja muita taidelaitoksia. Mutta keskinäinen kilpailu pitäisi järkeistää niin, etteivät ne taistele keskenään samasta elintilasta."
Mutta Forsblom on aidosti huolissaan Oulun henkisestä kulttuuritilasta. Erityisesti uuden Oulun yhteydessä kulttuurin sukellus on ollut syvä.
"En tiedä olemmeko taantuneet 1950-luvulle, vai olemmeko aina olleet siellä. 1970-1980-luvuilla rakennettiin suuret kulttuurilaitokset, enää sellainen ei olisi mitenkään mahdollista. Mikään kaupunki ei enää selviä vanhan teollisuuden metodeilla, ei edes Oulu."
Kaiken alkulähde on arvostus tai sen puute. Immateriaalisia arvoja ei pidetä tärkeänä.
"Kaupungilla pitäisi olla karisma ja sielu, kupliva ilo, hauskuus. Sitä ei saavuteta, jos panokset menevät vanhan liiton infrastruktuuriin, kuten ydinvoimaan. Jos paras lääke on ydinvoimalaturismi, se kertoo paljon."
Elävä kaupunkikulttuuri on kokonaisuus, johon kuuluu monta palaa. Kaupungilla on siinä yksi rooli.
"Se ei ole ottanut tehtäväänsä vakavasti. Kulttuuriasiat on otettava agendalle, eikä jättää heitteille. Katsoa tulevaisuuteen ja tehdä uuden Oulun kokonaissuunnitelma. Kulttuuriin satsaaminen on investointi. Se tulee rahavirtana takaisin. Sitä ajatusta on yritetty vuosikausia Oulussa herätellä, mutta turhaan."
Pahimmillaan ihmiset äänestävät jaloillaan.
"Olen ikäväkseni huomannut, että alle kolmikymppiset pitävät Oulua todella nuivana kaupunkina ja näkevät sen henkisen tulevaisuuden todella heikkona. Harkitsevat muuttoa viriilimpään kaupunkiin. Se on hälyttävää."
Uuden Oulun organisaatiossa kulttuuritoimi on sulautettu osaksi isoa myllyä. Ei ole enää esimerkiksi kulttuuriasiainkeskusta.
"Pitäisi olla paljon niitä ihmisiä, jotka pyörivät kentällä. Uutta ei synny, jos vain hallinnoidaan ja pyöritetään byrokratiaa. Kulttuuri on ideoita, ihmisiä, tekemistä. Ja uusilla reuna-alueilla pitäisi olla nyt erityisen aktiivisia."
Hyvänä esimerkkinä kulttuurijohtamisesta hän mainitsee entisen Kaapelitehtaan toimitusjohtajan Stuba Nikulan, joka on viime vuoden lopusta ollut Helsingin kulttuurijohtaja.
"Hän listasi konkreettisesti ne esteet, joita kaupunki asettaa toimijoille. Tuota juuri tarvitaan, työkaluja kulttuurin mahdollistumiseen. Ruohonjuuritasolla. Ei välttämättä aina euroja, vaan työkaluja. Oulu voisi katsoa mallia sieltä, tai vaikka Tampereelta", hän sanoo.
Syynä ovat myös syvällä olevat asenteet.
"Oulussa on totuttu ajattelemaan hyvin pragmaattisesti. Ykkösasia on ollut käytännöllisyys ja rationaalisuus. Asiat eivät ole olemassa, jos niitä ei voi mitata. Kuitenkin yllätyksellisyyden ja järjestyksen hallittu tasapaino tekee monesta kaupungista mielenkiintoisen. Onneksi sentään kaupunki on tunnustanut Ilmakitaran MM-kisojen merkittävyyden Oululle. Osin siksi, että sen kansainvälinen näkyvyys on ollut helposti todistettavissa."
Mutta maailma muuttuu väkisinkin, kohta on päättäjienkin avattava silmänsä tai muutoin uudet sukupolvet heidät jyrää.
"Luottamushenkilöiden joukkoon tarvitaan vahvoja kulttuurivetureita. Se on loppupeleissä kiinni äänestäjistä", kiteyttää Forsblom.
Artikkelin lähde Kaleva