Artikkelin lähde Kaleva
Ilmo Paananen. Kaupunkineuvos Ilmo Paananen kuoli 86-vuotiaana Lahdessa lokakuun 10. päivänä. Hän oli syntynyt 23.12.1927 Sortavalassa.
Paanasen ura kunnallispolitiikassa alkoi Pieksämäellä 1950-luvulla ja jatkui Oulun kaupunginjohtajan tehtävässä vuodesta 1974 eläkkeelle jäämiseen saakka. Valtakunnanpolitiikassa hän toimi kansanedustajana vuosina 1966-1972, presidentin valitsijamiehenä 1968 ja Keijo Liinamaan virkamieshallituksessa työvoimaministerinä 1975.
Karjalassa syntynyt Paananen kotiutui sodan päätyttyä ilmatorjuntatykistöstä vain 16-vuotiaana. "Täytin rintamamiehen tuntomerkit, mutta ikäni perusteella sain lasten maitokortin," hän myöhemmin muisteli.
Evakkoretki vei perheen Pieksämäelle, jossa Ilmo Paananen sai sodan monta kertaa katkaisseen koulunsa päätökseen. Valtiotieteet oli hänelle selvä valinta yhteiskunnallisen kiinnostuksen vuoksi ja hän valmistui maisteriksi 22-vuotiaana.
Paanasen työura alkoi isän ja molempien isoisien jalanjäljillä Sisälähetysseurassa ja jatkui Pieksämäellä Vaalijalan kehitysvammalaitoksen johtajana. Työn ohessa hän toimi Vajaamielislaitosten Keskusliiton sihteerinä.
Kansanedustajakauden jälkeen 1970-luvulla hän toimi Mikkelin lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosaston osastopäällikkönä, mistä tehtävästä hänet valittiin Oulun kaupunginjohtajaksi.
Ilmo Paanasen astuessa kaupunginjohtajaksi käynnistyi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan suurten reformien toteuttaminen: peruskoulu, kansanterveyslaki, lasten päivähoito ja monet muut sosiaaliset uudistukset.
Ilmo Paananen pääsi konkreettisesti toteuttamaan niitä lakeja, joita hän oli ollut eduskunnan sosiaali- ja suuren valiokunnan jäsenenä säätämässä. Virkaan astumisen ajankohtaan osui myös maailman ensimmäinen öljykriisi. Oulukin ryhtyi parantamaan energiaomavaraisuuttaan: vesivoiman lisäksi käynnistettiin rohkeasti suuren turvelämpövoimalan rakennustyö.
Oulun elinkeinoelämä haki 1970- ja 1980-luvun vaihteessa suuntaansa. Perusteollisuuden tulevaisuus työllistäjänä vaikutti epävarmalta ja myös uudempien toimialojen, kuten elektroniikkateollisuuden tila huolestutti. Pohjois-Suomessa toiveita herättänyt ala koki suuria maailmanlaajuisia muutoksia, joiden arvioitiin vaarantavan pohjoisen alueen yritysten menestymismahdollisuuksia.
Oulun kaupungille esitettiin taantuvan teollisuuspaikkakunnan etujen hakemista. Ilmo Paananen torjui tämän, koska hänen mielestään kaupunki ei voinut rakentaa ongelmien vaan vahvuuksiensa varaan. Yksi vahvuuksista oli uusi osaaminen, jota alueelle kerryttivät Oulun yliopisto, VTT:n elektroniikan laboratorio ja joukko elektroniikkayrityksiä.
Tästä osaamisesta piti saada enemmän irti, jotta saataisiin syntymään uutta liiketoimintaa. Oulussa tunnettiin Kalifornian Silicon Valley ja tiedettiin, että samanlaisia huippututkimuksen ja yritystoiminnan keskittymiä oli myös muualla.
Merkittävä askel uudenlaisen toimintatavan synnyttämisessä ja teknologiakylän perustamisessa otettiin kesäkuun 1. päivänä 1981. Tällöin kaupunginhallitus asetti elinkeinoelämän esityksestä "kehittyneen teknologian kylän perustamista valmistelevan toimikunnan".
Seuraavana vuonna perustettiin Oulun Teknologiakylä Oy kaupungin, silloisen Kehitysaluerahaston ja alueen yksittäisten yritysten yhteisellä rahoituksella.
Ilmo Paananen totesi myöhemmin, että yhtiö syntyi otollisten olosuhteiden ja useiden ihmisten toiminnan tuloksena. Silti on selvää, että ilman Oulun kaupungin panosta kyläyhtiötä ei olisi koskaan syntynyt.
Taipaleensa alkuvaiheessa yhtiö oli kaupungin lapsi ja elinkeinopolitiikan väline. Teknologiakylä oli Oululle oikea tapa edetä. Teknologiakylän asioiden edistämisestä tuli yksi Ilmo Paanasen keskeisimmistä tehtävistä.
Hänen omien sanojensa mukaan: "Kaupungin rooli on kuin sepän sällin. Takomiseen tarvitaan sepän taitoja, mutta tarpeen on myös isokokoinen ja hyvätapainen sälli, joka jaksaa painaa palkeita, vaikka ei takoa osaisikaan."
Tämä rohkea veto käynnisti Oulun ihmeen, joka kantoi aina 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle. Kaupungin, yliopiston ja yritysten tiivis yhteistyö on suomalainen menestystarina, joka kiinnosti myös maailmalla.
Oululainen konsepti tutkimusyhteisöjen, yritysten ja kaupungin tiiviistä yhteistyöstä muotoutui myös osaksi kansallista osaamispohjaista kehittämispolitiikkaa.
Ennen Euroopan Unioniin liittymistä suomalainen aluepoliittinen lainsäädäntö uudistettiin ohjelmaperusteiseksi vastaamaan eurooppalaista toimintamallia. Sen osaksi tuli Oulun osaamiseen perustuva ohjelmamalli. Malli, jolla yritysten toimintaympäristö kehitettiin optimaaliseksi, ja jonka Technopolis Oyj, aikaisempi Oulun Teknologiakylä Oy, laajensi kansalliseksi.
Oulun väkiluku alkoi 1980-luvulla kasvaa voimakkaasti ja Oulu nousi Suomen kuudenneksi suurimmaksi kaupungiksi ja vahvisti pohjoisen Suomen pääkaupungin asemaansa.
Ilmo Paananen sanoi usein kaupunkia esitellessään: "Oulun etu on se, että olemme riittävän kaukana Helsingistä."
Suurten reformien toteutus tarvitsi osaavaa henkilöstöä. Suuret ikäluokat tulivat kaupunkien johto- ja palvelutehtäviin. Ilmo Paanasen vahva etiikka, älyllisen huumorin leimaama karismaattinen persoona ja kokemus ihmisten johtamisessa osoittautui tarpeelliseksi.
Hän oli organisaation ehdoton auktoriteetti, mutta osasi antaa mahdollisuuksia ja tilaa nuorten ideoille ja innolle. Hän sai uudistuksille tuen myös poliittisessa päätöksenteossa. Syntyi sellainen tekemisen meininki, josta Oulu tunnetaan edelleen.
Ilmo Paananen sai kaupunkineuvoksen arvonimen vuonna 1989 ja samana vuonna hänet vihittiin tekniikan kunniatohtoriksi Oulun yliopistossa. Ilmo Paanasta jäivät kaipaamaan vaimo Aulikki ja lapset perheineen.
Kari Nenonen, Matti Rossi,
Ilkka Vaura
Artikkelin lähde Kaleva