Artikkelin lähde Kaleva
Riitta Taulavuori Kaleva
Oulu Suomessa oikeutta on jaettu perinteisesti koruttoman karuissa puitteissa etenkin maaseudulla, missä käräjiä on istuttu tyypillisesti nuorisoseurain- ja työväentaloilla sekä maalaistalojen tuvissa. Kenties parhaimmassakin tapauksessa käräjillä on käyty tuomarin rapistuneessa virkatalossa.
Esimerkiksi Iissä käräjiä istuttiin 1930-luvulla maamiesseurantalon ullakolla. Oulujoen, Oulunsalon ja Hailuodon käräjiä puolestaan alettiin pitää Oulun lääninvankilassa sen jälkeen, kun aiempi istuntopaikka NMKY:n talo oli tuhoutunut ilmapommituksissa vuonna 1944.
Asianmukaisimmat istuntopaikat ovat yleensä olleet kaupungeissa. Niissä käräjiä on järjestetty raatihuoneilla ja kaupungintaloilla, joiden juhlasaleissa puitteet ovat voineet olla raastuvanoikeuden istunnoille hyvinkin arvokkaat. Oikeuden työhuoneita on tosin voinut sijaita myös kaupungintalon huonosti lämmitetyissä kellaritiloissa, kuten Oulussa aikoinaan.
Oulun raastuvanoikeus toimi Oulun vanhassa kaupungintalossa nykyisen kulttuuritalo Valveen tiloissa vuodet 1894-1920, minkä jälkeen se muutti silloiselle Seurahuoneelle eli nykyiselle kaupungintalolle. Vanhassa paikassa hallinnollista työtä haittasivat ahtaus ja muut häiriöt, sillä oikeuden toimitiloja käytettiin läpikulkuhuoneena kaupungin virastoihin. Tilat tosin kävivät ahtaiksi myös uudessa paikassa.
Kaupungintalolta raastuvanoikeus muutti 1970-luvulla Pallastaloon Pakkahuoneenkadun ja Kirkkokadun kulmaukseen, missä työtilat osoittautuivat jälleen kerran epäkäytännöllisiksi. Asiallisemmat tilat oikeustoimi sai, kun Oulun oikeus- ja poliisitalo valmistui nykyiselle paikalleen Rata-aukiolle vuonna 1988.
"Nykyajan oikeustalot ovat useimmiten tavallisia virastotaloja, eikä niissäkään ole liiemmälti oikeutta kuvaavia tai symboloivia arkkitehtonisia ratkaisuja eikä taideteoksia", arvioi suomalaisen oikeuskulttuurin visuaalisuuteen perehtynyt dosentti, filosofian tohtori Virpi Harju Valtion taidemuseosta.
"Oikeustalojen arkkitehtuuriin ja sisustukseen osana oikeuskulttuuria ei ole meillä vieläkään kiinnitetty huomiota siten kuin vanhoissa oikeuskulttuurivaltioissa on tehty."
Virpi Harju arvioi, että kansalliselle kulttuurillemme on ylipäätään pidetty vieraina loisteliaita, näyttävin taideteoksin koristeltuja oikeuspalatseja, jollaiset ovat olleet tyypillisiä vaikkapa Ranskassa ja Belgiassa tai ylipäätään Keski-Euroopassa.
Harjun mukaan oikeutta kuvaavilla maalauksilla ja veistoksilla on vanhoissa oikeuskulttuurivaltioissa haluttu korostaa tuomioistuimen arvokkuutta.
Suomen oikeuskulttuurin karuuden taustalla on Harjun mukaan ollut muun muassa 1980-luvulle saakka jatkunut tuomareiden sporttelipalkkausjärjestelmä.
Koska tuomarit joutuivat rahoittamaan tuomiokuntiensa toimintaa pöytäkirjoista ja muista toimituskirjoista perittävillä maksuilla, he pyrkivät järjestämään oikeuden ulkoiset olosuhteet niin edullisesti kuin mahdollista.
Jos jotain arvokasta on sattunut käräjäpaikassa kuitenkin olemaan, se on sittemmin tuhoutunut - yleensä joko tulipalojen tai sotien seurauksena.
Oma vaikutuksensa on tutkijan mielestä ollut moraalisilla ja uskonnollisilla säännöillä: mitään pröystäilyksi tulkittavaa ei ole katsottu suopeasti.
Valtiovalta alkoi kiinnittää huomiota maaseudun tuomioistuinten vaatimattomiin oloihin Harjun mukaan vasta 1980- ja 1990-luvuilla. Varsinaisesti oikeustalojen rakentamisen aikakausi oli alkanut Suomessa 1970-luvun lopulla raastuvanoikeuksien valtiollistamisen myötä.
Ruotsin vallan aikana syntynyt jako raastuvan- ja kihlakunnanoikeuksiin tuli tiensä päähän vuonna 1993, kun käräjäoikeudesta tuli yhteinen alioikeus sekä maaseudulle että kaupunkeihin.
Oikeutta kuvaava taide on aikaa myöten alkanut löytää tiensä myös Suomen oikeustaloihin. Virpi Harjun mielestä esimerkiksi Oulun oikeustalossa on varsin laadukasta nykytaidetta.
Oulun oikeustalon taideteoksista 25 on valtion taideteostoimikunnan sijoituksia ja 15 käräjäoikeuden omia ostoja. Valtion taidekokoelmiin kuuluu muun muassa Paul Osipowin ja Rafael Wardin teoksia.
Käräjäoikeuden omia hankintoja ovat muun muassa oululaissyntyisen Hannu Väisäsen kaksi grafiikan työtä: sininen ja punainen Vaaka.
"Näissä teoksissa Väisänen on kuvannut oikeuden vanhimpiin tunnuksiin kuuluvan symbolin eli vaa’an omaperäisellä tavalla ja antanut sille myös sisällöllistä syvyyttä", Harju kuvailee.
Teoksia on sijoitettu oikeustalon valmistelu- ja muihin työhuoneisiin, käytäville, auloihin sekä kahvioon.
"Vaikea sanoa, miten paljon täällä asioivat tai töitä tekevät ehtivät silmäillä taidetta, mutta onhan sitä ainakin mukavampi katsella kuin tyhjiä seiniä", sanoo Oulun käräjäoikeiden laamanni Ville Konsén.
Konsén ei ole vielä omana kautenaan osallistunut oikeustalon taidehankintoihin. Hän on kuitenkin miettinyt, sopisiko oikeustalon ala-aulaan esimerkiksi oikeutta symboloiva veistos.
Artikkelin lähde Kaleva