Saareen-näyttely sai Onnimanni-palkinnon

Riitta Taulavuori Kaleva
Oulu Kulttuuritalo Valveen sanataidekoulun näyttely Saareen on saanut Lastenkirjainstituutin tämänvuotisen Onnimanni-palkinnon.
Valveen sanataidekoulun vastaavien sanataideopettajien Anna Anttosen ja Kati Inkalan käsikirjoittama ja Lumotut sanat -sanataideviikkojen tuottama moniaistinen taideseikkailu on houkutellut heittäytymään elämykselliseen saarimatkaan yli 40 000 kävijää eri puolilla maata. Oulusta vuonna 2010 liikkeelle lähtenyt näyttely on parhaillaan Kotkassa Merikeskus Vellamossa.
Valveen sanataidekoulun kymmenvuotisjuhlille tehty näyttely oli jo alun alkaenkin tarkoitettu kiertäväksi, kertoo Kati Inkala.
"Kuulumme lastenkulttuurikeskusten valtakunnalliseen Taikalamppu-verkostoon, ja sen piirissä tehtäviimme kuuluukin kehittää sanataidekasvatusta koko maan tarpeisiin."

Näyttely palasi
Ouluun viime keväänä. Koska yleisön kiinnostus ei osoittanut laantumisen merkkejä, käsikirjoittajat päätyivät laajentamaan seikkailuaan.
Nyt siinä on veteen liittyviä tarinoita 32 kotimaisesta proosateoksesta - esimerkiksi Tove Janssonilta, Elina Karjalaiselta, Sinikka ja Tiina Nopolalta, Maria Peuralta, Juha Ruusuvuorelta, Pirkko Saisiolta ja Joni Skiftesvikiltä.
"Tuontyyppiselle näyttelylle tuntuu olleen tilausta. On hienoa, että se on löytänyt yleisönsä", Inkala sanoo.
Sanataidekoulun näyttelytuotannot eivät ole jääneet tähän. Viime vuoden Lumotut sanat -sanataideviikoilla Valvegalleriassa nähtiin taiteilija Linda Bondestamin lastenkirjakuvituksiin perustuva näyttely Mainio herra Iloinen ja ystävät.
Näyttely jatkoi Oulusta lasten taidetalo Toteemiin Vantaalle.
Parhaillaan Anttonen ja Inkala suunnittelevat ensi vuoden sanataideviikkojen näyttelyä, joka perustuu kaksikon tekemään ja Karoliina Pertamon kuvittamaan kirjaan Riimikissa kikattaa. Myös sen on tarkoitus jatkaa matkaansa Oulusta muualle maahan.
Lastenkirjainstituutin palkintolautakunnan perusteluissa mainitaan, että Saareen-näyttely oheistoimintoineen on taidokkaasti rakennettu monipuolinen kokonaisuus, joka tukee kirjallisuuteen tutustumista ja sanataidekasvatusta innovatiivisella tavalla.
Erityiskiitoksen palkintolautakunta antaa näyttelyn virikkeellisestä oheistoiminnasta eli sen esittelyistä, työpajoista ja sanataideharjoituksista.
Näyttelyn työstäminen ja teosten valinta ovat palkintolautakunnan mielestä edellyttäneet suunnittelijoiltaan asiantuntemusta, huolellista taustatyötä ja luovuutta, mutta erityisesti myös intohimoista suhtautumista asiaan.
Näyttelyn taiteelliseen ydintyöryhmään ovat kuuluneet Valveen sanataidekoulun vastaavien sanataideopettajien Anna Anttosen ja Kati Inkalan lisäksi näyttelysuunnittelija ja kuraattori Antti Tenetz, lavastaja Petri Haapakoski sekä tuottaja Satu Alajoki.
Onnimanni-palkinto voidaan myöntää henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle lasten- ja nuortenkirjallisuutta edistävästä toiminnasta. Palkittu saa kunniakirjan, Marjatta Kurenniemen saturomaanin Oli ennen Onnimanni sekä kolme raha-arpaa.
Palkinto jaettiin torstaina
21. kerran.
Lastenkirjainstituutin palkintolautakuntaan kuuluivat lastenkirjastonhoitaja Irmeli Holstein puheenjohtajana sekä tutkija Seija Haapakoski, tietopalvelusihteeri Matti Karjalainen, kustantaja Leena Reiman ja muusikko Hannu Sepponen.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva