Artikkelin lähde Kaleva
Eeva Kauppinen Kaleva
Oulu Mitä ihailtavaa väkivallassa on? Mikä uhkassa ja fyysisessä voimassa kiehtoo? Oululaiset tanssijat ja koreografi Sonya Lindfors työnsivät nenänsä tälle aralle alueelle.
"On käyty tällaista kelaa läpi, miten julkkikset, popstarat voivat olla väkivaltaisia tai huumeiden käyttäjiä, ja silti niitä fanitetaan ja ihannoidaan. Siinä on jotain hämmentävää. Jollain tavalla se väkivalta ja valta on hyväksyttyä", Lindfors miettii.
Hän ajattelee, että popkulttuurin kohdalla realiteetit sekoittuvat.
"Kukaan ei ääneen ihannoi väkivaltaa. Leffoissa ja peleissä väkivalta voi olla wow, mutta kun oikeasti tullaan tönimään, se onkin helvetin pelottavaa. Se vetää sut ihan kasaan."
Koreografi Sonya Lindforsin teos Hit me! käsittelee voimaa, valtaa, väkivaltaa ja väkivallan ihannointia katutanssin keinoin.
Esityksestä löytyy 70-luvun nyrkkeilyelokuvaestetiikkaa.
"B-boyingissa, rokkailussa näkyy vaikutteita 80-luvun nyrkkeily- ja kungfu-leffoista. Nuoret breikkarit omaksuivat sieltä liikkeitä, mitä kautta ne siirtyivät tanssiin", Lindfors linkittää.
Työryhmä katsoi yhdessä Martin Scorsesen elokuvan Kuin raivo härkä.
"Haemme fiilistä fyysisestä voimasta, raakuudesta ja pelon tuntua. Tasoja on useita. Mutta ei täällä kukaan oikeasti tappele, eivätkä ihmiset ole väkivaltaisia. Kehenkään ei kosketa fyysisesti."
Väkivaltatyöntekijä kävi puhumassa tekijöille itsetuntemuksesta ja tunteiden hallinnasta.
"Meissä kaikissa on useita puolia. Jos joku painaa oikeasta nappulasta, minäkin saatan räjähtää. Kun tiedostan asian, osaan etsiä väyliä ja keinoja kanavoida aggressioita", Lindfors sanoo.
"Väkivallassa ei ole mitään kiihottavaa tai upeeta. Se on vaan tosi karua ja kauheeta. Hit me! -teoksessa haluan pallotella näiden kahden ääripään välillä."
Suurin osa Hit me! -teoksen liikemateriaalista on katutanssipohjaista. Teoksessa tanssivat Mia Jaatinen, Taru Miettinen, Paula Puumalainen, Julian Owusu ja Teemu Tuohimaa.
"Katutanssissa tietynlainen uhka ja uho, fyysisen voiman illuusio on iso asia. Sitä kautta saat rispektiä, kunnioitusta."
Sonya Lindfors luonnehtii teosta episodimaiseksi ja matsihenkiseksi.
"Tätä ei tarvitse ymmärtää jonkun tietyn vinkkelin kautta. Ihmiset, jotka tulevat katutanssiskenestä, näkevät siinä erilaisia viitteitä kuin vaikkapa mun mummi. Katutanssissa on ihanaa, että liike on itsessään niin fyysistä, että sitä kautta tulee kehollista kokemusta."
Näyttämöllä "kummittelee" erilaisia hahmoja, esimerkiksi Muhammad Ali, Britney Spears ja James Brown.
Popkulttuuri ja viihde antavat samastumispintaa.
"James Browniin kiteytyy hahmona tosi paljon. Hän oli stara ja seksisymboli, mutta samalla tosi väkivaltainen. Siinä persoonassa on jotain tosi aggressiivista, ja silti häntä on ihannoitu", Lindfors toteaa.
"Pieni kuumotuksen tunne, ettei ikinä tiedä mitä tapahtuu. Siinä on jotain, mitä me on haettu."
Esityksen musiikkimaailmassa on James Brownia ja äänisuunnittelija Jussi Östermanin tekemää materiaalia.
"Sanoisin, että koko tämä tyylilaji on sämpläys. Olen tajunnut, että olen myös esityksen tekijänä sämplääjä. Otan vaikutteita mistä tahansa, muokkaan ne ja asetan esityskonseptiin."
"Östermanilla on Ligetiä, James Brownia ja leffamaisuutta äänisuunnittelussa. Isoja biisi-biisejä, jotka murenevat nykytanssihenkiseksi äänimaisemaksi."
on Valvesalissa 11.10. kello 19.
Artikkelin lähde Kaleva