Iso nippu johtajien nimiä pöydällä

Eeva Kauppinen Kaleva
Oulu Tänään maanantaina kokoontuva Oulun kaupunginteatteri Oy:n hallitus saa eteensä ison nipun nimiä, joiden joukosta pitäisi nostaa esiin parhaat
teatterinjohtajat.
Päätöksiä henkilövalinnoista hallitus tuskin vielä tekee.
Nyt poimitaan esiin niitä, keiden kanssa aloitetaan varsinaiset rekrytointineuvottelut palkasta, teatterin strategiaan sitoutumisesta, näkemyksistä ja sopivista ajankohdista.
Teatteri etsii sekä taiteellista että toimitusjohtajaa.
Käytössä on kutsumenettely.
Teatteriyhtiön hallituksen puheenjohtajalle Tytti Tuppuraiselle on tullut potentiaalien ehdokkaiden nimiä vinkkeinä ja suorina yhteydenottoina.
"Hallitukselle on katsottu haravan läpi laaja lista nimiä. Osa on jo nykyisen taiteellisen johtaja Mikko Koukin asiantuntemusta käyttäen jätetty pois tai ainakin pantu hyllylle", Tuppurainen kertoo.
Hänen mielestään olisi ihanteellista, jos hallitus valikoisi joukosta 4-6 nimeä.
"Sen voi jo sanoa, että meillä on tosi hyviä hakijoita. Siellä muhii ihan jättipottikin."
Tuppurainen sanoo olevansa positiivisesti yllättynyt kiinnostuksesta. Ensi alkuun hän oli skeptisempi.
Ehdokkaiden haastatteluihin osallistuu jatkossa teatteriyhtiön koko hallitus.
Hallitukseen kuuluvat Tytti Tuppuraisen (sd.) lisäksi varapuheenjohtaja Suvi Lindén (kok.), Juho Tuominen (kesk.), Matti Karhula (kesk.), Paula Grekelä (vas.), näyttelijä Timo Reinikka sekä puhe- ja läsnäolo-oikeudella äänimestari Jussi Lappalainen.
"Haluaisin, että kaikki olisi heti julkista. Mutta pahoin pelkään, että joudumme vielä tässä vaiheessa pitämään nimilistaa pois julkisuudesta", Tuppurainen toteaa. "Nämä ovat herkkiä kysymyksiä. Julkisuus voi tuoda osalle hakijoista hankaluuksia nykyisessä työyhteisössään."
Oulun teatterin toimitusjohtaja Arto Valkama siirtyi Turun kaupunginteatteri Oy:n toimitusjohtajaksi elokuun alusta. Vähän myöhemmin Mikko Kouki valittiin Turun kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi. Koukin sopimus Oulussa päättyy helmikuun lopussa 2014.
Kaksikko palkattiin Oulun kaupunginteatterin johtoon Turun Linnateatterista pitkäaikaisena työparina.
Valkaman sijaisena toimii teatterin hallintopäällikkö Minna Kurttila.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva