Artikkelin lähde Kaleva
Hit me! Ohjaus Sonya Lindfors. Koreografia Sonya Lindfors ja työryhmä. Lavalla Mia Jaatinen, Taru Miettinen, Julian Owusu, Paula Puumalainen ja Teemu Tuohimaa. Valvesali, Oulu, 11.10. Seuraavat esitykset 13.10 klo 16, 16.10 ja 18.10 klo 14 ja 18. Ikäsuositus +15.
Väkivalta ja sen ihannointi on teemana järkyttävän ajankohtainen. Teoksena Hit me! ei kuitenkaan yllä potentiaaliinsa. Tanssijoiden taito, sydän ja antautuminen teokselle on kiistatonta, mutta dramaturgisella työstämisellä teoksesta saisi enemmän irti.
Näyttämötilaan on pienin elementein luotu uskottavaa kadun tuntua. Nyrkkeilyn liikkeistö iskuineen ja väistöineen yhdistyy katutanssien liikeperinteeseen sulavasti.
Liikemateriaali muodostaa ottelukoreografian, jonka avulla käsitellään sosiaalista painetta, stereotyyppisiä käyttäytymismalleja, parisuhdeväkivaltaa...
Näkökulmia on monia, ideoita ehkä liikaa. Asioiden käsittely jää puolitiehen ja syvyyssuunta uupuu. Teoksen eheys jää haaveeksi.
Yleisön villitsijäksi nousee diiva (Paula Puumalainen), joka omaa selkeitä komediennen taitoja. Tämä villikissa pesee Miley Cyruksen twerkkauksessa 6-0.
Teemu Tuohimaan I will always love you -tulkinta vastapainonaan varjossa heiluva nyrkkeilysäkki on tilallisena asetelmana teoksen vaikuttavimpia hetkiä.
Taru Miettisen persoonallinen liikekieli on itsessään puhuttelevaa. Miettisen tapa hivellä kinesfäärinsä rajoja ja huokua raajoillaan oman tilansa yli on vangitsevaa.
Liikkeellisesti mielenkiintoisimmaksi joukkokohtaukseksi nousee When I hit the ground, joka yhdistää innovatiivisella tavalla tiiviiseen parityöskentelyyn niin katutanssin, nykytanssin kuin nyrkkeilyn liikkeistöjä.
Teoksella on selkeät hetkensä, mutta ohi- ja ylilyönnit vievät päähuomion.
Tuima hiljaisuus ja vihaa hönkivä katse on klisee, joka ei kanna - varsinkaan toistuessaan liian monta kertaa.
Muovipistoolin kohdistaminen yleisön otsaan ylittää hyvän maun rajat. Ajatuksena tilanne on toki provosoiva ja tuottaa tavoiteltua ahdistuksen tunnetta onnistuneesti, mutta entä kokemuksena?
Onko yleisön pakko-osallistaminen tällä tavoin loppuun asti harkittua, moraalisesti kypsää tai edes "oikein"? Kuka kantaa vastuun, kun tanssija tähtää tietämättään otsaan, joka on joskus pelännyt henkensä edestä?
Jos jotain, Hit me! herättää keskustelua, joka jo sinällään on tuiki tarpeellista. Varsinkin kun liikutaan aihepiirissä, johon ristiriitaisesti yhdistyy niin vaikenemisen kulttuuri kuin viihteellistävä mässäily.
Elena Penttilä
Artikkelin lähde Kaleva